sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Olen minä





Olen uusia alkuja
kauniita sanoja
prologi
täynnä epämääräistä naurua

lyijykynän jälkiä otsassa

olen lokkien kiljunta järvellä
vastapoimittu kielo maljakossa

olen kesken, 
taiteellisia mustavalkokuvia
ja liian pitkiä yhdyssanoja
pino lukemattomia kirjoja
räsymatto jalkojen alla
kevätvalo ikkunassa
vanhaa pitsiä ja auringonnousuja

oma itseni ja näin riittävä
olen minä

Vain ääni jää






Perjantaihin kuului glitteriäpisamia, kasvoväreillä ystävän kasvoihin sulan maalaamista, koulun aina yhtä onnettoman vappuriehan katsomista (vaikka toisaalta on mukava katsoa kuinka opettajat onnistuvat nolaamaan ja olemaan nolaamatta itseään) ja olin peräti vielä yötä ystävällä samana päivänä.

Olen ihan toivoton nukkumaan vieraissa paikoissa, en pysty valvomaan vaan viimeistään kahdentoista jälkeen alkaa väsyttämään ihan hirveästi, mutta sitten kuitenkin heräsin seitsemän jälkeen..

Leikittiin olevamme tosi terveellisiä ruissipsiemme ja kasvidippiemme kanssa, katsottiin leffaa, mentiin yhdeksän aikoihin ulos kuvailemaan auringonlaskua sillalla, nähtiin kuunsirppi ja lintuaura taivaalla, kuunneltiin musiikkia ja käytiin teatterissa.

Huian alkaa saada fiksun ja sivistyneen vaikutelman tämän blogin kautta. Edellisessä postauksessa kerroin käyneeni taidenäyttelyssä ja nyt - kävin katsomassa Par(r)asvaloissa-musiikkiteatteriryhmän esityksen Vain ääni jää perjantai-iltana. (Ja aivan ensimmäiseksi - miten hauska ja ihana nimi tällä seurueella :D)
Itseasiassa lavalla näkyi tuttuja, vaikka tulinkin esitykseen aika sattuman kautta. Kaverini pyysi katsomaan jotain näytelmään, suostui ja vasta paikan päällä yhdistin ajatuslangat vihdoin ja viimein toisiinsa.

Mutta niin - todella upea esitys❤ Ei mennyt kymppi todellakaan hukkaan.
Upeita nuoria, aivan älyttömän hyviä laulamaan ja kaikki todella todella hyviä. Iski pieni kateus, että miksen minäkin osaa tehdä tuollaista varsinkin, kun osa näyttelijöistä oli nuorempia kuin minä itse.
Olisin voinut katsoa paljon pidempäänkin tätä tarinaa sota-ajan sairaalasta, varsinkin olisi ollut kiehtovaa tietää enemmän joidenkin sivuhahmojen tarinoita tarkemmin.

Yhtä elämystä rikkaampi taas.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Sielu puhdistettu 💙



Ostin itselleni viime viikonloppuna aivan ihanan farkkutakin, jollaista olin haaveillut itselleni jo hyvän tovin - ja sitten boom, samana iltana alkoi tietysti sataa lunta. Ja rakeita. Ja vettä. Onneks sain kuvattua kukkia sitä ennen.
Kiitos tästä rakas luontoäiti. Nyt ollaan jo huhtikuun lopulla, missä minun kaunis, raikas ja uutta toivoa luova kevääni on. Missä?

Suunnitelmissa oli pistää se uusi farkkutakki päälle, laittaa illalla suihkun jälkeen hiukset täyteen pikkulettejä, jotta saisin kunnon lettikiharapehkon aamuksi, sivellä huuliin punaista huulipunaa ja hymyillä vaalean siniselle kevättaivaalle, mutta toisin taisi käydä.



