lauantai 11. heinäkuuta 2015

Dream diary part 4

No niin! Aika palata taas unipäiväkirjojen kiehtovaan maailmaan :D Osa näistä on sitten aika mielenkiintoisia....

12-13.6

Näin unta siitä, että olin perheeni kanssa jossain kauppakeskuksessa, tai itse asiassa olimme tulossa sieltä pois parkkipaikalle. Emme kuitenkaan menneet sisään autoomme, joka seisoi jäätelöauton edessä odottamassa meitä.
Menimme sisään Särkänniemen lastenleikki paikan takaovesta, paikan seinissä oli kuvia siitä sinisestä dinosauruksesta, joka on Danodino-rahkoissa. Kuljimme leikkipaikan poikki tyynesti ravintolaan, jossa riisuin villatakkini.
Minulla oli ilmeisesti jokin murrosikäkohtaus, sillä autossa riitelin vanhempieni kanssa jostain asiasta ja pidin heille mykkäkoulua loppumatkan.
Lopulta saavuimme mökille, joka ei ollut meidän. Astuimme sisään jonkinlaiselle terassille, jossa ruokailivat entisen kouluni et-opettaja, Uudesta päivästä tuttu vaaleatukkainen nainen (he olivat ilmeisesti pariskunta), enoni ja hänen vaimonsa, vaikka en kahta viimeistä unessa nähnytkään. Tiesin heidän vain olevan siellä.
Äitini otti minua käsivarresta kiinni ja tyrkkäsi minulle käteen mustan topin, joka minun olisi pitänyt laittaa päälle, sillä vanhempani olivat saaneet kuulemman hävetä silmät päästään paitani alta hieman läpinäkyviä rintaliivejäni. Kieltäydyin pukemasta toppia päälleni, varsinkaan kaikkien edessä.
Murjotin mökiltämme tutussa punaisessa keinussa. Tai itse asiassa siinä murjotti, joku muu, sillä katsoin vierestä, kun siinä istuivat kaksi huppupäistä teiniä. He molemmat valittivat jostain ja muistan nyt ainoastaan sen, kun heidän päänsä ja   hiuksensa syttyivät tuleen, koska he olivat kai puhuneet tuhopoltosta.
Toinen heistä otti äkkiä tulessa olevan hatun päästään ja yritti tukehduttaa kytevää hattuaan. Käskin häne heittää pipo järveen (tässä kohtaa tunnistin pipon Mmiisan pipoksi), mutta pipo paloi vielä järvessäkin...
Aiempiin tapahtumiin, muistaakseni murjottaessani lähdin kiipeämään järven rannalla olevalle kivelle. Tämän suuremman kiven vieressä oli toinen kivi, jonne halusin kiivetä. Suurempi kivi olo kuitenkin liukas ja punaisilla kumisaappaillani molskahdin veteen. Vanhempani näkivät tämän mökin terassilta...
Viimeinen kohta, jonka muistan oli, kun nämä kaksi teiniä olivat pesemässä hampaitaan, toisella oli koalakuvioinen hammasharja, jonka oikeasti omistan ja toisella taisi olla jokin koirakuvioinen. Tytöt nauroivat, sillä he huomasivat, että pienemmillä talon asukeilla oli jokaisella oma pieni söpö pupuhammasharja...
Joo, tuossa tuommoinen uni! :D Meni  puol tuntii, kirjottaa tää ylös.

