keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Taylor Swift, nallekarhu ja Dobby - my art

Pidän valtavasti piirtämisestä, oli se sitten niin kuivapastellilla tai vahaliidullakin! :D Varjostan paljon ja kumia tulee käytettyä paljon... *vilkaisee pöydälle, jossa on keko kumimurua* Piirrän yleensä lyijykynällä, enkä niin paljon millään muulla. Hiilellä, musteella, puuväreillä, tusseilla on ihanaa piirtää, eniten rakastan piirtää kahdella ensimmäiseksi mainitulla. Tussilla en ole niin hyvä piirtämään, sillä piirtotyylini on hyvin luonnosteleva, toisaalta pikkutarkka tyylini sopii esim. 0,5 kärkellä piirtämiseen!

Kuvataiteessa pidän keramiikan lisäksi ehkä eniten vapaasta piirtämisesta. Piirrän mieluiten musiikkia kuunnellen ja tai sitten hiljaisuudessa, vaikka kyllä matikankin tunnilla onnistuu... :D
Piirrän aika paljon sitä mieleen juolahtaa, mutta välillä olen pyytänyt jotain sanomaan mitä piirtäisin ja muutenkin piirrän vain sitä mitä paperille syntyy, sillä samoin puutyössä menen aika paljon työn omilla ehdoilla, enkä pakota sitä tiettyyn muotoon. Olen jo pitkään yrittänyt piirtää Juliaa Murdoch murhamysteereista, mutta se ei vain onnistu! Ihmisiä piirtäessäni keskityn ehkä eniten kasvoihin ja vaatteita piirtelen Top Modeleihin, jos niitä joskus satun jostain tyhjänä löytämään.

Tarkoituksena on ollut pelkästään höpöttää teille piirtovälineistä, (vaikka ne hylkäsinkin aika nopeasti) vaan itse piirtämisesta. Sen pariin eksyin 4-vuotiaana, kun aloitin kuvataidekoulun, jota on sitten jatkettu tähän päivään asti. Kehitystä on tapahtunut ja paljon... :D En kestä nykyään edes kunnolla katsoa niitä 5-vuotiaan Lizaahhin piirroksia. Yleensä piirrän ihmisiä (silmiä!!) mutta kaiken piirtäminen käy, varsinkin mallista, mutta ilman malliakin menee hyvin. Mallista piirtäminen on minusta helpompaan ja olen siihen ehkä eniten tottunut. :) Sarjakuvien piirtämisestä en tykkään kovinkaan paljon ja jos niitä piirrän niin, ne ovat lähes aina ilman ruutuja, eihän taidetta voi kahlita ruutujen sisään!

Ihmisiä on hauska piirtää, samoin eläimiä ja esim. juuri niitä silmiä! :D Paljolti piirtää raapustelen paperille kaiken maailman kukkia, mutta varsinainen piirtäminen on yleensä jotain hieman erilaista. Aika mitä käytän piirtämiseen vaihtelee, joko se on, että piirrän työtä viitenä iltana, joskus teos on valmis alle puolessa tunnissa. En kuitenkaan muistanut kertoa jotain, joten kysykää jos kiinnostaa!

Viimeisimmäksi tässä olisi tietysti ne tärkeimmät... Piirroksiani, toiset vanhempia, kuin toiset!
Ensimmäiseksi kuvassa olisi tämän viikkoinen nallekarhu:



Ja tässä vähän vanhempaa tuotantoa, Taylor Swift, Dumdledore, Dobby ect.







Kertokaa toki mielipiteenne näistä, ja minulle voi aina ehdottaa piirtämisen aihetta! :D

4 kommenttia:

  1. Tosi hienoja, olet hyvä piirtää!! Minullakin Julia tökkii aina vain, joku menee aina vikaan... Tai sitten se onnistuu ja olen piirtänyt sen onnittelukorttiin opettajalle. Piirsin kerran Emilyn, se onnistui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!! :) Jep, Juliaa on jotenkin hankala piirtää... Oi Emilyn, häntä en olekkaan vielä kokeillut piirtää :D

      Poista
  2. Piirrä Lisa ja/tai Alice! :3 Ihania piirroksia olet piirtänyt <3 Hiilellä en olekaan piirrellyt, aina se on ollut joku mustekynä tai lyijykynä, ja sit tietty värikynät.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt... kiitoksia! <3 Jos vaan saat tilaisuuden piirtää hiilellä kannattaa kokeilla! :D

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.