maanantai 26. syyskuuta 2016

Erilaisuutta etsimässäkö? - essee

Tänä päivänä nuoriin kohdistuu lukemattomia erilaisia ympäristöstä tulevia paineita niin ulkonäköön kuin käytösmalleihin liittyen. Jokainen asia tunnutaan lokeroivan pieneen stereotypialaatikkoon, kun taas toisaalla rikotaan kaikki rajat ja hämärretään käsitykset sukupuolienkin rajoista. Millä tavalla nykynuoren tulisi löytää oma minänsä, kun jokainen ohjenuora elämään alkaa tuntua painostavalta - jopa erilaisuus? 

Koulussa kehotetaan olemaan oma itsensä ja löytämään vaatetyylinsä, kotona vastassa on oman huoleen peili ja sieltä takaisin tuijottavat kasvot, farkun takataskussa piipittävä puhelin muistuttaa sosiaalisen median luomista kauneusihanteista. Minua kehotetaan olemaan oma luova itseni, pukeutumaan miten haluan ja samalla vihjaillaan, että jos nyt kuitenkin nyppisit nuo kulmakarvasi, kun "kunnon tytön tulee näyttää nätiltä." 

Nuorille tuputetaan erilaisuudesta ja kasvamisesta niin paljon, että elämänviisaudet itsensä löytämisestä alkavat minusta tuntua ympäripyöreiltä lauseilta ja selkeät ohjeet liian mustavalkoisilta. Jokaisessa asiassa tuntuu olevan kaksi ääripäätä ja liian paljon harmaata aluetta. Meidän tulisi kasvaa persoonallisiksi ihmisiksi, meidän tulisi löytää omat ihanat itsemme. Entä jos olemme niin eksyneitä ihmisten lokeroimiseen ja erilaisuuteen kannustamiseen ja kaikkeen siltä väliltä, että emme enää tiedä, mitä tehdä? 

Vaikka erilaisuus on monelle täysin normaali asia, osa omaa luonnetta, niin monet tarvitsevat vieläkin muistutuksen, että erilaisuus on oikeasti sallittua. Että sinä olet omalla tavallasi täydellinen. Erilaisuus on rikkautta, kuten sanontatapa kuuluu. 
En ymmärrä, mitä haittaa erilaisuudesta on. Haittaa on vain siinä, mitä erilaisuuden takia teemme. 
Antakaa meidän nuorten elää omina itsenämme, ei ketään voi pakottaa tiettyyn muottiin. Maailmakaan ei toimisi, jos jokainen aineen rakennusosanenkin olisi samanlainen. 

Ne asiat, jotka tekevät minusta minut ovat jo olemassa. Tiedän, että minulla on oikeus olla juuri sellainen kuin olen. Kun kysyn itseltäni, olenko erilainen ihminen kuin muut, vastaus on kyllä. Täytyy kuitenkin pysähtyä miettimään vastausta tarkemmin. Jossain vaiheessa ala-astetta vain päätin, että minusta tulee erilainen kuin muut. En tahdo massan mukana kulkevaksi. Olen koulussa se kympin oppilas, mutta pinnan alla piilee eksynyt pieni tyttö. Voisin sanoa, että olen erilainen, koska rakastan parasta ystävääni, koska pidän blogia ja kirjoitan. Toisaalta löydän samanlaisia ihmisiä muualta maailmasta. Mitä erilaisuus loppujen lopuksi on? Voin verrata itseäni muihin ja löytää samankaltaisuutta, mutta jos katson kokonaisuutta, olen erilainen kuin ehkä valtamassa. Toisaalta - valtamassakin kostuu ihmisistä, joilla jokaisella on se, jokin joka, tekee heistä heidät. 
Sanotaan, että nykyään voi olla minkälainen tahansa, ei väliä miltä näytät, tai mikä olet temperamentiltasi. Että maailma on suvaitsevaisempi kuin ennen. 
 Siltikin jos kerrot olevasi panseksuaali - ne vanhat ennakkoluulot nousevat yhä sinua vastaan. Emmekö voisi tehdä maailmasta sellaista paikkaa, jonka sen sanomme muka jo olevan? Miten muka voin olla oma itseni, jos erilaisuuttani vastaan sotivat ihmisten mieliin asetetut rajat. 

