tiistai 15. syyskuuta 2015

On vain yksi koulu josta oikeasti pidän

Ja siinä koulussa ei anneta kotitehtäväksi valmistaa kiisseliä ja puuroa...




Niin outoa, että joku ensin valittaa, kun näitä postauksia tulee liikaa, sitten ne muuttuvat oudoiksi ja sitten kun on parin päivän tauko niin niitä tulee liian harvoin... kultaista keskitietä on hankala löytää...

Minulla oli tänään niin paljon kerrottavaa... mutta nyt, kun voisin kirjoittaa kaikki tuntuu katoavan ilmaan. Tai kääriytyvän vähintään näkymättömyyviittaan.




Eilen keskustelin yhden ystäväni kanssa Pottereista... Oikeasti. Miten joku kirjasarja voi ollakkaan niin merkittävä <3 Ilman Pottereita minulla ei olisi edes tätä blogia. Ne ovat niin merkittävä osa elämääni ja silti... en tiennyt mitä numerologia on!!



Maanantai ei ollut koulussa ollut ihan minun päiväni muutenkaan, koska koululiikunta. Eikös se koululiikunnan pitäisi olla mukavaa ja hauskaa? Sellaista jokaisen omalle tasolle sopivaa ja liikunnan iloa? No sitä se ei kyllä ole. Viime viikolla cooperin testi, josta tulee elämäni huonoin numero ikinä ja eilen:

Potkaisin jonkun jalkaan ja satutan jalkani. Au.
Saan pallon alavatsaani. Sattuu.
Pallo lentää kyynerpäähäni. Ai.
Potkaisen sitä palloa ja satutan varpaani. Peijakas, kun tekee kipeää.

Eli ei ihan minun lempituntini.

Sen sijaan on yksi oppitunti, jota rakastan - nimittäin kuvataidekoulun tunnit! Pölötän ja maalaan yli 2 h... ja säädän kaikkea muuta. *paratiisin portit avautuivat, musiikkia kiitos* Venäläiset akvarellit, ei aihetta... <3 Tai no piti kyllä maalata jotain suurpiirteistä macrokosmosta taustalle ja joku yksityiskohta microkosmoksesta siihen, mutta minä nyt vähän sluibailin aiheista ja tekniikoista, kuten tavallista :D Luonnosteluun piti käyttää runsaasti aikaa...

Kymmenen viivaa paperissa -> luonnos valmis!

Maalataan vähän kukkaa ja puhalletaan vesipisaroita valumaan paperilla. (Kyllä, puhalletaan. Se on muuten oikeesti hauskaa!) Tässä vaiheessa muut ovat saaneet ehkä puolet luonnoksestaan valmiiksi, kun minä piirtelen jo keijukaistani.




Kyllä, tein suurelle erittäin taiteelliselle kukalleni istumaan keijun. Joka ei ensiksi onnistunut alkuunkaan. Ja kyllä, monet myös kehuivat työtäni hienoksi.

En ole ikinä paljoa sille perustanut, että jos uskot pystyväsi johonkin niin psytyt. Koin kuitenkin eilen sellaisen aaaa-elämyksen, kun keijukaiseni ei onnistunut sitten alkuukaan ensin. Sitten pyyhin ne epäonnistuneet siivet pois, hengitin syvään ja keskityin hitusen enemmän... ja volá! Siinä meillä on erittäin kaunis keiju.


4 kommenttia:

  1. On kyllä tosi hieno! :)
    Mulla on välillä sama... Alan kirjoittaa päiväkirjaa ja sit en saakaan kaikkea oikealla tavalla paperille. Se vain katoaa aivoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuttu tunne... se katoaa kuin tuhkatuuleen.

      Poista
  2. Hieno piirustus!! Kadehdin syvästi, että osaat piirtää niin järkyttävän hyvin... Itseltäni piirtäminen ei onnistu ;33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Hei, kuule olen piirtänyt neljä vuotiaasta lähtien kuvataidekoulussa, olisi outoa jos en osaisi yhtään piirtää :D

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.