lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 | Kasvamista ja rakkautta





Jos nyt matkustaisin ajassa taaksepäin ja näkisin itseni vuotta nuorempana, ainut asia, mitä tekisin olisi se, että menisin tuon tytön luokse, halaisin tätä lujasti ja kuiskaisin ihan hiljaa tämän korvaan, että ne mielessä pyörivät ajatukset käyvät kyllä selviksi, että kesä tulee pian ja siitä tulee aivan ihana, ikimuistoinen ja odottamisen arvoinen.

Koska vuosi sitten painiskelin itselleni erittäin suuren asian kanssa - olin juuri tajunnut ihastuneeni parhaaseen ystävääni (tyttöön) ja kaikki meni sekaisin pienessä päässäni siitä tiedosta, että en taidakkaa haluta valkoisella hevosella ratsastavaa komeaa satuprinssiä, en voimakkaita käsivarsiani ympärille, enkä edes yhtäkään stereotypiotonta miehenalkua. Mikä toisaalta on näin jälkeenpäin ajateltuna aika hyvä, koska kirjat ovat nostaneet sen kumppani-ihannetason jokseenkin liian korkealle.. köhmm..

Mutta niin, viime vuoden kevät, jolloin vihdoin sain asian ensimmäisen kerran itselleni ja parhaalle ystävälleni myönnettyä, tuntui hyyvin pitkältä ja välillä seisoin aika täydessä umpikujassa uusien tunteiden kanssa. Joinain iltoina sitä vain istui sängyllä ja tuijotti kukkatapettia halaten polvia tyhjä olo sisällä.
Ontoksi oloksi sitä kutsuin, kun kaikki pyöri mielessä ympäri ja ympäri ja asiaan ei auttanut, että paras ystävä, sielunsiskoni, asui toisella puolella maapalloa sillä hetkellä.

Siitäkin onneksi pääsi yli, muutaman kerran tapahtuneen sydämensärkymisen, runojen kirjoittamisen ja asiasta puhumisen jälkeen. Ja itseasiassa pääsin lopulta tänä syksynä koko tästä ihastumisesta yli vihdoin ja viimein. Ei se rakastumisen tunne ja salaa haaveilu kestänyt "kuin" 8 kuukautta..

Muistan vieläkin sen, kun ensimmäisen kerran asia tuli esille - se häpeän määrä.. Ehkä pahinta tässä asiassa oli juuri, että tunne oli häpeä, ei pelko, ei suru tai mikään vaan häpeä. Ja se valitettavasti kertoo oikeastaan aika paljon siitä, miten vähän olin aikaisemmin tiennyt seksuaalivähemmistöistä.

Jos kevät meni runoja kirjoittaessa, uusien ajatusten sulattamisessa ja parasta ystävää ikävöimisessä niin kesästä sain aivan ihania muistoja. Ystäväni tuli vihdoin Suomeen ja olin yökylässä heidän mökillään, valvoin ensimmäisen kerran oikeasti myöhään aamuviiteen asti, pidin lukumaratoneita, olin mökillä, kävin Rukalla minivaelluksella hulppeissa maisemissa, luin suuren kasan kirjoja sängyllä maaten ja nautin vapaudesta, tervapirujen mausta suussa, kun aurinko lämmitto selkää ja makasin sammaleisilla kallioilla lähimetsissä.

Syksyn toi tullessaan arjen, sateet, hameisiin ja mekkoihin uudelleenrakastumisen kesän jäljiltä ja erityisesti koulun. Ja sen mukana uuden suloisen ihastumisen.

