keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

changing the world to be ours

sängyn patjassa on kuoppa
           itku, jätä jo - kielsin tulemasta
sammuu lamppu

oliko se rikkinäinen jo eilen
eivät he kuule kuiskaustani
hiljaista huutoa, eivät voimat riitä
kädet tiukemmin ympärilleni

hengitä, kohta ei ole enää pimeä


Tällä hetkellä jopa kirjoittaminen tuntuu vieraalta. Tai ei vieraalta, mutta kuin olisin palannut kotiin, jossa joku olisi järjestellyt tavarat uudestaan mielivaltaisesti. En tiedä, milloin viimeksi kirjoitin jotakin muuta kuin keskeneräisiä runoja tai tekstejä, joita oli pakko kirjoittaa.

Nousen sängystä ylös, menen kouluun, tulen takaisin. Saan asioita tehdyksi, kun niiden deadline lähestyy. Ja jos ei lähesty, niin sitten käteen eksyy puhelin ja voin heittää hyvästit esseillä ja kokeille. Ensi viikolla olisi kolme koetta. Onneksi on pääsisäisloma aikaa lukea niihin.

Kuulin lintujen laulua, kun avasin ulko-ovea. Ei ollutkaan hiljaista vaan autojen huminan seasta kuului kevään merkkejä vaikka raekuuron jäljiltä maa näytti tammikuiselta, kun oli niin valkeaa. Pitäisihän sitä kohta olla jo kevät ja kuivaa asvalttia näkyvissä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.