maanantai 2. tammikuuta 2017

Lumihiutaleita ripsillä

Lumihiutaleet tuntuivat ihanilta suljettuja silmäluomia vasten, talvisessa metsässä käveleminen lumen sataessa oli parasta, mitä tiesin sillä hetkellä, kun sinä olit täällä.

Sylisi oli turvapaikka, jonne käpertyä. Villatakin suojiin sai haudata kasvot, jos siltä tuntui, silmiisi tuijottelu toi mieleen kesän ja lämmön. Nauraminen kanssasi tuntui hassulta, kevyeltä, lumisade loi seinän ympärillemme suojaten muulta maailmalta. Jossain kaukana kiljuivat päiväkodin lapset.
Kaikki muu tuntui turhalta, huomasin katulamppujenkin syttymisen liian myöhään. Valkoinen taivas oli jo hämärtynyt.

Ainut asia joka todella merkitsi oli se, että sain pitää sinua kädestä.

Pudistelin lumia mustasta hatustani, nykäisin piposi peittämään paremmin korvaasi, hymyilin ja vastasin kysymyksiisi höpötellen kaikesta, räpsin kuvia kalliosta, pystyyn kangistuneesta okran värisestä heinästä.
Kuunneltiin hiljaa musiikkia ja maattiin matolla kahdestaan. Pidettiin käsistä kiinni ja aika kului. Oli hyvä olla, ihana antaa sinulle myöhässä oleva joululahjasi.

Ja sitten saatoin sinut bussipysäkille. Kun kävelin yksin kotiin lumituiskussa, ne lumihiutaleet silmissä eivät tuntuneet enää ystäviltä. Eivät näyttäneet kauniilta ripsissä.




 

2 kommenttia:

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.