On minun pitänyt kirjoittaa blogiin ties kuinka monta postausta viimeisimmän jälkeen, mutta ehei - tämä niin "kiireinen tyttö" on istunut yksin omassa sängyssään peiton alla ja katsonut Netflixiä kaiken ajan. En ole aloittanut kouluhommia, joille alkaa kohta puoliin tulla kiire, en ole nähnyt ketään ihanista ystävistäni.. Well here I am sitting on my floor and writing this instead of being asleep.

Ja ihan oikeasti olen katsonut aivan liikaa How I met your motheria. Koska luin äskeisen englannin kielisen lauseen mielessäni Barney Stinsonin äänelle. (god how annoying)
And I did again. (And again, and again)

Samalla lauantaisella ostosreissulla muuten löysin vihdoinkin rippimekolle kengät, jotka vaalitettavasti eivät olleet punaiset ihanat korkokengät vaan pikemminkin siniharmaat ballerinat. Mutta ne on nätit ja voin käyttää niitä koko kesän sitten kesäkenkinä ❤ I'm happy. Joskus maallinen omaisuus tekee onnelliseksi hetkeksi.

Toisaalta kävin kylläkin myös taidenäyttelyssä sunnuntaina. Muistan joskus lukeneeni jostain kirjasta kohtauksen, kuinka päähenkilö syventyy taidenäyttelyyn, pistää kuulokkeet korviinsa ja vaan imeytyy taiteen vietäväksi.
Harmitti niin paljon, kun unohdin kuulokkeeni kotiin.





Mutta Taidehallin Anu Pentikin näyttely oli aivan ihana. Jotenkin todella rakastuin kaikkeen siihen luonnonvaloon, saven lasittamattomaan materiaaliin ja erityisesti huoneeseen täynnä savisia kukkia. Olisi tehnyt mieli jäädä sinne istumaan tunneiksi mustalle nahkarahille vain katsomaan sitä ihmisvirtaa, joka kävelee savilautaselta toiselle ja on unohtanut ottaa puhelimestaan kameran äänet pois.

Näyttely oli hyvin ihmisläheinen, ei tullut sellaista Wau-fiilistä vaan hymy huulille ja ajatus, että kotonahan minulla miltein tälläisiä samanlaisia töitä verannan ikkunalaudat täynnä.
Hyvin kotoisa ja rauhallinen olo, kaikki oli kaunista ja sitä savikivikasaa katsellessa pystyin miltein kuvittelemaan itseni mökille järven rantaan kuuntelemaan aaltojen liplatusta ja lokkien kiljuntaa.

Ja ensimmäisessä huoneessa todella tuli jotenkin hyvin puhdas olo kaikesta siitä korkeudesta, valosta ja valkeudesta. Todella kaunista ja sen jälkeen bussimatkalla kaikki tuntui ja näytti kolme kertaa tavallista kauniimmalta 💙

Joten tällä hetkellä kuuluu hyvää, kun tätä huomista julkaisua varten kirjoittelen matollani istuen vieressäni englannin kirja, joka yrittä epätoivoisesti vihjailla huomisesta sanakokeesta. Sydän on puhdistettu taiteen keinoin ja ulkonäköä muokattu hiukan enemmän kohti sitä, mitä toivonkin.

Mutta mitäs teille kuuluu ihanuudet? :)

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Listen to me🌅



Joskus sitä alkaa miettiä, kun katsoo auringonlaskua, että olisinpa jossain toisaalla. Niin kaukana, että olisin aivan pieni ja aivan yksin.
Koska nyt tuntuu, että vaikka olen ihmisten ympäröimänä, en saa suutani auki. Ja vaikka saan niin, en saa sillä toivottua lopputulosta.
Puhuminen on yliarvostettua. Kuunnelkaa, itseänne ja toisianne.



tiistai 11. huhtikuuta 2017

Happy birthday my blog 💕

*leikkaa minttusuklaakuorrutetusta synttärikakusta palan sinulle, joka juuri avasit tämän*


Postauksen kuvia tältä vuodelta, joita en syystä tai toisesta muistaakseni tänne ole julkaissut