Lyhyet blondatut hiukset, suuret silmät, mustat kaulahuivit, vihreä avainnauha, pieniä tatuointeja käsissä ja aivan ihanat kopisevat korkokengät. Tulen nyt sitten ikuisesti sanomaan, että liuokset ovat litkuja ja reaktioyhtälöissä aineet pöhisevät keskenään. Onnistuin nimittäin ensimmäisessä jaksossa ihastumaan uuteen kemianopettajaani, että ne tunnit menivät enemmän hänen kauniin persoonallista ja hauskaa ääntä kuunnellessa ja kasvoja tuijotellessa kuin siinä, että olisin oikeasti muka niistä elektrolyyseista ja sähkökemiallisista pareista jotakin pysyvästi oppinut. (Ei niitä kai olisi edes meille tarvinnut vielä opettaa)

Ainut asia, joka oikeasti jäi mieleen olivat ne niin lopen tulkoon vihoviimeiset jatkokysymykset. Minulla oli omasta mielestäni kattava ja tiivistetty oikea vastaus perusteluineen ja sitten opettaja onnistui aina romuttamaan sen yhdellä ainoalla kysymyksellä, joka yleisimmin oli vain no, miksikäs näin tapahtuu tai muuta. Muistan jossain kurssin loppuvaiheessa naureskellen lausutun huomautuksen:
"Aina mä kiusaan sua näillä kysymyksillä."
Ja sitten, jos häneltä kysyi jotain, niin yleisin vastaus taisi olla, että: "Niin se luonto vaan toimii."

Mieleen jäi se, kun hän kysyi ensimmäisellä tunnilla, että mikäs meistä tulee isona. Taisin itsevastata, että äikänopettaja. Vierustoverina sanoi, että aikuinen.
Muistaisinpa ne tarkat sanat, joita kemianopettaja käytti, mutta jotain sen suuntaista hän vastasi kuin, että se on hänellä itselläänkin edelleen tavoitteena. Ja, että ei hänkään vielä tiedä, mikä hänestä varsinaisesti tulee isona.

Ihanan hyvä tuuri minulla näissä ihastumisissa. Voin vain valitettavasti nauraa itselleni. Onneksi parhaaseen ystävään tai opettajaan ihastuminen ei ole vaarallista.

Tämä syksy kuluipi sitten koulussa, kuvataiteen ja teatterin parissa. Katsoin tv:eestä ohjelmia kuten Poldarkia, Milanon naisten paratiisia ja Uutta Sherlockia, kunpa Murdochin murhamysteerit alkaisivat jo taas..

Olen erittäin tyytyväinen niihin koulun kuviskurssilla tekemiin maalauksiini, koulun lehteen kirjoittamiin artikkeleihin ja 18 sivuiseen äidinkielen kirjoitelmaani. Itse omasta mielestäni kehittynyt oikeastaan paljon piirtämisessä ja maalaamisessa, kirjoittamiseen löysin ainakin hetkeksi oman tapani ja teatterissa olen oppinut ehkä loppujen lopuksi aika paljon. Teatterin opin vain, kun huomaa satunnaisesti. Esim. koulussa, jos minut vaikka pistetään puhumaan opettajalle yllättäen niin en mene lukkoon. Itsetunto ja -varmuus ovat siis kasvaneet huimasti tänä vuonna. Siitä olen onnellinen.

Blogikirjoituksista ainakin toivottavasti huomaa jotain muutosta, luin tuossa vähä aika sitten noita vanhoja päivityksiä, ei jestas sentään, miiitä oikein olenkaan tänne kirjoittanut! Parempaan päin sitä ainakin yritetään olla menossa :D

En kyllä ole tyytyväinen siihen, että olen vuoden aikana roikkunut aivan hirveästi kännykällä, että tänä vuonna välillä ei tehnyt yhtään mieli kirjoittaa tai olla kenenkään kanssa, yksinkertaisesti teki mieli vain lojua sängyn pohjalla ja olla tekemättä mitään.

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on ollut kasvamista omaksi vielä täysin keskeneräiseksi itsekseni. Ja sanan ihana ylikäyttöä.
Toivottavasti vuodesta 2017 tulee edes vähän parempi. Ensi vuodeksi aion asettaa kaksi tavoittetta:

Vähemmän unikuvitelmissa elämistä ja enemmän muistojen keräämistä.

Ja aion pitää tammikuun kestävän instagramtauon, koska sosiaalisen median selailu alkaa oikeasti viedä liikaa aikaa elämästäni ja aloitan vähentämisen siitä.

