keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Koulukiusattu, ei ihan mutta tarpeeksi

Olen kerran aikaisemminkin sanonut muutaman sanan koulukiusaamisesta, mutta nyt lisään siihen lisää omia kokemukseni.

Sillä vasta nyt, yli vuosi myöhemmin sain tietää kunnolla sen syyn miksi minua syrjittiin nelos-kutosluokilla.

Minua ei ole siis mitenkään väkivaltaisesti koulukiusattu, mutta osittain voin sanoa tämän olleen jopa välillä pahempaa... Entisellä luokallani oli muodostunut mitä pahempia porukoita, ryhmiä, klikkejä sun muita kamalia jakautumisia tyttöjen kesken, ja tietystikkään luokan hikke, kirjafriikki ei päässyt tähän pääryhmään... eikä oikein mihinkään muuallekkaan...

Minut hyväksyttiin sellaisenaan, minua ei suoranaisesti jätetty ulkopuolellakkaan koko aikaa... Roikuin mukana kuuntelemassa juttuja - en vain ollut niissä osallisena. Minulle ei selitetty insideläppiä, minun korvaani ei supistu kahden keskeisiä juttuja. Minulla ei ollut luokalla parasta ystävää.

Olin sellainen kahden ryhmän välissä kulkija, yritin luovia itseäni eteenpäin loukkaamatta erityisesti ketään. Ja se oli hyvin rasittavaa, seilasin kaksien ihmisten välillä, tietämättä oikein kehen luottaa... kun tiesi molempien porukoiden mielipiteet toisistaan, kun ei voinut oikein kertoa mitään kenellekkään. En ollut kummankaan joukkoon kunnolla kuuluva. En vain ollut ja se harmitti välillä todella paljon.
Ja kun nekin ihmiset joiden kanssa oli... no sekin kaveruus on todella myrkyisiä.. vähän liiankin minun makuuni.

Meillä oli tämä fabolouspääporukka ja me muutamat sen ulkopuolella olijat. Minä ja pari muuta.
Olin näiden muiden kanssa ja surullisinta tässä on se, että minut olisi "hyväksytty joukkoon", jos en olisi ollut näiden muiden tyttöjen kanssa.

Ihmiset herätkää...

Miten joku voi ajatella, että koska olen jonkun kaveri niin minua ei voitu ottaa mukaan. Ja se johtui ainoastaan siitä, että tämä pääporukka ei voinut sietää kaveriani. Ja he osittain pelkäsivät, että kertoisin jok ikisen haukutun sanan haukkumisen kohteena olevalle. Ei. 

Miksi mä niin tekisin, kun jo tiesin, että haukuttu oli itse puhunut ties mitä haukkujista?

Pahinta oli se, että koska kaikki vain vaikenivat saapuessani... koska yleensä kaverini oli kanssani. Se hiljaisuus oli pahinta, se, että siihen oppi.

Kaverini ei halunnut olla tämän pääporukan kanssa. Siinä oppi varomaan menemästä enää siihen porukkaan, toisaalta olisin kyllä halunnut. Eli en enää sitten oikein päässyt kuuntelemaan heidän juttujaan... ja koska en ole sielunsisko tämän kaverini kanssa niin lopputulos ei ollut yhtään sen parempi...

Puoliksi tiesin, että minua syrjittiin sen takia, että olin luokan syrjityn kaveri. Puoliksi aloin pikkuhiljaa luulla, että syy oli minussa. Että minussa oli jotain vikaa, koska olin joissain määrin erilainen.

En löytänyt ikinä kunnolla paikkaani kaveriporukoissa, mikään ei tuntunut oikealta. Luokalla ei ollut sielunsiskoja...

Seilasin puoliksi yksinäisenä. Yksinäisyys ei kuitenkaan vallannut minua, sillä aina välillä pääsi olemaan kahden kesken jonkun kanssa ja kaikki olivat ystävällisiä minulle. Olisittepa olleet joko kunnolla ilkeitä tai päästäneet mukaan kaikkeen... ei tätä välimallia. Mä en tiedä kuinka moni oikeesti ymmärtää, että tällänen ees taas seilaaminen, loputtomien salaisuuksien säilyttäminen nakersi pikku hiljaa... se murensi vähän kerrallaan itsetunnosta, kun mietin, että missä on vika, johtuuko se, että ollut somessa tuolloin niin paljon.. ja en oikeesti tiiä mitä mä tekisin, jos ei olisi ollut kirjoja ja sielunsiskoja, niitä oikeita ihmisiä.

Häiritsi, kun kaikki haukkuivat toisiaan ja en uskaltanut sanoa, että:
"Hei, mun mielestä se on oikeesti ihan kiva tyyppi."

