keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Ehjänä

Se on niin kummallista kuinka yhtenä yönä on rikkinäinen, kaikki ahdistaa ja tekee mieli vain nukahtaa mahdollisimman nopeasti paeten ympärillä olevaa kuvitelmienmassaa. Tai kurottautua sytyttämään valot, piiloutua pimeydessä vaanivilta ajatuksilta. Muttei pysty, kun ajatukset palaavat taas vuoden takaisiin tapahtumiin ja kaikki näyttäisi alkavan alusta, vaikkei ala. Koko se oravanpyörä mahdottomista kuvitelmista ja rakkauden haihattelusta, ihastumisesta parhaaseen ystävään, vaikka juuri on päässyt siitä vihdoin yli.

Ja silti ne ajatukset palaavat kiusamaan minua, vaikka ne on selvitetty ja ratkottu. Luulen löytäneeni yhden punaisen langan elämääni. Kirjoittamisen.

Ei vain saa unta. Näkee pätkiä eri unista, jotain itsearviointitunnista koulussa, heräilee kesken kaiken ja jatkaa sekavaa ajattelua. Tekee mieli potkia peitto pois päältä ja kirjoittaa jokainen niistä päässä pyörivistä ajatuksista ylös, mutta kun sitten yrittää, niin mitään ei tule ja kaikki välkkyy vain uhkaavana valkoisena tyhjänpaperin kammona silmien edessä. Mistään ideasta ei saa kiinni, mielikuvat vyöryvät kaaoksessa, vaihtuvat liian tiheään.

Tuntuu kuin ei tietäisi ketään tai mitään. Kuin olisi yksin, makaisi hiljaa peiton alla ajatellen, että mitä jos maailma loppuisi heti huoneen toisella puolella. Että sen jälkeen olisi vain tyhjyys.

Leijuisi ohuina seittimäisinä huovan palasina, kieppuisi tunkkaisessa ilmassa väärinpäin ja hokisi mielessä mantrana, että lopeta ajatteleminen, lopeta, kaikki on hyvin.

Ja sitten kuitenkin seuraavana yönä tuntee itsensä onnelliseksi ja kokonaiseksi. Ajatuksissa omistaa kaksi kissanpentua, makuuhuoneessa maalatun tähtitaivaan, kielon kukkia maljakossa ja jonkun, jonka kanssa lukea kirjoja lojuen yhdessä saman viltin alla.

Se vain on kummallista, että elämässä voi kaikki olla hyvin ja tulla paremmalle mielelle keskustelusta, joka koskettaa itselleen tärkeää aihetta, mutta siltikin tietää, että on meneillään huono päivä, että mikään ei kunnolla huvita. Kasvaminen on hankalaa, itsensä etsiminen vielä hankalempaa. Sillä välillä tuntuu, että on täysin ehjä ja täydellinen pienine virheineen ja välillä koko mieli on paksun pölykerroksen alla sotkeutuneena itseensä.

Kummallista, että saman päivän iltana kaikki on paremmin kuin hyvin, koska ystävälle lähetetyt viestit saivat hymyn huulille. Ehkä viime yönä sain nukuttua täysin rauhassa.

2 kommenttia:

  1. Kyllä, se on hassua. Kasvaminen on hassua. Välillä tuntuu tulevansa hulluksi perfektionismin, ahdistuksen ja sekaisten, hyvin sekaisten ajatusten kanssa. Kuin olisi jossain hyvin syvällä jossain, jonka seinät kaatuvat. Sitten, joku ojentaa kätensä avuksi ja kaikki onkin paremmin. Hetken nukkuu rauhassa, hymyilee syyttä, on ystävällinen muille ja tuntee kaiken olevan hyvin. Välitila on harvinaisempi, mielialat heittelevät niin paljon ja kauniisti järjesteltyyn mieleen voi yhtäkkiä hyökätä pyörremyrsky. Tämän kaaoksen läpi käyneelle se ei enää ehkä ole niin paha enkä tiedä onko se kaikille, mutta minä en ainakaan malta odottaa että pääsen tämän hurrikaanin keskeltä johonkin rauhalliseen tyyneen sopukkaan turvaan :)

    Kaaoksen keskellä olen kadottanut kirjoittamisen. Yksinkertaisesti en saa ajatuksia paperille, koska niitä on liikaa. Kirjoja taas luen vähitellen enemmän ja enemmän, sillä pääsen hetkeksi irti. Ahdistava on ajatus, että vain sitä kautta voin päästä irti ikinä. Tämän pään sisällä saan viettää koko pitkän ikuisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallinen nurkkaus olisi aivan ihana <3
      Kirjojen avulla on hyvä paeta vähäksi aikaa todellisuutta, pääsee maailmoihin joihin ei ikinä muuten pääsisi.

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.