Mitenkäs teidän vuotenne on kulunut? :)

tiistai 27. joulukuuta 2016

Musiikkilistani 2016

Tämä vuosi lähenee loppujaan ja senpä takia ajattelin omaksi ja teidän iloksenne kerätä kokoon vuoden aikana kuuntelemaani musiikkia.
Zolita - Explosion

"Reached the bitter end, can’t pretend I’m not in love with my best friend, my best friend..."



Tämä kappale on rakkautta. Sitä on tultu kuunneltua lävitse monta monta monta kertaa, tyttörakkaudesta kun tahtoo löytyä vain niin vähän musiikkia. Ja laulu oli kuin suoraan omasta elämästäni kirjoitettua vielä ennen tätä syksyä. Aivan ihanat, sydämen sopukoihin osuvat sanat - olen edelleen korviani myöten rakastunut Zolitan musiikkiin. Lempilaulajani ehdottomasti ♡


Ed Sheeran - Tenerife Sea
"We are surrounded by all of these lies
And people who talk too much
You`ve got that kind look in your eyes
as if no one knows anything but us..."
Viime kesä palaa aina mieleen, kun kuuntelen tätä. Ed Sheeranilla on niin paljon muitakin kauniita kappaleita.
Sarah Connor - Das leben is schön
"Ich will keine Trauerreden,
ich will keine Tränen sehen,
kein Chor, der Hallelujah singt.."
Tämän laulajan löytämisestä kiitos, uskokaan tai älkää, kuuluu saksanopettajalleni. Tekee hyvää kuulemman kielitaidolle kuunnella musiikkia, jooh. Että seuraavaan kokeeseen voinkin sitten kirjoittaa saksaksi, mitä ovat kohtalo, unohtaminen ja leijonanrohkeus saksaksi :D No ei, Sarah Connorilta muita kuuntelemisen arvoisia kappaleita ovat mm. Wie schön du bist ja Mit vollen Händen.
Haloo Helsinki - Kevyempi kantaa
"Sä haluat pois,
sä haluat pakoon
Mä tajuun mutten tahdo ymmärtää
Sä haluat pois,
kun et pystykään,
kaikkeen mitä pitää yrittää..."
Vain esimerkkinä Haloo Helsingin kaikista kappaleista, joiden sanat osaan ulkoa ja joissa on niin kylmän kirkas ja selkeä tunnelma. Näitä tulen aina rakastamaan.






lauantai 24. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 24.

ehkä tänään
maailma pystyisi hymyillä
tai ehkä sittenkin vasta
tulevaisuudessa
kun olisi rauha ja kaikkea

ehkä tänään
joku
pyyhkii kyyneleet poskilta
sammuttaa tiedon janon
luo toivoa edes yhdelle
lahjoittaa rahaa kodittomalle
jakaa aikaansa yksinäisille
joulumieltä sitä tarvitseville

ehkä
kenties joku oikeasti
koska onhan joulu

                   ja tänään kaikkien pitäisi kyetä hymyillä


Voisinpa toivoa, että jokainen saisi hymyn huulillensa tänä jouluna <3 Viettäkää ihana joulu ihmiset.

perjantai 23. joulukuuta 2016

J o u l u l o m a






•••

Tekee mieli opetella lentämään, tanssia kevyitä askelia, nostan kädet korkealla ilmaan. Puiston hämäryydessä, rakkaiden ystävien keskellä - on hyvä kävellä mieli ylpeänä joulutodistuksesta, ikävä hetkeksi haihtuneena sydämestä, koska parasystävä on vihdoin taas täällä.

Tekee mieli pyöriä ympäri ja ympäri yhä uudestaan. Niin, että puiden siimeksestä pilkottavat rakennusten valot sulautuvat yhdeksi kapeaksi viivaksi. Katulamppujen valopilkut jatkuvat silmänkantamattomiin, horisontissa on tummia pilviä, pimeys on luotettava ystävä. Sormenpäitä pistelee kylmästä, voi miksi unohdinkaan lapaset kotiin

Me kiivetään korkealla kalliolle, nojaan sinuun ihan hiljaa, tunnen kaivatut kädet ympärilläni. Kerrankin on hyvä olla, kerrankin on täysin onnellinen olo.
Sellainen puhtaan iloinen. Kuin kävelisi pienessä kuplassa, jonka tietää puhkeavan kohta, muttei jaksa välittää vaan tekee vain mieli tanssia. Maailma kurjuudet ei kuulu tähän hetkeen. 

