keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Jos tänään ei olla tekotaiteellisia

I don't want to know who we are without each other
It's just too hard
I don't want to leave here without you
I don't want to lose part of me


Lakkasin kynteni pitkästä aikaa punaisiksi. Yhtä punaisiksi kuin pihlajanmarjat tuolla metsässä, jossa tänään kävelin. Ehkä olisi pitänyt enemmänkin, koska sanotaanhan, että metsässä kävely alentaa stressiä.





Ikkunan takana kasvavan vaahteran ylimmät oksat räiskyvät jo punaisen ja oranssin sävyissä, mutta siltikin tänään vielä kouluretkellä osa pulahti uimaan vaatteet päällä.

Juuri nyt on sellainen vuodenaika, että aamulla kääriydyn kaulahuiviin ja juon teetä hunajalla ja iltapäivällä paistaa aurinko ja on kuuma pyöräilessä koulusta kotiin. Harvinainen luonnonilmiö tuo auringonpaiste, minä sanoin.

Teatterikerhossa harjoiteltiin vastuksen ja jännitteen näyttelemistä, kun taas koulun musikaaliharjoituksista myöhästyin, mutta näyttelinpähän silti. Istuin näyttämön reunalla kuunnellen ohjeita hymyssä suin, osasin repliikit jo toisella läpimenolla, vaikka aluksi pelästyinkin. En minä koskaan ole myöhässä koulusta.



Tuli siltikin hyvä olo huolimatta sateesta ulkona. Kävelin sateenvarjon alla bussipysäkille istumaan ja kuuntelemaan.

Ajatukseni ovat kerrankin koruttomia, lyhyitä ja yksinkertaisia. Jos tänään ei olla tekotaiteellisia, ollaan vain tässä hetkessä.

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka kiva teksti! Varmasti tuo myöhässä oleminen säikäyttää, kun yleensä kerta olet ajoissa. Yksi myöhästyminen ei kuitenkaan paina paljoa vaakakupissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ihanaa välillä vain puhtaalta pöydältä kirjoittaa tällaista tekstiä.
      Ei onneksi, varsinkaan kun kyseiset harjoitukset periti olivat sunnuntai-iltana, joten ihan ymmärrettäväähän tuo oli :D

      Poista

Kerro minulle toki, mitä ajattelet 💙 Kommentit saavat aina iloiseksi.