maanantai 28. joulukuuta 2015

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille



"Mistä tiedän, ettet tapa minua joka tapauksessa ?'
Emma mietti. "Et mistään." Sitten hän avasi oven."

Tämä kirja oli oikeasti hyvinkin mielenkiintoinen, pidin siitä, inhosin sitä, rakastin sitä.

Kirja kertoo tarinan päähenkilön isoisän lapsuudesta, eriskummallista lapsista, levitoivasta tytöstä, pojasta, jolla on ampiaispesä sisällään. Kaikki nämä lapset asuvat lastenkodista, he ovat orpoja, kotoaan karanneita, muuten hyljeksittyjä, isoisällä on laatikossa kasa kuvia heistä.
Kukaan teini ei tälläisiin satuihin usko, mutta entä, kun isoisä kuolee ja vaihtoehdoksi jää vain lähteä selvittämään valokuvien hahmojen tarinaa?
Voivatko sadut, yli 50 vuotta vanhat henkilöt herätä eloon ja miltein hulluksi todettu henkilö saada kaikelle loogisen selityksen...

Tässä kirjassa oli muutama pelottava ja ällöttävä kohta, mutta se oli hyvä. Toisen maailmansodan pommit kajahtelevat tarinassa, pieni rakkaustarina punoutuu juoneen... myrskyä, sumuinen suo.

Rakastuin tähän kirjaan, koska siinä yhdistyvät kaikki mistä pidän:
Aavistuksen verran romantiikkaa, historiaa, salaperäisyyttä, erilaisia aikoja ja fantasiaa sopivassa määrin, että se on vielä uskottavaakin.

Valokuvat kirjan sivuilla luovat ihanan vanhahtavan tunnelman ja siltikin... noh, minä pidän tästä kirjasta, vaikka siinä olikin ehkä yksi tai kaksi vähän veristä kohtaa. Mutta, ne vain kuuluivat juoneen, enkä olisi jättänyt niitä pois.

Ainut mikä jäi oikeasti haittaamaan tätä lukukokemusta oli kirjan loppu... se loppui liian lyhyeen. 350 sivua, mutta loppu - itse olisin vienyt tarinaa vielä aavistuksen verran pidemmälle.

♥♥♥♥♡
Loistava kirja, juuri oikeassa mittasuhteessa kaikkea. Rakastuin, muuhunkin kuin mustavalkoisiin kuviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.