Kumpa oltaisiin voitu vain jutella kaikesta ihan hiljaa, käpertyä saman peiton alle ja nukahtaa toisemme viereen. Kaikki on kuin näkisi unta, ethän sinä voi olla täällä ja painaa käteeni kirjekuorta, jonka avaan ihan hiljaa ja luen kännykän valossa ennen nukkumaan menoa. Niin, että tekee mieli itkeä. Ihan vain siksi, että sinä olet sen minulle kirjoittanut.

Lauletaan Haloo Helsingin biisejä, puhutaan syvällisiä, juostaan ylämäkeen, niin, että kengänpohjat hakkaavat asvalttia. Niin, että hengästytään eikä pysytä kappaleen tahdissa.

Kerrankin kaikki oli hetken täydellistä, joululoman alussa, metsän pimeydessä. Niin täydellistä, että pystyin kuvittelemaan olevani rakastunut, olemaan pieni kissanpentu, jota kukaan ei koskaan enää ikinä hylkää ja jätä yksin istumaan valkoiselle matolle avonaisen salmiakkipussin eteen kirjoittamaan postauksia eilisestä, kun tunsi olevansa elossa ja kokonaisena.
•••

Sain todistukseen koko todistuksen keskiarvoksi 9,95. En voi olla tyytyväisempi. Huomenna on jouluaatto, jes, ehkä sitä vielä saavuttaa sen autuaan joulufiiliksen takaisin, joka vilahti eilen mielessä, kun ripustin koristellun kuusen latvaan hopeisen tähtösen. Leivoin kyllä tänään pipareitakin :3 Tomusokerista ja punajuuresta tulee kivaa pinkkiä koristetahnaa sen opin :D

Pitää kaikki rakkaat ihana joululoma <3 Otan tavoitteeksi, että unohdetaan koulu edes hetkeksi.

Runokalenteri || Luukku 23.

Punaiset villasukat vasten pörrömattoa
tomusokeri
maistuu kielen kärjellä
jos tänään koristelisi pipareita
antaisi joulun tulvia sisään
joka kynttilän takaa ikkunasta
valojen vierestä ovesta

torstai 22. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 22.

Juostaan pitkin kallioita
kiljutaan
yhdessä päin kohti männikköä
toistemme syliin kaadutaan
punaisella kuviomatolla

ollaan superihmisii
onnellisii
hetken vielä
ennen kuin kyyneleet kihoaa silmiin
suklaakonvehteja
avuksi särkyneisiin sydämiin

leikitään aikuisia
niitä vanhoja ja fiksuja
pudotaan yhdessä silmät kii
ei hypätä vielä seuraavan bussin kyytiin

Runokalenteri || Luukku 21.

Pienessä kuplassa
leijun onnellisuudessa
keskellä pimeyttä, tuikkivissa valoissa

ympäri ympäri ympäri
hakkaavat jalat maata
sävelmiä korvissa

maailma pyörii
aivan kuten minäkin
pienessä kaasukuplassa

hetkestä onnellisena

tiistai 20. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 20.

Mustien oksien takana
hehkuvien katulyhtyjen valossa
sysimustalla metsäpolulla

Pelottaa, kuiskaat korvaani
puristan tiukasti kättäsi
taskulampun kylmässä valossa
leikin höyryveturia

Kaikki on hyvin
pimeys on ystävä
oksien hirviöt
vain tuulta ja maata          
                                                                       mikään
                                                             ei enää pelota
                                                                            koska
                                            sinä olet vihdoin täällä

maanantai 19. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 19.