21.6-22.6

Entinen opettajani järjesti mielenkiintoisen tempauksen, jonka tarkoituksena oli kehittää rohkeuttamme ja vähentää ennakkoluuloja. Tehtävänä olisi kirjoittaa kirje ihmiselle, jota sittemmin joudut koko koulun edessä suutelemaan, koulumme juhlasalissa fanfaarien ja torvisoittokunnan raikueassa takanamme. Kirjeiden saajat saisivat olla keitä tahansa. Jotkut luokkalaisistamme keksivät, että ottaisivat instagramista sen ensimmäisen ihmisen kirjeen saajakseen, joka oli tykännyt heidän kuvastaan.
Minä harkitsin tätä vaihtoehtoa, aina vähän väliä somea selatessani vilkuilin viimeisimpään kouluihastukseeni. Harkitsi monia vaihtoehtoja ja jopa joitakin ystäviäni, sillä ehdolla, että suudelma olisi poskelle, mutta en halunnut saada lesbon mainetta...
Lopulta keksin fiktiiviset ihastukset! Osoitin kirjeeni eräälle Mattheolle yhdelle hahmolleni tyytyväisenä siitä, että minun ei tarvitsisi suudella ketään....
Kun meidät sitten kutsuttiin koulumme ruokalaan tapaamaan suudelman saaneita, minua odotti yllätys, Mattheo oli saapunut paikalle! Opettaja tietysti luuli häntä aivan normaaliksi pojaksi... Räpelsin hermostuneena jotain laitetta, joka oli tuota ruokalaan. Onnistuin kai irrottamaan siitä jonkun johdon.
Suudelmien antamispaikka olikin vaihtunut juhlasalista joksikin tivoliksi. Sain suudelmani Mattheolta, mutta se oli vain pikainen huulien kosketus ei muuta.... muistan katsoneeni hieman kateellisena jotain vesisateessa kunnolla pussailevia tyyppejä.
Että tälläistä unta tänään...

2.7-3.7

En muista unesta muuta, kuin että vedin finneistäni kastematoja käyttäen auton ikkunaa peilinä. Yök.

10.7-11.7

Olin entisen luokkani kanssa jossain ja opettajallamme oli hoidossaan koira. Sellainen kiltti, iso kerman värinen koira, jota sain lähteä ulkoiluttamaan. Heittelin yhtäkkiä tutuksi muuttuneessa ympäristössä koiran lelua, sellaista rengasta, kunnes tajuan, että koira on kadonnut.. Huudan sitä sen nimeltä - turhaan. Palasin kertomaan tämän kamalan uutisen, mutta matkalla törmäsin luokan poijista koostuvaan joukkoon. Kerroin heille kadottaneeni koiran (Nellien? en ole varma nimestä..) ja he suhtautuivat asiaan yllättävän rauhallisesti, joku jopa vakuutti minulle, että kyllä se koira löydetään. Tämän poikaryhmän jatkaessa matkaansa, palasin hieman rauhoittuneemmin mielin kertomaan uutisen opettajallemme, joka käski meidän heti asettua parijonoon. Me lähtisimme etsimään koiraa. Minulle opettaja sanoi jotain että, minun ei kannata enää ikinä pyytää tälläitä vastuutehtävää. Vastasin:
"En enää ikinä ilmoittaudu vapaaehtoiseksi, mikäli se aiheuttaa tälläisen katastrofin.Eräs etummaissta huomautti tähän:
"Ja taas suoraan kuin kirjoista puhuttua!"
"Mutta se sopii tähän...", vastasin.
Kysylin opettajalta, mihin koira kenties osaisi kulkea itse ja onko sillä jotain lempipaikkaa.

Etsiessämme koiraa, joiduimme kulkemaan todella liukkaan kaltevan käytävän läpi, jonka liun saappaillani mahtavasti alas. Jouduimme kaikki kättelemään jonkun naisen siinä samaisessa käytävässä...
Palasimme unen lähtöpaikkaan ja kuljimme lähialueella. Vastaan tuli monta samannäköistä koiraa, mutta yksikään niistä ei ollut Nellie, opettajan hoidossa oleva koira.

Heräsin, ennen kuin koira ehti löytyä...


4 kommenttia:

  1. Niin nauran noille unille :'D Varsinkin toka, se tuntui jopa jotenkin järjelliseltä! Mattheo oli hyvä keksintö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jep, niin oli... Kumma kyllä hän vain ilmestyi paikalle! xD

      Poista
  2. Omg mitkä unet. :D Seuraavaksi mä näen unta minusta ja Nandorista, omg... Toivottavasti ei... xD
    Nauroin kyllä aika paljon noille unille! xD Mutta osaan mäkin nähdä hulluja unia. Viime yönä mä näin kans unta koirista, mutta en muuta muistakaan... Hitsi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Se oli aika mielenkiintoista nähdä tosiaan Mattheo... x)
      :D Joo mäkin nauran näille ihan sikana... Harmi...

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.