maanantai 17. lokakuuta 2016

Syysloma alkaa, jihuu!



Torstaina olin hammaslääkärissä ja täytyy sanoa, että puolipäivää toinen puoli suusta tunnottomana ja kipeänä ei ole hauskaa, varsinkaan, kun heti aamulla on englantia ja matikan tunnilla en oikein polynomeihin pystynyt keskittymään.. Perjantai oli hyvä päivä. Kuviksen tuplatunti ja äikän tunnin luin kirjaa <3

Kuviksen keskeneräinen maalaus


Jestas, olen lukenut taas vaihteeksi oikeasti paljon. Ihanaa, olenkin kaivannut nenä kiinni kirjassa oleskelua. Ainut haittapuoli asiassa on se, että lukiessa tekisi mieli syödä jotain ja sitten, kun syön niin lukeminen pitkittään sitä liiaksi. Koska enhän minä vain voi jättää hyvän kirjan lukemista silloin, kun äiti ei ole patistamassa laittamaan kirjaa pois ruokapöydältä...

Keskiviikkona minulta lähti ääni ja liikkatunnin vietin seiskakerroksessa koululla kirjaa lukien. Ei ehkä tee hyvää liikkanumerolle, mutta en minä oikein halunnut suunnistamaankaan mennä ja opettaja antoi luvan jäädä puolikuntoisuuden takia pois tunnilta. 

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki osottautui kauniiksi kertomuksesta, ei pelkästään naisparituksen vuoksi, vaan kielen. Osa lauseista vähän takkuili ja tuntui jäävän kesken, osa ei oikein avautunut ollenkaan. Mutta kaunista luettavaa koko tarina, jotenkin olisin vain kaivannut alkuun enemmän selittämistä. Sellaisen Taru Sormusten herrasta-maisen historiaselityksen.
Nyt jäi kirjan fantasiamaailma hiukan kysymysmerkille minun kohdallani. Toisaalta tässä oli kyllä muutamia erittäin ihania kohtia. Kirja oli nopeaa luettavaa, se täytyy mainita. Ei ehkä parhaimmistoa "Heitänpä nyt aivot narikkaan"-lukulistalla, mutta mielenkiintoista.

Ehkä kirjan syvällinen puoli ei oikein avautunut minulle, jotenkin tuntui, että jotain tämä vielä kaipaisi.

Lauantai illalla lopetin vielä Torey Haydenin kirjan Viattomat. En tiedä, miksi nauroin niin paljon. Ei tämä edes ollut hyvä kirja ja eihän lapsen kidnappaamisessa ole mitään hauskaa, mutta kai sekin vain tuntui hullunkuriselta, motiivit kidnappauksen takana.
Kuka ihan oikeasti saa päähänsä ottaa 9-vuotiaan lapsen autonsa kyytiin ja kun kuulee tämän olevan kuuluisan näyttelijän lapsi, niin ajattelee: "Hei, nythän minä voisin pyytää hänestä rahaa niin saadaan hauta-arkun laskut ja muut maksettua.."?

Toinen aivan ihana asia kirjojen lukemisen ohella on nyt oleva syysloma. Jes, jes jes! Saan taas nukkua pitkään <3 Pääsen kirjoittamaan äikän kertomusta. Prologissa jo 700 sanaa valmiina :D

Eipä minulla mitään kauhean ihmeellistä ole syyslomalle tiedossa, kävin lauantaina kirjastossa ja sunnuntai hurahti kaverin kanssa kaupungilla pyörähtämässä. Kahvilat, vanhat tapetit, keltaiset vaahteranlehdet puissa ja vesipisarat syksynlehdissä on ihania.






4 kommenttia:

  1. Kaunis tuo kuva maalauksesta! Oli pakko tulla kehaisemaan. :3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, loma viimein ♡ Tätä on tarvittu jo kauan. Viimeinen viikko ei näin lyhyesti sanottuna mennyt hyvin, jos muistetaan itkukohtaus julkisella paikalla ja kolmea koetta loppuviikosta joista kaksi meni todella surkeasti... Niin, loma on ihan paikallaan.

    Joo, suun puudutus ei oo kivaa. Viimeksi onneksi oli ihan koulupäivän lopussa mutta suu oli tunnoton ehkä neljä tuntia. Vietin sitten iltapäivän USA:n presidentinvaaliväittelyn parissa (kavereiden mielestä Erittäin outoa mutta politiikka on oikeasti kiehtovaa. Kaikki se valehtelu ja mustamaalaus... ♡) mustamaalauksesta tulikin mieleen, todella hieno tuo sinunkin maalauksesi! Siinä on jotain koskettavaa.

    Ai, kiva, lisää luettavaa :D

    ♡: Tuuliviiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lomat on ihania ♡ Voi ei, kolme koetta on turhan paljon näin ennen lomaa. Toivottavasti ne nyt ei ihan penkin alle menneet.

      Itse en yhtään väittelyä katsonut, vaikka muutamat luokkalaisista taisivat niistä puhua. Historian tunnilla jotain selittivät.
      Kiitos <3

      :D

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.