Peninkulmien takana
samassa ajassa
leikit pilvilinnoissa

Tyynysotaa lumisateena
hukkaat hopeiset nauhasi
tähtikuvioiksi taivaalle
vahdit hellästi ohjaten minua

Samassa ajassa
sinä vain olet jo poissa
asettelet sädekehää hiuksillesi
kuuntelet harppujen säveliä
tanssit yksin pilvien keskellä

Siellä jossain kaikki on täydellistä

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 18.

lämpimässä kodissa
punaisia tonttulakkeja
ripustetaan kultaisia palloja

ilmassa kuusen tuoksu
ikkunavaloa puuterilumessa
joulu on tulossa

lauantai 17. joulukuuta 2016

Mitä järkyttävämpi sitä täydellisempi

Yhtään ei tunnu siltä, että ensiviikolla loppuu koulu. Että ensiviikolla näen parhaan ystäväni jälleen ikuisuuden jälkeen, että ensiviikolla ei ole teatterikerhoa, että näytelmän kenraalihan oli tänään.
Ei vielä voi olla loma, ei kohta voi olla jo joulu. En minä ole tehnyt mitään järkevää tänä syksynä.

Vastahan siitä on hetki, kun oli vielä lämmin ja auringo paistoi. Vastahan siitä oli hetki, kun söin omenanraakileita, että maassa lojui kirkkaanpunaisia lehtiä. Vesilätäköitä, ei pientä likaista lumikerrosta. Nyt tuntuu, että huomenna olisi jo maanantai, että sama arki jatkuu vielä viikon päästä hamaaan tulevaisuuteen asti.

Ja minä vain kuuntelen musiikkia, uppoan tyynyjen keskelle ja odotan. Enkä edes varsinaisesti tiedä mitä. Sinua kai, sitä, että saan halata parasta ystävääni ja puhua kunnolla.

Kai minä odotan lomaa, että pääsen kirjoittamaan, nukkumaan. Ja sitten ei ole aikaisia herätyksiä, ei matikan laskuja, eikä fysiikkaa. Jes.

Tekee mieli vain aloittaa seuraava romaani, unohtaa nurkassa odottavat kouluhommat ja kirjoittaa yömyöhään asti, vaikka mielestä ei saa irti kunnollisia lauseita. Päässä pyörivät Romeon monologi, teatterivalojen kirkkaus silmissä, se vapauttava tunne, kun löytää roolihahmolle oikean fysiikan. Mustat jättisuuret hupparit, vieraat talvikengät, suuret aurinkolasit ja aivan jäätävät harmaat ylisuuret housut tuntuivat tänään sopivalta kilveltä muuta maailmaa vastaan. Monologien näytteleminen on aivan ihanaa, pään tyhjentäminen, että kesken näytelmää ei repeä vielä ihanampaa, mutta kaikken ihaninta on juuri se hetki ennen esityksen loppumista. Kun makaan matolla näyttämöllä ja kaikki taputtavat ja hymy nousee väkisin suupieleen, vaikka tietää taputtamisen kuuluvan näytelmään.

Ne aplodit ovat silti minun. Se aivan hirveä huppari tuntuu oikeastaan aika kivalta.


Ja kuten teatterissa sanotaan, mitä hirveämpi rekvisiitta sitä täydellisempi. Ehkä tuossa lauseessa on järjen hippunen elämääkin varten. Ulkokuoren mukaan ei saa tuomita, kuten sanoin ystävällenikin, kun kirjankannet eivät tehneet oikeutta kirjalle kirjastossa.


Runokalenteri || Luukku 17.

Jäätyneitä vesipisaroita
ripsilläsi
höyryävää hengitystä

verenpunaisia marjoja
huulillasi
sammunut hymy
paikoilleen pysähtynyt

Paljaat jalat lumessa
kuumaa pistelyä
lohjenneita kynsiä sammaleella
kapinallisena

Valkoinen leninki
liian ohut pakkaseen
tule pois kultapieni
puistele lumihiutaleet hiuksiltasi

Ravistat päätäsi
jääpuikkoja sormissasi
seisot vakaana odottaen

En näe mitä katsot
mutta näen sinertävän ihosi
jääkuningattaren prinsessa

perjantai 16. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 16.

sieppaat sen kyllä
                    kurota korkeammalle
                                      nouse ihan varpaisillesi
                                                       nappaat sen varmasti

Kohti pilviä,
älä välitä rotkon reunasta
katso
se liihottaa kohta pois jo edestäsi
nauraa, olet niin hidas

Älä anna sen karata
näytä sille, sieppaa se hattaranpala
pieni haave, unelma

torstai 15. joulukuuta 2016

Runokalenteria || Luukku 15.

