perjantai 29. toukokuuta 2015

Itsetunto pohjamudissa

Se tunne, kun tunnet itsesi ensin niin aikuiseksi ja älykkääksi, sitten - boom! kaikki se mille mielipiteesi perustuu vedetään altasi ja putoat mustan kuopan pohjalle nöyryytettynä.

Se tunne, kun olet kerrankin tyytyväinen itseesi ja joku kauniimpi/lahjakkaampi/parempi tulee viereesi ja romahduttaa itsetuntosi pohjaan.

Se tunne, kun joku saa sinut tuntemaan itsesi lapseksi, kokemattomaksi, joka ei ole tajunnut vielä mitään maailman menosta, vaan ajattelee ongelmien siintävän tuolla jossain kaukana.

Jotenkin nämä kolme ovat minulle tuttuja, hyvin tuttuja tunteita. Juuri, kun olet saanut itsesi kokoon, jokin hajottaa sen kaiken. Murrosikää? Kyllä. (Vaikka inhoan sitä sanaa, "murrosikä" blaäh) En pidä itseäni kauniina, totta, minulla on ulkonäköpaineita, väärin, itsetuntoni on yhtä vuoristorataa, oikein.
Haluan takaisin lapseksi! (Joo, välillä olen kyllä ihan lapsi..)
Tietämättömyys tuntuu silti jotenkin hyvältä. Ei tarvitsisi kantaa sitä pientäkään huoli ja murhe taakkaa, joka on kasautunut harteitteni päälle.

Ja huono itsetunto sen kun auttaa asiaan... En tykkää ulkonäöstäni, en pidä kropastani, mutta silti en tiedä mitä muuttaisin. En ole ylipainoinen, en ole kamalan rumakaan, mutta en pidä itseäni kauniina. Paitsi todella harvoin. Joo tätä samaa jauhantaa, pääsee taatusti lukemaan netissä ihan liikaa, mutta tämän postauksen omistan nyt tälle.
Joskus haaveilin huippumallin urasta... Ei tule näillä kasvoilla tapahtumaan, en kävisi edes näytösmallista. Yes I know, mitkään huippumallit eivät todellakaan ole hyvä vertailukohde, mutta... Olisihan se kiva joskus näyttää itsensäkin mielestä hyvältä. Sitä ei kovinkaan usein tapahdu.

Sitten joku kuitenkin tulee kommentoimaan, että älä nyt vertaa itseäsi kehenkään ja että kyllä sä oot kaunis, sulla on muita taitoja kuin kauneus tai vastaavaa... joo, kiitoksia!
Arvatkaas miksi kirjoitan tarinani kauniista ihmisistä, haluan olla sellainen itsekkin... Hahmoni ovat sisäisiä "idoleitani" he ovat vain fiktiivisiä, mutta toimivat yhtä hyvin! Tai miksi tykkään urheilun sijasta lukemisesta, lukemalla pystyn olemaan joku muu, elää toisen ihmisen tarinaa, unohtamaan itseni.

En voi sanoa rakastanko itseäni, en pidä kovasta naurustani, silmäpusseistani, jotka tulevat kun hymyilen ja jotkin muut pikkuasiat häiritsevät...
Älkää nyt luulko, että en välitä itsestäni, tai pidän itseäni älyttömän rumana. Ei. Välitän itsestäni ja hyväksyn itseni (aika pitkälti) tälläisenä kun olen, mutta kauniiksi en kutsu itseäni, en ainakaan kuvissa.
Noin! Että tälläistä tällä kertaa...

2 kommenttia:

  1. Tulen nyt kuitenkin väittämään muuta. Enkä usko, että kukaan pitää itseään tosi kauniina, mutta kaikki on kauniita omalla tavallaan :) Ja ihmiset näkevät eri näkökulmista asiat...

    Joskus toivoisi, että voisi vain unohtaa kaiken... Ja kuule, henkisesti voi aina olla lapsi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voit rauhassa väittää muuta :D Jep tuo on totta!

      Kyllä, onneksi näin voi tehdä :)

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.