sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton

Minun ystävänpäivän viettoni alkoi itseasiassa jo eilen, sillä aamullasella aloitin Ystävänpäivän lukumaratonin. Tai itseasiassa virallisesti aloitin sen 20 vaille neljä iltapäivästä...

Sunnuntaille ilmestyneiden menojen vuoksi, päätinkin, että lasken eilen aamulla loppuun luettujen kirjojen sivut mukaan varsinaiseen suoristukseeni ja lopetinkin maratoonaamisen sunnuntai aamuna. Eli maratoonini olikin sitten lauantaiaamusta vuorokausi eteenpäin.
Todellisuudessa taisin aktiivisesti lukea koko viikonlopun. Kerrankin äiti osui jossain oikeaan.

Lukumaratonit eivät poikkea normaalista arjestani :D
Luin kaksi kirjaa loppuun ja yhden kokonaisen:) Sivuja kertyi yhteensä 586. Ihan mukavasti sain luettua siis. Mihinkään täydelliseen lukumaratonfiilikseen en kuitenkaan päässyt, sen verran turhia taukoja kännykällä syntyi, vaikka en edes päivittyvää postausta tehnyt. Söin kyllä suklaata ja omenan, joten ne perinteet säilyivät :D Loppua kohden maratonini parani ja nautin lukemisesta suunnattomasti vielä lauantai-iltana puoli yhdeltätoista, jolloin oli pakko sammuttaa valo ja jättää loppukirja aamuksi.

Aloitin maratoonini Jenni Pääskysaaren kirjalla Tyttö sinä olet... Luin siitä viimeiset 36 sivua. Tämä kirja ei ihan ollut minun mieleeni.
Sen jälkeen käteeni valikoitui keskeneräisten pinosta ihmissusitrilogian toinen osa Häivähdys Maggie Stiefvaterilta, jonka luin yhdeltä istumalta loppuun. Kirja totaallisesti parani loppua kohden ja ryntäsinkin heti sarjan päätösosan Ikuisuus kimppuun :3
Ikuisuus vetäisi minut heti omaan maailmaansa ja opinkin rakastamaan jokikistä päähahmoa, joista yhtä inhosin vielä toisessa kirjassa. Tämä kirja itketti, nauratti ja minä jopa löysin itseni kirjan rivien välistä, kaihoisa tunnelma (kirjakauppa ♡ metsä ♡ revontulien katsominen ♡) ah, tämä trilogia nousee lempikirjojeni joukkoon!

En sanoisi tätä lukumaratonia täydelliseksi (jouduin siivoamaan...), mutta kivaa minulla oli jokatapauksessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.