lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ollos tervehditty maailma!


Päätin nyt sitten perustaa blogin tänne bloggeriin. Musteella ja hopealla kirjoitettu on blogi, jonne kirjoittelen kaikenlaista, aina haaveista, kirjoista ja elämästäni ylipäätänsä.

Miksi blogi? Halusin perustaa blogin, sillä minulla on paljon sellaista, jonka haluaisin kertoa, mutta en pysty. Siksi blogi. Tänne voin kirjoittaa ajatuksiani kaikesta ilman, että joku kääntää selkänsä tai vaihtaa puheen aihetta.

Kuka minä olen? Jaa... Sehän on mielenkiintoinen mysteeri... Sanotaan, että minä olen nuori kirjoittamisesta ja taiteesta innostunut tyttö.

Ja? Muuta? No, rakastan lukemista ja kirjoittamista. Pidän myös piirtämisestä, keramiikasta, historiasta, kissoista ja omenista. Ajattelen, että elämäni on jakautunut moneen osaan. Minulla on tämä in a real life-elämä, netissä olevat miljoonat persoonani/elämäni, taiteeni ja hahmoni. Ne kaikki vaikuttavat elämääni, kavereitteni, harrastusteni ja koulun lisäksi. Kuvataidekoulun ja teatterikerhon lisäksi olen liittynyt tarinankirjoitussivustoihin ja ylläpidän toista blogiani. Pidän myös musiikista, erityisesti popista. Lempilaulajani on Taylor Swift. En ole kovinkaan urheilullinen, mutta tykkään metsässä liikkumisesta.

Millaisia kirjoja luet? Luen lähes kaikkiruokaisesti, mutta pääasiassa kirjavalintani ovat nuorten fantasia- ja romantiikkakirjoja. Joten tämän tyyppisistä kirjoista saattaa putkahdella postauksia ;)

Mitä oikein kirjoitat? Olen täysin harrastelija kirjoittaja, sillä kirjoittelen jonkinverran jotain monologeja, runoja ja joitain tarinoita. Jatkokertomuksia en yleensä saa kasaan, koska inspiraatio loppuu kesken kirjoituksen. (Poikkeus taitaa Lisa Wintherin tarina... Sitä voit käydä lukemassa täältä)

Mistä nämä nimet, Musteella ja hopealla ja nimimerkkisi? Blogin nimen valitsin kun pyörittelin päässäni miljoonaa vaihtoehtoa, lopulta tämä tuntui oikealta. Sillä rakastan musteella kirjoittamista ja piirtämistä ja hopea on sinisen lisäksi lempivärini.

Lizaah nimi tulee eräältä hahmoltani Lisa Wintheriltä. Minua voit myös kutsua nimillä, Lix, Liz, Lisa ect. millä ikinä haluattekaan :) Oikeaa nimeäni en kuitenkaa kerro.

Mutta tervetuloa blogiini nyt kumminkin! Jos kiinnostus heräsi, niin laita ihmeessä kommentin poikasta tulemaan :) sillä lueskelisin niitä mielelläni :D

Minusta muualla? 

Olen mm. instagramissa

8 kommenttia:

  1. Hieno taustakuva ja blogin nimi! Alan nyt seurata tätäkin blogiasi :)

    VastaaPoista
  2. Thanks, siskoseni. Minä tässä juuri yritän etsiä, että mistä voin alkaa seuraamaan sinun blogiasi :D

    VastaaPoista
  3. hahhaa mä tiiänki kuka oot :D

    VastaaPoista
  4. Minulle tuli mieleeni lukiessani ihanaa blogiasi, että mikäs mahtaa olla toisen blogisi nimi? Olisi mahtavaa lukea sitäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia! <3

      Toinen blogini on vain tarinablogi, sillä tämä on ensimmäinen tälläinen "kunnon" blogi :) Mutta tässä linkki siihen tarinablogiini:
      http://mystoryes.vuodatus.net/

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.