tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kuulostaa päiväkirjalta

Saatiin kauniita oksia ♡


Hankalinta näyttelemisessä tähän asti on ollut yrittää esittää sitä, että sinä et saisi itkeä ja peitellä sitå, kun oikeasti miltein itket samalla, kun yrität lausua puolen sivun monologia ulkomuistista ajatukset takkuillen, koska sinun täytyy jännittää vatsalihaksiasi, jotta saisit oikean kuuloisen puhenopeuden ja äänensävyn... Niin, että kuka sanoi näyttelemisen olevan helppoa ja kivaa? Sitä se ei ole, mutta ihanaa se on välillä siltikin.

Tätä alkuviikko on mennyt osittain täysin pipariksi, osittain loistavati. Musiikin tunnit minä olen tehnyt muiden aineiden läksyjä, laulu ja soittokokeiden takia, olen paniikissa vain yhdestä pienestä sanakokeesta, koska olen edellisiltana suurinpiirtein kaatunut sänkyyn väsymyksestä ja olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten inside-juttuja tajuamatta mistään mitään.

Loistavaa on ollut, että kuvataidekoulussa "Sinun täytyy nyt kyllä katsoa muiden tasoa, että osaisit varmasti tehdä noin hienon monimutkaisella tavalla, mutta eihän seinämaalauksessa saa erottua räikestä yksi kohta." Eli olen sittenkin nähnyt sen päivän, jolloin minulle milteinpä sanotaan: "Sinä et nyt voi tehdä noin hienoa työtä." Vaikka omasta mielestäni työssäni on miljoona kohtaa pielessä. Nojaa, onneksi ensiviikolla pääsen maalaamaan lisää <3 vaikka tekniikasta pidäkkään ja suorastaan tunnun sotivan sitä vastaan... shht, tuota ei sitten kerrota kuvismaikalle.



Koulussa tuntuu, että putoan aivan juuri kärryiltä englannin kielessä, historian tunneilla mikään piirros ei tuntunut onnistuvan... (niin, sehän olikin tarkoitus, piirtää samalla, kun opiskellaan ensimmäisen maailmansodan seurauksia :D)

Onneksi huomenna on jo keskiviikko ja tänä iltana voin lukea :) Ja mikä tärkeintä ehkäpä minä pääsen tällä viikolla aloittamaan uuden Harry Potterfanficcini!

2 kommenttia:

  1. Meillä ei käynyt virpojia kun asutaan aika korvessa, ei oo kun yhen pikkulapset lähellä :(( ei me kyllä varauduttakaan että silleen ihan hyvä :D
    Näytteleminen kuulostaa kivalle. Kokeilisin ehdottomasti jos sellaiseen olisi täällä korvessa mahdollisuus..
    Onnea kuviksen open kehuista! :))

    ♡: Tuuliviiri

    PS: Voin käyttää blogger- tiliä vain tietokoneella, siksi anonyymius aina joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, virpojat ovat söpöjä :)
      Kokeile ihmeessä, jos jonakin vuonna tarjoutuisi tilaisuus!

      :D Asia ymmärretty :3

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.