Hihittävää naurua
kiljuntaa pimeillä kujilla
huutoa kylmässä valossa
sirpaleita tunteista

Kyyneliä tapetilla
laajentuneita silmiä tuijottamassa
laa la laa daa da dii lalla laa
kuuluu hyräilyä pimeässä

Kai me kaikki olemme hiukan hulluja
sieltä jostain sisältä

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 14.

Kuinka tiheä on ihmisen sydän

                                 jos terävä komentti lävistää sen
                                  jos halkaisevat sydänsurut sen

romuttaen kaiken
vuotaen vuolaina kyynelinä
pesten pois märkivät haavat

Kuinka tiheä on ihmisen sielu

                      jos siihen voit istuttaa kasvavan puun
                                            jos sen multa sitoo veden

lehdet kemiallisesti auringonvaloa
yhteyttäen
uutta aikaan luoden
mutta
                                         Jos kaadat juurille myrkkyä

puu kuihtuu pois, kuolee lahoten
sielun kokonaan tuhoten

tiistai 13. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 13.

Odotan
katselen ikkunasta
jäisiä kuusen oksia

tuijottaa takaisin harmaa maailma
pakkasta ilmassa

Tulisit jo joulu
tahdon lunta

valkoisen puhtoisen maailman

maanantai 12. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 12.

                             päässä soivat sanat

                katkenneita kynsiä

     kipua olkapäässä

apua

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 11.

Juostaan kohti auringonlaskua
koivuen houjuessa kattona
pikkukivet hiekkamattona

                                 ollaan nuoria

Hiukset auki
kohti asvalttitietä
hymyillään, eikä pelätä

                                       rakastuneita

lauantai 10. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 10.

Ilmassa kirpeä tuoksu
valonkaistale männyn oksilla
suljen silmäni

Vielä hetki sitten
tuossa puussa oli lehdet,
nurmikko viheriöi
taivaalla lipuivat untuvapilvet

Vielä hetki sitten
varis leikki korpimetsässä hopeanauhalla
kissankellot tanssivat heinikossa
kuului heinäsirkkojen siritystä
aurinko paistoi taivaalla

Vielä hetki sitten
                             
                                             sinä olit täällä

perjantai 9. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 9.

Melua käytävällä
riemukasta naurua
ilman iloa
ilman merkitystä

Kenties joku joskus muuttaa sen aidoksi
valheen onnellisuudeksi

torstai 8. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 8.

joskus sitä kuvittelee
sydämen lyönnin verran
että kaikki on täydellistä

aivan kuten on taivaalla kesäpilviä
pitää sitä itsestäänselvyytenä
kunnes löytää kauneusvirheen
aivan kuten on puunrunko jäniksen järsimä

ja joskus sitä tietää
yhden sydämen lyönnin verran
että se kuuluu elämään

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 7.

Salaisuus
jonka kerroin ääneen pimeydessä
epätodellisuus mielessäni

Tarina muuttui todeksi
fiktiosta faktaksi
kuitenkin kellon tikityksen jälkeen

nyt kysyn itseltäni
oliko se sittenkin unta?

Ehjänä

Se on niin kummallista kuinka yhtenä yönä on rikkinäinen, kaikki ahdistaa ja tekee mieli vain nukahtaa mahdollisimman nopeasti paeten ympärillä olevaa kuvitelmienmassaa. Tai kurottautua sytyttämään valot, piiloutua pimeydessä vaanivilta ajatuksilta. Muttei pysty, kun ajatukset palaavat taas vuoden takaisiin tapahtumiin ja kaikki näyttäisi alkavan alusta, vaikkei ala. Koko se oravanpyörä mahdottomista kuvitelmista ja rakkauden haihattelusta, ihastumisesta parhaaseen ystävään, vaikka juuri on päässyt siitä vihdoin yli.

