tiistai 9. helmikuuta 2016

Ollaanko me ikinä me (runo)

Yksinäinen kyynel sielussa
mieli miekan terällä
haavoittuvaisena

avaa silmät
herää herää nyt

Sano, että siellä on jo kesä
aurinko ja ennen kaikkea sinä
Kerro, että...

Puristan silmäni tiukemmin kiinni
Älä sanokkaan mitään
koska niin kovasti pelkään
toiveista sekaisin
jos sittenkin voisit
tahtoisit kuiskata
Sen mitä hartaimmin toivon
jos se olisikin totta?
Kuiskaisitko sen huulilleni...

Olen kyllästynyt odottamaan
Aamukahdelta heräämiseen
tähän tunteeseen

Siihen, että sinulle
en voi kuitenkaan kirjoittaa kaikesta
en tahdo rikkoa lumousta
luopua toivoista,
jos et kuiskaa mitään huulille.

Tahtoisin vain saada vastauksesi,
tietää ollaanko ikinä me.
Ja vähän enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.