Mua syrjittiin vain pieni pala kerrallaan ala-asteella. Vaiettiin, työnnettiin kauemmas hiljaisuudella, päästettiin lähemmäs ja paljastettiin joku pikkujuttu...
Se nakertaa oikeesti, se ei ollut kivaa. Jos minulle olisi oltu kunnolla ilkeitä, olisi voinut yrittää olla keskittymättä kiusaajiin, mutta kun ne oli myös mun kavereita, niin ei heitä voinut olla täysin huomioimatta.

Onneksi se aika on ohi. Nyt ja ikuisesti. Mä toivoisin niin hartaasti, että kenenkään kohtalo ei olisi samanlainen kuin mitä minulla oli. Aina luullaan, että sen kiusatun asema on pahin ja tietystihän se on. Mutta ei välissäseilaajienkaan ollut hyvä.. eikä sitä ei välttämättä ikinä edes mietitä. Entä ne, jotka jää kunnon kiusaamisen ulkopuolelle, mutta kärsivät siitä silti.. Ei koulussakaan ikinä mistään tämän tyyppisestä puhuttu, puhuttiin vain kiusatuista, kiusaajista...

6 kommenttia:

  1. Toi kuulostaa niin kamalalta... :'( MIKSI ihmiset ei aina pidä toisista ihmisistä? Ja miksi ne syrjii siksi sen ihmisen kaveria? Miksi ihmisiä ylipäätänsä syrjitään?!

    Mulla oli vähän sama tapaus kolmannella: olin kolmantena yhdessä "ryhmässä" ja se toinen niistä kolmesta oli mulle välillä ärsyttävä... Sekään ei ollut suurta kiusaamista, joten oli vaikea sanoa siitä kenellekään, ja voihan olla, ettei tämä ihminen edes tajunnut ärsyttävänsä minua..
    Viime vuosina taas olen ollut vain yhden ihmisen kanssa, joka ei sekään ole ollut hyväksi. Nyt taas yritän päästä uudessa koulussa mukaan joukkoon, eikä se ihan luonnistu, tiedät varmaan syyt ja muutenkin tuntuu, että kukaan ei todella haluaisi tutustua minuun...

    Mutta kai sulla nyt on hyviä ystäviä koulussa? Joskus täytyy vaan yrittää unohtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'( Kuule en tiedä...
      Juu tiedän... voi ei.. :(
      On, tai ainakaan meillä ole mitään klikkejä tai suuria jakautumia...

      Poista
    2. Voi ikävää.. Tiedän miltä tuntuu olla kiusattu, ala-asteella kakkosella uusi tyttö syrji mua, ja omi kaverini. Silti yritin, todella yritin roikkua mukana ja en sanonut äidille mitään. Lopulta, omatunto oli niin maassa että annoin periksi ja kerroin äidille. Se tuntui kauhealta!!

      Poista
    3. En minäkään tästä kenellekkään ikinä kunnolla kertonut... ei vain ollut kunnolla tarvetta. Varmasti! Pystyn niin hyvin kuvittelemaan ton..

      Poista
  2. Mä tiedän, miltä susta on tuntunut! :-(

    Itselläni oli vähän saman tyylinen tilanne 3-5-luokilla. Silloinen paras ystäväni alkoi hengaamaan silloin tällöin (myös häntä käytettiin hyväksi) luokan "suosittujen tyttöjen" kanssa. Minä yritin roikkua perässä. "Suositut tytöt" ja paras ystäväni "halusivat puhua salaisuuksia" usein ja työnsivät minut pois porukastaan. Silloin tällöin he haukkuivat minua ja luokan muita tyttöjä. Yksityiskohtia ja muita käänteitä en nyt halua alkaa tässä avaamaan, sillä väärien ihmisten silmiin kantautuessaan tämä kommentti saattaisi aiheuttaa silloin harmia muillekin kuin minulle. Mutta joo, olin ikään kuin "välissä seilaaja" minäkin. Paitsi että silloin tällöin se meni kiusaamisen puolelle. Osaa tapahtumista multa on pyydelty jälkikäteen anteeksi ja olenkin silloisen parhaan ystäväni kaveri edelleen. En usko, että hän, tai kukaan muukaan todella tajusi, mitä he tekivät. Parempi, etten päässyt porukoihin, sillä silloin saattaisin pyöriä heidän seurassaan edelleen, enkä olisi koskaan tutustunut muihin ihaniin ystäviini.

    Tämä pyöritys loppui kuudennella luokalla, josta saan kiittää kahta todella hyvää ystävääni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kuulostaa niin tutulta... joo, samaa mieltä olen minä. Ei tässä olisi varmaan ikinä tultu aloitettua blogaamistakaan, jos tätä ei olisi tapahtunut...

      <3 Se on ihana kuulla! Ystävät ovat kyllä maailman parhaimpia ihmisiä :)

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.