lauantai 11. helmikuuta 2017

Kirkkaus on kylmää || runo

kuiskaa korvaani
tässä tyhjässä huoneessa
silitä hiuksiani
kaiken tappavassa pimeydessä
jossa

kirkkaus on kylmää
valo
sattuu silmiin

halaa minua
talossa, jossa olen yksin
vaikka alhaalla ihmisiä
huuleni ovat kipeät puhumisesta

yksinäisyys
sattuu sisimpään
vaikka en minä ole yksin
en oikeasti
en niin kuin muut

oma vikansa
kuiskivat äänet
laiska, pelkuri
elämän arkeen eksynyt

pyydän, tule tänne
en tarvitse sanoja
hiljaisuuden karkoittamiseksi
tarvitsen lämmön järjen hiljentämiseksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.