Kaksi vuotta sitten aloitin tämän blogin kirjoittamisen hyvin suurella motivaatiolla ja pienellä taidolla, kun ikääkin oli vasta 12-vuotta. Ensimmäinen idea oli tehdä tästä kirjablogi, mutta jotenkin painopiste siirtyi omaan elämääni ja tästä blogipahasesta on tullut "jotain luovaa ja välillä onnellista." Ei ihan lifestyleblogi, koska lifestyliksi ei voida kutsua meikkaamatonta urheilua inhoavaa vaatteista ei juurikaan kiinnostunutta luovaa lukutuokkaa kuten minua.

Joten täällä sitä yhä ollaan kuitenkin kaksi vuotta vanhempana ja kehittyneempänä. En ole avannut koko ajalta lähes yhtäkään vanhaa postausta. (ja täytyy myöntää, että en kyllä oikein tahdokkaan)
Nyt suunnitelmissa olisi tehdä joku ihana uusi ulkoasu blogille, panostaa kirjoittamiseen ja postausten laatuun hitusen enemmän kuin alussa - 20 postausta kuussa, apua, miten olen ikinä kerinnyt tehdä niin paljon!
Nyt postaustahti on rauhoittunut ja vakiintunut aika lailla muutama postaus viikossa tahdiksi. Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta kuvat onneksi sain tänä vuonna uuden kännykän ja lataustavan avulla laadukkaimmiksi ja suurimmiksi. Ja kirjoitustapa on kehittynyt omasta mielestäni, joskin käytän edelleen sanaa ihana ihan liikaa :D

Olen saanut yli 50,000 sivunlatauskertaa, 20 lukijaa (kääk, missä vaiheessa teitä ilmestyi sinne?) ja osassa postauksissa Blogger väittää olleen yli 500 lukukertaa.. Fiilistelin ihan kunnolla vielä viime vuonna, kun luku taisi olla 80.



Kiitos tästä❤ Olen aina halunnut tehdä sellaisen stereotypisen aloituspostauksen, kuten 25 asiaa minusta, joten tässä on 10 asiaa teille, jotka, olette uusia täällä ja teille, jotka ette tunne minua niin hyvin, vaikka olette olleet matkalla mukana jo pitkään.

1. Suurin unelma on julkaista kirja, jonka olen itse kuvittanut.
Se olisi täydellisyyksien huipentuma, mutta vaikka olen kirjoittanut varmaan kolmea eri romaanin tynkää - en ikinä ole päässyt 20 sivua pidemmälle, vaikka juoni olisi suunniteltuna ja hahmot valmiina. Joko loppuu aika ja tarina jää tauolle, tai saan uuden ajatuksen, jota ryhdyn työstämään.
Tällä hetkellä teen kirjoitussarjaa nimeltä Musteorvokkeja, sen lukuja on julkaistu tässä kevään mittaan muutamia tänne blogiinkin :)

2. Olen tyttö, joka ei osaa syödä tortillojaan siististi.
Ei, aina sieltä kaikki pursuaa ulos. Ja tätä voisi käyttää kauniina vertauskuvana elämääni, se ei aina pysy ihan kasassa siististi, kuten tahtoisin.

3. Tekstiä syntyy on kirjoittamalla liikaa, kun minä pääsen näppäimistön ääreen tai saan kynän käteen.
"Opettaja - tota, saisinko toisen lisäpaperin tätä esseetä varten", on varmaan tutuin lause mun suusta historian kokeiden aikana. En vain osaa tiivistää mitään ja kaikki tiedot vuotaa ulos päästä vaan paperille hirmuvauhtia.

4. Rakastan lyijykynäpiirroksia.
Kuvataide ja piirtäminen ylipäätään on tosi lähellä mun sydäntä, kun niiden kanssa olen ollut tekemisissä yli 10 vuotta, mutta lyijykynän mustentamia kämmenselkiä ja sormenpäitä, muutaman tunnin uurastusta ja sitä tunnetta, kun otan onnistuneesta työstä kuvan ei kyllä voita mikään.