Ja silti ne ajatukset palaavat kiusamaan minua, vaikka ne on selvitetty ja ratkottu. Luulen löytäneeni yhden punaisen langan elämääni. Kirjoittamisen.

Ei vain saa unta. Näkee pätkiä eri unista, jotain itsearviointitunnista koulussa, heräilee kesken kaiken ja jatkaa sekavaa ajattelua. Tekee mieli potkia peitto pois päältä ja kirjoittaa jokainen niistä päässä pyörivistä ajatuksista ylös, mutta kun sitten yrittää, niin mitään ei tule ja kaikki välkkyy vain uhkaavana valkoisena tyhjänpaperin kammona silmien edessä. Mistään ideasta ei saa kiinni, mielikuvat vyöryvät kaaoksessa, vaihtuvat liian tiheään.

Tuntuu kuin ei tietäisi ketään tai mitään. Kuin olisi yksin, makaisi hiljaa peiton alla ajatellen, että mitä jos maailma loppuisi heti huoneen toisella puolella. Että sen jälkeen olisi vain tyhjyys.

Leijuisi ohuina seittimäisinä huovan palasina, kieppuisi tunkkaisessa ilmassa väärinpäin ja hokisi mielessä mantrana, että lopeta ajatteleminen, lopeta, kaikki on hyvin.

Ja sitten kuitenkin seuraavana yönä tuntee itsensä onnelliseksi ja kokonaiseksi. Ajatuksissa omistaa kaksi kissanpentua, makuuhuoneessa maalatun tähtitaivaan, kielon kukkia maljakossa ja jonkun, jonka kanssa lukea kirjoja lojuen yhdessä saman viltin alla.

Se vain on kummallista, että elämässä voi kaikki olla hyvin ja tulla paremmalle mielelle keskustelusta, joka koskettaa itselleen tärkeää aihetta, mutta siltikin tietää, että on meneillään huono päivä, että mikään ei kunnolla huvita. Kasvaminen on hankalaa, itsensä etsiminen vielä hankalempaa. Sillä välillä tuntuu, että on täysin ehjä ja täydellinen pienine virheineen ja välillä koko mieli on paksun pölykerroksen alla sotkeutuneena itseensä.

Kummallista, että saman päivän iltana kaikki on paremmin kuin hyvin, koska ystävälle lähetetyt viestit saivat hymyn huulille. Ehkä viime yönä sain nukuttua täysin rauhassa.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 6.

Mieli samoaa metsiä
etsii vehreyteen kätkettyjä
salaisuuksia

ajatukset luistelevat
metsälammen jään pinnalla
kiipeävät sammaleisille kallioille
leikkivät soiden pitkospuilla
katsovat, kuuntelevat tuulen suhinaa
Itämeren pauhantaa

Taivasta vasten liuhuu valkoinen lippu
varustettuna sinisellä ristillä



Hyvää itsenäisyyspäivää rakas Suomi <3 Täällä on hyvä olla.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Rakastuin Rakkaaseen

Eilen illalla pyrytti lunta, kun kävelin kotiin kahdeksan aikaan. Olisi tehnyt mieli tanssia siinä lumisateessa, se suli aamuksikin jo pois. Rakas luontoäiti, lähettäisit tänne nyt kunnolla lunta, tää harmaus alkaa tympiä.

"Täydellinen rakkaus me oltiin kai..."

Haloo Helsingin uusin kappale Rakas on aivan ihanan koukuttavaa kuunneltavaa ja uppoaa tuonne jonnekin sydämen pohjaan lyriikoineen. Koin viikonlopun aikana uudelleenrakastumisen tämän bändin kappaleisiin. Taivas, näiden kuuntelemisesta ei nyt ihan heti taida tullakkaan loppua :D Se hyvä puoli näissä on, että kiitos suomenkielisten sanojen, näiden sanat oppii liiankin nopeasti ulkoata.

Jäävät päähän pyörimään, näistä tulee onnelliseksi.



