keskiviikko 6. syyskuuta 2017

|| Peili

Tuijotan itseäni peilistä. Vai pitäisikö sanoa peiliä - onko se todella minä, joka katsoo sieltä takaisin?

Enkä suinkaan tarkastele kasvojani, en yksityiskohtia. Kuvajainen tuntuu sumealta, sillä silmänikään eivät jaksaisi keskittää katsettaan yhteen paikkaan, eivätkä aivoni käsitellä sitä kuvaa, joka sotkuisena sieltä takaisin tuijottaa.

Silmäni ovat punaiset itkun jäljiltä. Niin kovin pienet.

vedä syvään henkeä   aloita pienestä, varovasti totutellen

Toisessa mustuaisessa valo heijastuu valkoisena pisteenä, mutta toinen, se miltein hiusten alle jäävä, tuijottavaa eteensä kuin kuolleen kalan silmä. Aivan kuin jokin, jonka henki ei enää kulkisi. Tyhjiin puhallettu.

tunnustele

Huulet ovat kuivat, ehkä se johtuu tulevasta syksystä. Ja kantapäitä pistelee, kylpyhuoneen lattia tuntuu kovalta. Liikaa painoa tässä kehossa, liikaa painoa näillä harteilla ja mielellä.

Mutta osa painosta on näkymätöntä. Sitä ei moni huomaa, mutta jos oikein katsoo näitä nyppimättömiä kulmakarvoja, käsiä housuntaskussa. Hengitystä, joka vielä hetki sitten oli katkonaista. Käsiä, jotka vielä hetki sitten olivat kiedottuina polvien ympärille.

Kyllä sen joku huomaa. Vielä joskus.

Kylmä. Kai täällä vetää, mutta jos käperryn villatakkiin, villasukkiin niin tulee kuuma. Käytetyt nenäliinat lojuvat ympärillä. Sellainen olo, että päätä alkaa kohta särkeä.

Hiljaiset taukoamattomat sanat virtaavat huuliltani. Olo on turta, kerrankin täysin hiljaa, vaikka tämäkin hiljaisuus päässäni tuntuu raskaalta.

ajattele   lause kerrallaan

Jos kerran ihaatuminen on sitä, että ettei näe virheitä ja rakastaminen sitä, että hyväksyy ne ja rakastaa silti.
Niin näinä iltoina on vaikea rakastaa.

hengitä

Helpompaa on vain sinun kanssasi juttelu. Paljon paljon helpompaa on vain nauraa, hymyillä viesteillesi. Olla ajattelematta, että miksi tämän luokittelisi.

Mutta ehkä rakastaminen, tekee irti päästämisen vaikeaksi. 

Ehkä minä vihdoin näen itseni peilissä -

        sisään ja ulos

- sinun kanssasi

2 kommenttia:

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.