5. Haloo Helsinki, Ed Sheeran ja Zolita ovat rakkautta <3
Olen tänä vuonna alkanut kävelemään kouluun kuunnellen musiikkia, teen sitä myös, kun kirjoitan - nämä artistit ovat jo muutaman vuoden suosikkeja ja aivan huippuja.

6. Pelkään eniten läheiseni kuolemia.
Ehkä eniten sitä, miten tietoon reagoisin.

7. Luulin olevani todella sosiaalinen ja puhelias.
Mutta nykyään taidan enemmänkin kaivata mökille salmiakkipussin ääreen lukemaan hyvää kirjaa lokkien kirkuessa jossain järven yläpuolella. Osaan kuunnella, mutten vastata oikeita sanoja. Enkä ole kovin hyvä solmimaan pitäviä ja lujija ystävyyssuhteita, uusien ihmisten kanssa ne tahtovat jäädä aina hyvin pinnallisiksi.

8. Rakastan mekkoja ja hameita.
Vaatteista ja muodista en tiedä tuon taivaallistakaan, mutta mekkoihin olen ihastunut syvästi viimeisen vuoden aikana. Että sen verran voin sanoa "vaatetyylistäni', huulipuna ja valkoiset paidat ovat ihania.

9. En osaa valvoa myöhään.
Kymmenen jälkeen nukkumaan ja piste, mua ei saa valvomaan mihinkään aamukolmeen asti yöllä tai nukahdan kesken puhumisen seuraavanan aamuna.

10. Rakastan kirjoittamista, luonnonvaloa, taidetta, kukkia, pieniä kahviloita ja lautaseiniä.
Olen hyvin keskeneräinen, mutta minulle riittää se, että saan edes yhden vastaantulijan päivässä hymyilemään minulle takaisin. Eikä minulla oikeastaan ole vielä tietoa, millaiseksi tahtoisin aikuisena. Kuvisopettajana olisi ihanaa.


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Valoa ja lautaseiniä

Missä mun motivaatio
missä stressi kokeista
missä ilo ja hymy
missä minä
missä

Ensimmäiset sanat, joita kännykkä ehdottaa ennustavallasyötöllä ovat: "käännetty, tykkää, osta"

Ehkä se kertoo tarpeeksi tästä elämästä. Joku koulussa yritti kirjoittaa mielipidekirjoituksensa kulutusyhteiskunnastamme ja länsimaisten ihmisten kiittämättömyydestä, joku toinen taas valitti juuri tässä vastikään, kun osa päivistä ja hetkistä tuntuvat turhilta.

Että pidän näistä ristiriidoista. Toisaalta ne tuo komedioihinkin hauskuutta (opin sen tänään, kun luin teatteriarvostelua lehdestä), ehkä sama pätee tähänkin elämään.
Yritin lauantaina etsiä sopivia punaisia avokkaita tai korkokenkiä riparimekkoni kanssa. Ei löytynyt, kun kapeasta jalasta puolet tippuu lattialle, koko on väärä, korkoa liikaa tai hinta aivan korkea. Ehei, en ole pistämässä yli 300€ kenkiin.
Eikä tahtonut löytyä netistäkään. *pieni huokaus*

Toisaalta lauantaina leivoin mummilleni pullaa ja käytiin syömässä pikkuravintolassa parasta ruokaa vähään aikaan <3







On koko viikon tehnyt mieli kirjoittaa kokonainen hyvä postaus, mutta ikinä ei löydy tarpeeksi hyvää aihetta tai aikaa kirjoittaa.
Ihmiset aina kysyvät, että mites menee. Vastaanpa nyt suoraan - tällä hetkellä ei oo yhtään ihana fiilis. En saanut kunnolla mitään valaisevaa aikaiseksi tänään. Tai sain, pesin hiukset uutta viikkoa varten.



