lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 | Kasvamista ja rakkautta





Jos nyt matkustaisin ajassa taaksepäin ja näkisin itseni vuotta nuorempana, ainut asia, mitä tekisin olisi se, että menisin tuon tytön luokse, halaisin tätä lujasti ja kuiskaisin ihan hiljaa tämän korvaan, että ne mielessä pyörivät ajatukset käyvät kyllä selviksi, että kesä tulee pian ja siitä tulee aivan ihana, ikimuistoinen ja odottamisen arvoinen.

Koska vuosi sitten painiskelin itselleni erittäin suuren asian kanssa - olin juuri tajunnut ihastuneeni parhaaseen ystävääni (tyttöön) ja kaikki meni sekaisin pienessä päässäni siitä tiedosta, että en taidakkaa haluta valkoisella hevosella ratsastavaa komeaa satuprinssiä, en voimakkaita käsivarsiani ympärille, enkä edes yhtäkään stereotypiotonta miehenalkua. Mikä toisaalta on näin jälkeenpäin ajateltuna aika hyvä, koska kirjat ovat nostaneet sen kumppani-ihannetason jokseenkin liian korkealle.. köhmm..

Mutta niin, viime vuoden kevät, jolloin vihdoin sain asian ensimmäisen kerran itselleni ja parhaalle ystävälleni myönnettyä, tuntui hyyvin pitkältä ja välillä seisoin aika täydessä umpikujassa uusien tunteiden kanssa. Joinain iltoina sitä vain istui sängyllä ja tuijotti kukkatapettia halaten polvia tyhjä olo sisällä.
Ontoksi oloksi sitä kutsuin, kun kaikki pyöri mielessä ympäri ja ympäri ja asiaan ei auttanut, että paras ystävä, sielunsiskoni, asui toisella puolella maapalloa sillä hetkellä.

Siitäkin onneksi pääsi yli, muutaman kerran tapahtuneen sydämensärkymisen, runojen kirjoittamisen ja asiasta puhumisen jälkeen. Ja itseasiassa pääsin lopulta tänä syksynä koko tästä ihastumisesta yli vihdoin ja viimein. Ei se rakastumisen tunne ja salaa haaveilu kestänyt "kuin" 8 kuukautta..

Muistan vieläkin sen, kun ensimmäisen kerran asia tuli esille - se häpeän määrä.. Ehkä pahinta tässä asiassa oli juuri, että tunne oli häpeä, ei pelko, ei suru tai mikään vaan häpeä. Ja se valitettavasti kertoo oikeastaan aika paljon siitä, miten vähän olin aikaisemmin tiennyt seksuaalivähemmistöistä.

Jos kevät meni runoja kirjoittaessa, uusien ajatusten sulattamisessa ja parasta ystävää ikävöimisessä niin kesästä sain aivan ihania muistoja. Ystäväni tuli vihdoin Suomeen ja olin yökylässä heidän mökillään, valvoin ensimmäisen kerran oikeasti myöhään aamuviiteen asti, pidin lukumaratoneita, olin mökillä, kävin Rukalla minivaelluksella hulppeissa maisemissa, luin suuren kasan kirjoja sängyllä maaten ja nautin vapaudesta, tervapirujen mausta suussa, kun aurinko lämmitto selkää ja makasin sammaleisilla kallioilla lähimetsissä.

Syksyn toi tullessaan arjen, sateet, hameisiin ja mekkoihin uudelleenrakastumisen kesän jäljiltä ja erityisesti koulun. Ja sen mukana uuden suloisen ihastumisen.

Lyhyet blondatut hiukset, suuret silmät, mustat kaulahuivit, vihreä avainnauha, pieniä tatuointeja käsissä ja aivan ihanat kopisevat korkokengät. Tulen nyt sitten ikuisesti sanomaan, että liuokset ovat litkuja ja reaktioyhtälöissä aineet pöhisevät keskenään. Onnistuin nimittäin ensimmäisessä jaksossa ihastumaan uuteen kemianopettajaani, että ne tunnit menivät enemmän hänen kauniin persoonallista ja hauskaa ääntä kuunnellessa ja kasvoja tuijotellessa kuin siinä, että olisin oikeasti muka niistä elektrolyyseista ja sähkökemiallisista pareista jotakin pysyvästi oppinut. (Ei niitä kai olisi edes meille tarvinnut vielä opettaa)

Ainut asia, joka oikeasti jäi mieleen olivat ne niin lopen tulkoon vihoviimeiset jatkokysymykset. Minulla oli omasta mielestäni kattava ja tiivistetty oikea vastaus perusteluineen ja sitten opettaja onnistui aina romuttamaan sen yhdellä ainoalla kysymyksellä, joka yleisimmin oli vain no, miksikäs näin tapahtuu tai muuta. Muistan jossain kurssin loppuvaiheessa naureskellen lausutun huomautuksen:
"Aina mä kiusaan sua näillä kysymyksillä."
Ja sitten, jos häneltä kysyi jotain, niin yleisin vastaus taisi olla, että: "Niin se luonto vaan toimii."

