sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Totuus ja tunnustus

Kaikki lentelee mun sisällä ympäriinsä, ihan kuin joku viskoisi tavaroita alas hyllyiltä, rikkoisi osan ja järjestelisi kaiken uudestaan ilman lupaani. Olen aina jostain joulukuun lopulta asti kelannut yhtä samaa asiaa mielessäni, uudestaan, uudestaan, poistaen jotain, lisäten uusia ajatuksia rikkimenneiden tilalle, aina vain yhä uudelleen ja uudelleen, joka ilta.
Olen yrittänyt kirjoittaa sen ylös ja sainkin sen - tapahtumien kulun, en tätä huonoa oloa. Sen olen piilottanut sisääni, purkanut välillä pieniä palasia runoihini. Ehkä, jos sanon sen kerran suoraan, menisikö se sitten pois ajatuksistani, edes hetkeksi?

Koska tiedän, että tätä jäljellä vielä monta kuukautta. Tammikuun olen jaksanut, mutta nyt tuntuu, että tarvitsen paikan mihin kirjoittaa kaikki tämä moska, joka päässäni liikkuu. Koska en ole pystynyt itkemään sitä vielä kertaakaan kunnolla ulos, tänäänkin vain muutama kyyneleen... Koska en kestä tätä enää... ei se ole salaisuus, mutta en halunnut ihmisten tietävän. Nyt te saatte kuulla.

Olen ihastunut parhaaseen ystävääni, tyttöön, jonka tulen näkemään vasta joskus kesällä seuraavan kerran.

Ihastunut parhaaseen ystävääni, kirjoitettuna se ei edes kuulosta niin pahalta. Samaa sukupuolta olevaan, se oli pieni shokki, tyttöön. En mä ole lesbo, tai biseksuaali tai mikä ikinä onkaan homoseksuaali, sitä minä hoin liikaa... Väärin väärin, huusivat aivot ja hälytyssireeni ujelsi päässäni, kun vihdoin uskalsin edes ajatella vaihtoehtoa.
Aluksi en uskaltanut tai edes halunnut kertoa kenellekkään, aattelin tämän menevän ohi. Pakkohan sen olisi.

Se ei mennyt, unelmointi ja ties mitkä muut hämärään huoneeseen kuiskatut toiveet jatkuivat... Muutaman pienen keskustelujen jälkeen ystäväni sai tietää ja pam, tässä sitä ollaan. Osittain murtuneena, osittain sekaisin ja onnellisena.
Ihastuneena sielunsiskooni, rakastuneena parhaaseen ystävääni.
Rakkaudessa ei ole mitään oikeaa tai väärää, mutta tämä on outoa. Ja lisäksi ainut ihminen, jolle oikeasti olen puhunut tästä on paras ystäväni eli ihastuksen kohteeni.

Ei yhtään hankalammaksi voi enää mennä ei. Joinain päivinä pelkkä ylös herääminen tuntuu vaikealta, minulla on aivan älytön ikävä ystävääni ja nyt vielä tämä. Miksen vain voisi sulkea silmiäni ja herätä sitten, kun on taas kesä?
Koko tammikuun olen joka ilta ajatellut kaikkea, joka yö unelmoinut ja haaveillut, joka aamu herännyt tietoon, että olen yhden askeleen pidemmällä. Ehkä helmikuu menee paremmin, ehkä.

Pieni tyttö katselee itseään peilistä, sulkee silmänsä ja napsauttaa kuvitteellisen päiväkirjansa kiinni. Kyllä tämä tästä, hän ajattelee. Kyllä tämä tästä, tämä kuuluu nuoruuteen, tämä on normaalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.