sunnuntai 20. joulukuuta 2015

SE ALKOI

Nimittäin...





Joululoma! <3

Loma, vapaus, joulu, pitkään nukkuminen, uusi vuosi, herkut, ja voisihan sitä tässä vaikka lukumaratoninkin kehitellä!

Syyslukukausi käyty, loma alkanut ja yksi kirja luettu nyt jo sunnuntai aamuna loppuun :D

Lauantai kului koulun joulujuhlassa käydessä ja jumittuneena siihen tunteeseen, että ei se loma voi vielä alkaa.. ei ole lunta, vettä miltein sataa ja en edes saanut paperista joulutodistusta.. tuntui, että lauantaina olisi voinut olla vaikka keskiviikko..
Tänään kävin perheen kanssa syömässä ravintolassa :3
(kaksi lautasellista alkupaloja, vaan yksi lautasellinen pääruokaa ja kaksi kertaa jälkiruokaa... ruokahaluni oli - kuten aina - hyvä :D)
Että niin noh, kyllähän se ruoka maistui. Ja paikka missä kävimme oliki kyllä hintansa väärti, ne pienvet tuihkulähteet voi hellan lettas tentään.. (vain minä voin lässyttää suihkulähteille, mutta ne oli söpöjä! xD)







Iltapäivä ja miltein koko ilta meni kavereitten kanssa säätämiseksi! Puhuttuamme yli tunnin skypepuhelun yhden ystävättäreni kanssa, oli ihana nähdä taas sinuakin! Ja minähän en siis ollut hölpöttänyt jo koko aamua kanssasi ♡
Siitä syystä (ja linssiludena toimivasta pikkusiskostani) taisinkin kätkeytyä kirjani ääreen ja pyöriä sillä tuolilla varmaan puolituntia...

Jaa miten tämän nyt muotoilisi...

Puhumista riitti senkin jälkeen :'D Tai muut puhuivat jostain tanssi/voimisteluvaateostoksistaan *huokaus* ja jotain kynsilakkoihin liittyvää... *toinen huokaus*
Uppouduin ystäväni nallekarhujen sekaan, avasin kirjoitusvihkoni ja kirjani ja piirsin. *pystyn kuulemaan, kun muut huokaavat tässä kohtaa*
Mutta illan jälkeen sain juteltua, luettua yli 30 sivua ja päähäni ilmestyi kalanruotoletti :)
(Ja hullaannuin siihen yhteen kivaan isoon nallekarhuun, jonka nimen ehdinkin jo unohtaa <3 Aaeww, se oli ihana ja piti minulle hyvin seuraa :D)


Kiituksia M-T :3 tästä tuli kiva


Tänä viikonloppuna luin kirjoja:

Lauren Oliver Delirium Rakkaus on harhaa
Ransom Riggs Neiti Peregrinen koti erilleskummallisille lapsille

2 kommenttia:

  1. Minun on vaikea sisäistää että joulu tulee... Sitä tunnelmaa ei ole tänä vuonna niin paljon. Loman taas kerrankin tajuan kunnolla. :D

    Ystävien näkeminen pitkästä aikaa edes Skypen välityksellä on ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D mulla on vielä hommaa molemmissa

      Niin on <3

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.