Mieleen jäi se, kun hän kysyi ensimmäisellä tunnilla, että mikäs meistä tulee isona. Taisin itsevastata, että äikänopettaja. Vierustoverina sanoi, että aikuinen.
Muistaisinpa ne tarkat sanat, joita kemianopettaja käytti, mutta jotain sen suuntaista hän vastasi kuin, että se on hänellä itselläänkin edelleen tavoitteena. Ja, että ei hänkään vielä tiedä, mikä hänestä varsinaisesti tulee isona.

Ihanan hyvä tuuri minulla näissä ihastumisissa. Voin vain valitettavasti nauraa itselleni. Onneksi parhaaseen ystävään tai opettajaan ihastuminen ei ole vaarallista.

Tämä syksy kuluipi sitten koulussa, kuvataiteen ja teatterin parissa. Katsoin tv:eestä ohjelmia kuten Poldarkia, Milanon naisten paratiisia ja Uutta Sherlockia, kunpa Murdochin murhamysteerit alkaisivat jo taas..

Olen erittäin tyytyväinen niihin koulun kuviskurssilla tekemiin maalauksiini, koulun lehteen kirjoittamiin artikkeleihin ja 18 sivuiseen äidinkielen kirjoitelmaani. Itse omasta mielestäni kehittynyt oikeastaan paljon piirtämisessä ja maalaamisessa, kirjoittamiseen löysin ainakin hetkeksi oman tapani ja teatterissa olen oppinut ehkä loppujen lopuksi aika paljon. Teatterin opin vain, kun huomaa satunnaisesti. Esim. koulussa, jos minut vaikka pistetään puhumaan opettajalle yllättäen niin en mene lukkoon. Itsetunto ja -varmuus ovat siis kasvaneet huimasti tänä vuonna. Siitä olen onnellinen.

Blogikirjoituksista ainakin toivottavasti huomaa jotain muutosta, luin tuossa vähä aika sitten noita vanhoja päivityksiä, ei jestas sentään, miiitä oikein olenkaan tänne kirjoittanut! Parempaan päin sitä ainakin yritetään olla menossa :D

En kyllä ole tyytyväinen siihen, että olen vuoden aikana roikkunut aivan hirveästi kännykällä, että tänä vuonna välillä ei tehnyt yhtään mieli kirjoittaa tai olla kenenkään kanssa, yksinkertaisesti teki mieli vain lojua sängyn pohjalla ja olla tekemättä mitään.

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on ollut kasvamista omaksi vielä täysin keskeneräiseksi itsekseni. Ja sanan ihana ylikäyttöä.
Toivottavasti vuodesta 2017 tulee edes vähän parempi. Ensi vuodeksi aion asettaa kaksi tavoittetta:

Vähemmän unikuvitelmissa elämistä ja enemmän muistojen keräämistä.

Ja aion pitää tammikuun kestävän instagramtauon, koska sosiaalisen median selailu alkaa oikeasti viedä liikaa aikaa elämästäni ja aloitan vähentämisen siitä.

Mitenkäs teidän vuotenne on kulunut? :)

4 kommenttia:

  1. Olipas ihana postaus sun vuodesta! Itsellä vähän sama fiilis, että jos voisin sanoa jotain vuoden takaiselle itselleni, niin toteaisin vaan, että kaikki tulee olemaan ihan okei. Mut aivan ihanaa, että oot löytänyt itseäsi enemmän! Kukaanhan ei oo koskaan täysin valmis ja aina voi kasvaa ihmisenä lisää, mut se on hienoa, jos pääsee eteenpäin ja oikeaan suuntaan. Ihanaa vuotta 2017 sulle! <3

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Jep, ehkä ne ensimmäiset askeleet sitä kohti kuka oon on otettu.
      Kuin myös sinulle!

      Poista
  2. Hymyilyttäviä hetkiä vuoteen 2017 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti niitä tulee molemmille ja paljon <3

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.