Huomenna olisi itsenäisyyspäivä.. Ja sen takia tänään on vapaata, vaikka ei tästä minilomasta ole minulle varsinaisesti mitään hyötyä. Varsinkin, kun tämä maanantaivapaa täytyy sitten korvata jollain lauantaikoulupäivällä. Miksi?
Mieluummin tulen maanantaina kouluun kuin lusmuilen kotona kännykällä yksinäni ja yritän keksiä jotain järkevää tekemistä. Viikonloppuna on niin inhottavaa raahautua kouluun.

Koulun opettajat ovat kyllä niin ihania ihmisiä, kenen idea oli laittaa 13. perjantaiksi saksan koe? Okei, itseasiassa minun kohdallaneni on oikeasti osunut liuta todella mukavia opettajia.
Päivämäärä vaan lupaa erittäin hyvää koemenestystä.. :D Varsinkin, kun 12. päivä on toinenkin koe.. *huokaus*
Onneksi kohta on joululoma ja nämäkin kokeet ovat tammikuussa. Ei millään jaksaisi opiskella, kun tässä jaksossa koulussa on aika pitkäveteisinä pidettyjä aineita kuten matikkaa ja fysikkaa.
Pitäisi vielä opetella tänään tai huomenna jotain pääkaupunkeja, kun keskiviikkona on Euroopan valtiokoe.



Ehkä joku päivä osaisin elää
ehkä joku päivä jaksaisin kurottaa haaveisiin
ehkä joku päivä
kun teen muutakin kuin istun
tuijottaen ulos ikkunasta
kuunnellen musiikkia

ehkä joskus

Runokalenteri || Luukku. 5

Iltapäivän hämärässä
taskulampun valossa
kaikuu hiljaista kikatusta
kylmän metsän siimeksessä

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Runokalenteri || Luukku 4.

rakastettu maailma,
                                     mikset sinä enää hengitä

niin kuin ennen vanhaan,
kun oltiin tää maailma
kun oltiin voittamattomia

                                     miksi minä yhä elän
niin kuin ennenkin


lauantai 3. joulukuuta 2016

Runokalenteri || 3. Luukku

sormenpäät kosteissa hiuksissa
tuijotan likaista peiliä
avaruuden tuhkapölyä
epävarmuutta

näkymättömät köynnökset kurkullani
sivelemässä ihoani
tunnen katseet tuntemattomien
ajatuksia eksoplaneettojen

supernovien räjähtelyä
kaikuu taustalla sateliittejen huutoa
tuijotan likaista peiliä
vesipisaroita sen pinnalla

odotan komeettaa
toista kotia tulevaisuudessa
odotan sinua

perjantai 2. joulukuuta 2016

That little feeling inside you

Do you know that small feeling inside you, when you look at someone whom you have had a crush on in the past and you still think they’re beautiful?
And now you can truly see their imperfections and it just makes you want to fall in love with them again?

That feeling doesn't make you very sad, doesn't it? But then again, it doesn't make you happy at all, because you begin to think what if.
What if you would tell them? That you still like them, that just seeing them make you feel like there would be butterflies in your stomach, that you automatically check are your hair looking good at this time.

That besides these superficial things, you start smile, that inside you spread a warm feeling, that deep inside you, you still like them very very much like at the beginning when everything was new. When they looked and seemed perfect.
But what if you can't tell them.. Then that feeling it's like watching someone to getting hurt without ability to intervene it. You feel stray.

I was looking at you, leerning from time to time and I don't even know did you recognize me anymore. I was no one to you. And that made me feeling little bit pensive and melancholy.

But your white blonde hair looked gorgeous today. I wish I just could have opportunity to tell you that.



Runokalenteri || Luukku 2.

                      Kiitää aika
loikkii hangella jättäen jälkiä
                                tanssii katulamppujen valossa
                                    piirtää kynttilöiden valoksi muistoja

 jotka kevät korjaa
                                 parantaa hiirenkovilla
                   tehden pimeyden muistot haaleiksi
suloiset kohtaukset lämpimäksi tuikkeeksi


torstai 1. joulukuuta 2016

Runokalenteri || 1. luukku

                          Kellastuneilla lehdillä
                                            talvikeijun tanssia
                                     pieniä keveitä askelia
                                      valkoisia piruetteja

                         jätit sydämeeni huurretta
                              jääsiipisen kuiskauksia