torstai 18. helmikuuta 2016

Ajatustenpurkua

Se on hassua.
Että kuinka välimatkaan ja tunteidenmyräkkään voi tottua. Alan oppia mitä tehdä, jos ontto olo valtaa minut, alkaa kivistämään rintaa ja ajatukset laukkaavat kaikessa kamalassa, tai kuvittelen kaikkea ihanaa.
Ja tajuan, että se ei olekkaan totta, putoan unelmistani kylmälle maalle. Se sattuu ja silloin minä kirjoitan.

Se on hassua, että kuinka ihastuminen parhaaseen ystävään tuntuu luonnolliselta, mutta siltikin - aina, kun yrittää puhua mielessä rojahtaa valkoinen raskas kangas puheen päälle. Ei. Ja minä napautan suuni kiinni.
Suljen silmäni ja pystyn kuvittelemaan sinut vierelleni, halaamaan minua ja lohduttamaan. Miksei voi olla jo kesä, mikset sä voisi olla jo täällä...? Tahtoisin kuiskata sinulle yhden asian.

Mä saan olla just tälläinen kuin olen. Enkö saakkin? Miksei kukaan vaan voi sanoa sitä silloin, kun sitä tarvitsisin. Mieli vähän sirpaleina, kyyneleet jyskyttämässä pienen sermin takana, sellainen minusta on tullut. Olen minä välillä onnellinenkin, useinkin. Hymyilen paljon ja luen kirjoja :) En ole masentunut, en mitään sellaista. Tämä vain kai kuuluu siihen mitä ulkomaailma nimittää kasvamiseksi. En kuvitellut tätä ihan tälläiseksi.

Osaan hengittää, osaan kävellä, osaan tehdä kaiken päin honkia, osaan kirjoittaa kasan runoja, osaan odottaa.
Mutta, kun en tahdo. En tahdo odottaa kesää ja sitä, että näen sielunsiskoni seuraavan kerran vasta sitten. Sisälläni on pieni ikävän jättämä aukko...

Tahdon irti näistä rutiineista, tylsästä elämän kaavasta. Kirjoitan tällä hetkellä romaania, "Unikuvitelmia"-nimistä kirjaa. Sen minä tahdon julkaista vielä joskus, yksi unelmistani olisi toteutunut, kun saisin lukea, että siitä pidettiin, että se on hyvä, ajatuksia herättävä.
Siihen kirjaan minä olen tallettanut kasan tunteita, omaa elämääni, kaiken tämän ajatustajunnan virran.

En vain tiedä sen loppujuonta. En tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi ja se pelottaa.
Olen siltikin päättänyt, että sen kirjan minä oikeasti kirjoitan loppuun. Vaikka sitten itkien ja hymyillen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.