tiistai 14. maaliskuuta 2017

musteorvokkeja II

kaadan kylmenneen kahvin viemäristä alas
kerään hiukseni ylös sotkuiselle nutturalle
avaan laatikoston oven

teen aamiaiseksi voileivän,
vaikka kellotaulu näyttää puoli kolmea
aika raksuttaa eteenpäin
eteenpäin

sinä lähdit tuosta noin vain
ilmoittamatta mitään


muistatko sen kerran, kun suutelit minua
itse omasta aloitteestasi
sulin omaan hymyyni ja onneeni

se oli ensimmäinen kerta



ja viimeinen sellainen

luulin silloin hetken verran, että olit osannut vihdoin päättää, mitä tunnet minua kohtaan
mutta et sinä tiennyt, etkä taida tietää vieläkään

silloin minä luulin, että tämä elämä on täydellistä
että maailmasta ei lopu rakkaus kesken
että elämäni rakkaus olet sinä
että olen löytänyt onnellisuuden

silloin minä luulin rakastuneeni
tunsin leijuvani taivaissa
kahlaavani upottavassa suossa




ja lopulta putosin
















alas















osuin maahan ja hajosin sirpaleiksi
kaaduin terävään kivikkoon

särkeviä naarmuja, verinoro valui alas luomelta

rintaa kivisti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.