Miksi edes nostamme erilaisuuden niin suurelle jalustalle? Miksi korostamme itsensä löytämistä ja hyväksymistä, mutta esimerkiksi koulun terveystiedon kirjassa ei mainita sanallakaan kolmatta sukupuolta. Jos kerran on hyväksyttävää olla homoseksuaali, missä ovat tarinat prinsessoihin rakastuvista prinsessoista? Tekomme ja niiden tulokset tuntuvat olevan ristiriidassa ajatustemme kanssa. Jos kerran jokainen on oma yksilönsä, miksemme ole jo romuttaneet vanhoja käsityksiämme ihmisistä? 

Ongelma on siinä, että vaikka jokaista kehotetaan olemaan oma itsensä niin siltikin, kun katson koulun käytävälle, näen joitakin lähes kloonattuja ihmisiä, samanlaiset hiukset, puhetyyli ja puhelimet. Jos massamuotiin pakeneminen olisikin ratkaisu? Jos me olisimmekin kaikki vain toistemme kaltaisia? Monelle se varmasti tuntuu omalta tyyliltä ja hyvältä. Miksi siis välillä tuntuu, että ns. sanottuja "massateinejäkin" ylenkatsotaan? Eivätkö ne luokan persoonallista pukeutumistapaa käyttävät ihmiset oletkaan merkitsevien katseiden ja käteen tukahdutettujen nauran tyrskähdysten kohteena? Voisikohan tulevaisuudessa samanlaisuus olla erilaisuutta? 

Ihannemaailma olisi sellainen, että kaikki saisivat olla juuri sitä, mitä haluaisivat. Ei asetettaisi ihmisille ennakkoluuloja pelkän ensivaikutelman, ei ihon värin, ei uskonnon perusteella. Ei oleteta, että jokainen nuori osaa etsiä oman tiensä kohti aikuisuutta kävellen kuin nuorallatanssija, peläten putoavansa alas ongelmiin. Sen sijaan annettaisiin jokaiselle tilaa ja aikaa, kukaan ei hahmota omaa itseään hetkessä. 
Kenenkään ei pitäisi joutua kohtaamaan väheksyntää itseään kohtaan. Miksi kaiken täytyy olla loppujen lopuksi niin monimutkaista, vai teemme siitä sellaista itse? Miksemme vain kaikki voisi elää ilman, että jaottelemme erilaisuutta ja samanlaisuutta. Olemme kaikki pohjimmiltamme vain ihmisiä. 

6 kommenttia:

  1. Samaa mieltä ♡

    Olisipa meilläkin enemmän vapauksia esseiden suhteen. Kappale saa alkaa vain substantiivilla, täyttä asiaa ja mahdollisimman vähän maalaailevaa, harvoin pohdiskelevaakaan tekstiä. Äikänopen ja minun näkemykset eivät oikein yhdy :D Välillä on kai pakko mukautua.

    ♡: Tuuliviiri

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Ai kauhistus, en varmaan itse osaisi mitään tuollaisilla rajoituksilla edes kirjoittaa järkevän kuuloista tekstiä.. :D

      Poista
  2. Niin totta! Mutta toisaalta myös "massassa" mukana oleva ihminen voi tuntea itsensä uniikiksi, vaikka heitä aina ylenkatsottaisiin. Ja se, että pukeutuu massa vaatteisiin ei kerro ihmisestä mitään. Ja siinä on myös sellainen juju, että jos oma persoonallisuus onkin massa vaatteita niin mitä sitten ja useinkaan ei ajattele niitä sillä tavalla, vaan se on oma tyyli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukeutumistyyli ei kerrokkaan personallisuudesta, korkeintaan saattaa antaa osuusviittaa, minkälainen persoona on kyseessä. Olen samaa mieltä.

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.