torstai 30. marraskuuta 2017

Mitä marraskuu jätti jälkeensä

- koulun musikaalin, joka oli aivan mahtava kokemus. Sain pukea päälleni kultaisen kimaltavan mekon ja astua lavalta istumaan ostoskärryihin, kun olin mallina. Pääsin esittämään tanssivani jotakin balettia muistuttavaa ja kuulla kysymyksen, kuinka kauan olen harrastunut tanssia. Enhän minä edes tuntiakaan! Fake it until you make it.
Ja ehdottomasti lempikohtaukseni oli takauma, jossa esitin yöpukuista tyttöä, joka saa kuulla kavereiltaan vahingossa, että hänen vanhempansa eroavat.

- lyhyeksi jääneen lukumaratonin, jossa luin 319 sivua eli vain yhden kirjan, Will Grayson, Will Grayson, mutta olin myös kaverini pienimuotoisilla syntymäpäivillä samana päivänä

- monta luettua ja selailtua runokirjaa, joista Arja Tiaisen Lapsilta Kielletty! oli paras, luin sen kokonaan yhdessä iltapäivässä

"Luen, kirjoitan, kävelen.
Ruvetkaa nuoret kirjailijoiksi.
Lystiä piisaa.
Vuosiin enää nukkunut."

- aivan ihania ystävän järkkärillä otettuja kuvia, joista saatte paremman kuvan joulukalenterissani

- ystäväni kanssa leivottuja pipareita ja pitsan syöntiä

- jouluvaloihin ihastumisen, täytyy ehkä omaan huoneeseen hankkia vielä joku vuosi
- joululahjoja, yhden sain valmiiksi ja pari on vielä kesken





- koulun kuviskurssin, vaikkeivat koulun välineet olleetkaan niin hyviä, niin onnistuin kyllä usemman kerran ❤
- kuvataidekoulun syksyn maalauksen valmiiksi saamisen.  Nyt siirryin kahteen uuteen, joista toisesta kuva ylhäällä, pilasin gessolla farkkuni ja unohdin ainakin kolme kertaa kuulokkeeni maalaustakin taskuun, mutta kävin myös feministisiä keskusteluja

- koulustressin, vaikka sain kyllä biologian kokeesta kuitenkin 10- samoin uskonnon ryhmätyöstä, matikasta ja ruotsista 9 ½

- tulin marraskuun aikana kaapista ulos muutamalle ihmisille ja niistä jäi todella hyvä mieli



- olin yksin ja sekaisin joinain iltoina, itkin paljon
- ja seuraavana päivänä nauroin katketakseni

- niin ja käteen jäi myös kunnialla selviytyminen liikunnan kuntotesteistä ilman, että itkin, tein jopa vapaaehtoiset punnerrukset ihan vain katsoakseni montako jaksoin. Toissa vuonna luku oli viisi, eilen 21

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo maalaus ja vika kuva! Osasit kyllä hyvin näytellä tanssivasi, kun kerta sinun luultiin harrastavankin sitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuosta sateenkaarikuvasta pidän itsekin todella paljon.
      Äläs muuta sanon, olin kovin otettu siitä :D

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.