lauantai 28. tammikuuta 2017

Yksinäisiä helmipilvenhattaroita



"Avaat silmäsi ja hengität, ehkä huomenna sä ymmärrät"


Käsinkirjoittaminen on oikeasti rentouttavaa. Kuulakärkikynällä kolme sivua tasaista ajatusvirtaa kerrankin asioiden oikeilla nimillä, taisin aloittaa taas päiväkirjan kirjoittamisen puoli vahingossa. Sitä en olekkaan pitänyt sitten kakkosluokan, jolloin merkinnät oli luokkaa: "Leikin, olin koulussa ja ruuaksi oli jotain hyvää."
Ehkä sitä voisi järjestellä ajatuksia kunnolla välillä. Ainakin se auttoi tyhjentämään mielen ajatuksista vähäksi aikaa. Sain tyhjän ja alakuloisen olon pois.

Blogissa on se huono puoli, että aivan kaikesta en uskalla tai halua kirjoittaa. Päiväkirjaan voi tunkea kaiken, joka mieleen juolahtaa.

Perjantain aina olettaa olevan jotenkin tosi kiva päivä, jes viikonloppu ja sillei. Eilisaamu oli jotenkin ihana, auringonnousu puiden latvojen ja talon kattojen takana, suoritin mun kuukauden instagramlakon kunnialla loppuun ja julkaisin kuvan niistä pilvenhattaroista koulumatkalta.
Sitten olikin saksan sanakoe, jotenkin tunnuin olevan ilmaa opettajalle koko lopputunnin. En tahtonut saada puheenvuoroa, vaikka istuin siinä aivan edessä ja viittailin koko ajan. Ei se oikeasti mitään, tuntui vaan hullunkuriselta, kun vierustoveri sai vastata paljon.
Terveystiedon tunti oli masentava, käsiteltiin surua ja äkillisiä kriisitilanteita ja niistä selviytymistä. Teki mieli välillä vaan kysyä opettajalta, että voitaisiinko vaihtaa puheenaihetta. Ja kirjotettiin muistiinpanoja stressistä, kuinka runsas unen määrä ja aikatauluttaminen yleensä auttavat.

Mun mantsan tunnin hypäri ei ehkä ollut parhaimmasta päästä - istuin suurimmaksi osin yksikseni seiskakerroksessa ja kirjoitin puhelimella tarinaa, tein saksanläksyt ja kuuntelin ihmisten puheita, koska kaksi ystävääni livisti koulunsääntöjen vastaisesti läheiseen pikaruokalaan syömään ja jostain syystä tunsin itseni jotenkin vähän ulkopuoliselta, niin en sitten halunnut tai jaksanut mennä toisten ihmisten kanssa ruokalaan istumaan, kun olin jo syönyt.
Kai sitä olisi voinut sen verran uhmata sääntöjä, vaikka ei minulla kyllä edes ollut rahaa mukana.

Toissapäivänä väsytti, eilen väsytti. Enkä edes tiedä, mistä tämä väsymys johtuu. Toivottavasti sitä jaksaisi tehdä muutakin kuin mantsan valtioprojektin powerpoint-esitystä, kuunnella Haloo Helsingin uutta sinkkua Hulluuden Highway ja maata sängyn pohjalla villasukat jalassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.