Viime viikko oli oikeastaan aika hyvä loppujen lopuksi. Pidin uutta koulussa aivan ihanaa mekkoani, käytiin teatterikerhon kanssa katsomassa yhden komedianäytelmän kenraalia - sain kerrankin nauraa kuollakseni ja mun hissan ja ruotsin kokeet tais mennä kohtuullisen hyvin.
Haastattelin yhtä mukavaa opettajaa koululunlehteä varten, kuljin pyörällä kouluun ennen kuin lumet tuli takas maahan vähäks aikaa. Ja joo. Mä ihan oikeasti tungin tähän postaukseen kuvia valkoisesta lautaseinästä. Tänään oli vaan sellainen fiilis, että nää valoläikät ja teinipeilikuvat sopivat mun motivaationpuutteeseen. Mutta hei, tää viininpunainen mekko sai mut tuntemaan itseni itsevarmaksi, huulipuna sai onnelliseksi ja sateenkaaret näytti kauniilta.

Auts. Kuulostin juuri joltain oikealta muotibloggarilta, jäiks. Älkää luulko mua sellaiseksi. Oikeesti - lojuin tänään sängyssä yhteentoista, selailin puhelinta liikaa ja en tiedä muodista ja vaatteista mitään. Makasin lattialla ja kirjoitin tarinaa, sellainen minä olen. Vähän hassu tyttö nettiin eksyneenä.

Nyt vaan tekisi mieli saada luetuksi hyvä kirja parhaan ystävän seurassa maaten aurinkoisella nurmikolla.

Mitäs teille ihanuuksille kuuluu?

musteorvokkeja IV

Se oli se yksi kesä. Kun olimme nuoria, lensimme vapaina hiekkatietä pitkin kohti taivaan horisonttia koivun oksien liehuessa kattonamme, jolloin värjäsimme molemmat hiuksemme violetin väriksiksi, leikimme kyyhkyläisiä, vastarakastuneita.

Sinä kesänä kaikki kuitenkin muuttui, sinä kasvoit aikuiseksi.
Päätit seuraavana vuonna hakea lääkikseen ja sitä seuraavana pääsit sisään. Ja minä - minä jäin sivuun, paikalle ilmestyivät opiskelut, uudet poikaystävät. Minä jäin kaipaamaan sitä yhtä lämmintä kesää.

muistan, kun leikkautit pitkät hiuksesi
ostit asuntoosi puhtaat valkoiset verhot
persialaisen maton halvan kopion

heitit vanhan nahkarotsisi roskalavalle
kätkit vanhan itsesi sisällesi
väitit vaiheesi olevan ohi

että nyt olit päättänyt kasvaa aikuiseksi


sanoit, että minunkin pitäisi

käskit kasvaa aikuiseksi
ostit minulle merkkilaukun, veit kädestä pitäen valitsemaan meikkejä
jaksoin leikkiä mukana ehkä puoli vuotta
käydä ostoksilla lauantaisin, juoda ylihinnoiteltua teetä hipsterikahviloissa

ei se tuntunut vapaudelta

onnistuin sotkemaan meikkini, kaatumaan korkokengilläni katukiveyksellä
ja, kun yritin ehdottaa sinulle pyöräilyreissua kirjastoon
sinä katsoit minua kulmia kohottaen, vastasit
ei minulla ole aikaa lukea enää kirjoja

laskit katseesi takaisin puhelimen näyttöön
luit vinkkejä täydelliseen instagramfeediin
halusin takaisin ne hetket metsässä jolloin katsoin sinua silmiin ja muu maailma hämärtyi ympärillämme

kerroin sinulle
että ei tämä ole elämää
juosta nyt alennusmyyntien perässä ja hokea kuinka pelastetaan maailma kasvissyönnillä, mutta vaatteesi ostit halpatyövoimalla tehtyinä

tai ethän sinä sitä tiennyt,
eihän sinulla ollut aikaa lukemiselle