perjantai 4. maaliskuuta 2016

Tajunnanvirtaa

Sellainen olo, että mistään ei tule mitään. Olen kuin ne pintavirhe puutyössä. Ei kukaan jaksa hioa sitä kokonaan pois, vähän vain siloittelee päältä ja myöhemmin se paljastuu. Kostautuu, ei siitä tullutkaan kaunis. Ruma, ruma... edes mieli ei sano tällä kertaa mitään, sitäkin väsyttää. Edellisyönä menin nukkumaan ja heräsin seuraavan kerran kuudelta. En muista nukkuneeni, olo ei ollut yhtään virkeämpi kuin edesiltanakaan.

Seison pienellä luodolla keskellä merta. Tulkaa ottamaan minut pois, kääntäkää kelloa taaksepäin, tahdon jutella ystävän kanssa... ihan oikeasti. En vain viesteillä. Eivät kerro tarpeeksi, niillä ei voi tuntea.

Pienet asiat muuttuvat tärkeiksi. Pieniin asioihin alkaa kiinnittää eniten huomiota, juuri niihin virheisiin. En jaksaisi ajatella mitään. Ja ajattelen siltikin.
Koulussa tuntuu olevan oppitunneilla kauhea hälinä, päätä särkee, puupöly ärsyttää silmiä. Sijaisraukat, ne parat... Olen pahoillani puolestanne mitä jouduttekaan kestämään. Opettaja erikseen painottaa, että olkaa nätisti ja heti alkaa meteli sijaisen astuessa luokkaan.

Se meteli jatkuu ja jatkuu... Taustalla pyörii sama nauha ja sanat putoilevat korviini välillä. Kuin katsoisi huonolaatuista elokuvaa, kaikki on vähän sumeaa ja rätisee. Etsin vieläkin sitä oikeaa radiokavanaa, mutta radio vain rätisii. Häiritsee. Aivan kuten ajatuksenikin, ne pitävät minua hereillä ja piikittelevät omaatuntoa. Sumeaa... Voisi vain lukea putkeen kolme kirjaa käpertyneenä peiton alle. Ei tarvitsisi ajatella mitään. Ei tarvitsisi valita kumpaan suuntaan kääntyä.

Missä ihmisillä on sielu? Koska minulla on huono olo. Hautaan vain pääni käsiini. Ei ahdista, ei ole mikään varsinaisesti hätänä. Yksinäinen, tahtoo olla yksin, tahtoo seuraa, tahtoo sen tietyn ihmisen luokse, sen, jonka luokse ei pääse... Tuntuu, että tarvitsisin kompassin joka osottaisi minulle suunnan. Nyt vain kävelen ja elän. En pysty lopettamaan ajattelemista, enkä halua. Haluaisin, että ajatukseni kävisivät toteen. Haluaisin pystyä lopettaa odottamisen, keskittyä tähän hetkeen. Sumeaa... rätinää, käännän vain uuden sivun romaanista.

3 kommenttia:

  1. Nuo tunteet, olematon ahdistus jossa ei ole mitään järkeä ja silti on tyhjää eikä sille ahdistukselle tehdä mitään, eteenpäin jatketaan koska on pakko... voimia sullekin :))

    ♡ : Tuuliviiri

    PS : Mä säälin vakinaisiakin opettajiamme, torstaina katsoimme elokuvan Poika raidallisessa pyjamassa. Pari tyttöä vähän nyyhki ja se oli aika kaamea elokuva... Pojat villiintyy _täysin_. Riehuvat järkyttävästi ja jutut luokkaa: "Mustaa makkaraa Auschwitzin tapaan! Schmuelista tuli musta makkara jne..." ha päälle repeilyä... siinä vaiheessa alkaa oikeesti itkettämään kun miettii miten mitättömän asiana nämä pitää viiden miljoonan ihmisen kuolemaa _uskonnon_ vuoksi. Varmaan opeilla kivaa, kun puoli luokkaa itkee hysteerisenä tai huutaa pojille kyyneleet silmissä ja toinen puoli nauraa sairaalle huumorilla ja riehuu luokassa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas siitä romaani xD

      ♡: Tuuliviiri

      Poista
    2. ♡ kiitos :)
      Oi herranjestas... Miten suurin osa pojista ei tunnu ikinä osaavan käyttäytyä koulussa? :D Myötätuntoni sille opettajalle, joka tuollaisesta tunnista selvisi hengissä.

      xD Nää, eipä tuo haittaa!

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.