keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Jospa tekisi joulukalenterin tänne



Viimeisen viikon ajan tämän blogin sivun näyttökerrat (jos rakkaaseen kiukuttelevaan Bloggeriimme on luottamista) ovat tämän internetin pölyisen nurkkauksen mittakaavassa räjähtäneet.. Mistä tietysti olen ollut erittäin vilpittömästi iloinen vaikkakin samalla todella hämmentynyt.



Normaalisti tuossa taulukossa on viime kuukausien aikana lukenut ehkä 21 edelliseltä päivältä ja 14 silloiselta - and now, nyt siinä lukee 307 ja 206! Help.
Can someone explain me why now and how? Kuka tunnustaa syyllisyytensä blogini stalkkaukseen..? Koska olen lievästi sanottuna ymmälläni.

•••

Okei, ei minun tuosta varsinaisesti olisi tarvinnut kirjoittaa. Ihmetyttää vain :D
Keskiviikko oli ihan jees kiva päivä. Mantsan valtiotyön aiheeksi jaossa minulle osui Puola :) Pääsen kirjoittamaan Marie Curienista, jos huvittaa.
Ensimmäinen saksan tunti selvitty hengissä yhden jakson tauon jälkeen saksan opiskelusta. Ja taisi tulla taas todettua, että ei se todistuksen numero paljoa kielitaidosta kerro. Hyvin osaan saksaa, kun en edes muistanut hetkeen, mikä on omistaa verbin imperfekti yksikön 1. persoonassa. 

Koulujen jaksojärjestelmä ei kyllä tue kauhean hyvin kielenopiskelua, koska aina tulee taukoa jonkin kielen opiskeluun. Kun sitä kielitaitoahan olisi pidettävä yllä ympäri vuoden, niin puolen vuoden tauot esim. viime vuonna vasta-alkaneessa ruotsin kielessä viime vuonna ei ollut hyväksi. Onnistuin unohtamaan varmaankin puolet asioista tauon aikana.
Toisaalta onpahan helpompi taukojen avulla keskittyä yhteen tai kahteen vieraaseen kerralla.

Että nyt olisi palautettava ne ruotsinkin opit mieleen jälleen, odotan innolla. Hej, jag talar inte svenska. Tämän verran taidan osata :D Jag är fjorton. Kaks lausetta - taidan huomen aamulla ennen koulua avata viime vuoden kirjan kertauksen vuoksi.

Ja hei muuten, mietin, josko tässä saisi tänä vuonna väkerrettyä jonkinlaisen joulukalenterin tännä blogiinkin? :)
Tällei ei yhtään myöhässä mietittynä, kun huomenna on 1. joulukuuta.. Kun viimekin vuonna olisi tehnyt mieli, mutten jostain syystä saanut aikaiseksi. Voisi poimia jotain ajatuksia tai pieniä positiivisia juttuja päivän ajalta jossain runon muodossa.


tiistai 29. marraskuuta 2016

Jaa niin, että kirjailijaksi?

Äidinkielen opettajani olisi tekemässä minusta kirjailijaa, ehdotti, että lähettäisin äikän kirjotelmani ja sen mukana olevat runot jollekin kustantajalle. Että minulla olisi kaikki ainekset nuortenkirjailijaksi.

Iik
Apua, anteeksi mitä?

Siis.. - *hetää syvään henkeä* - jooh. Olen imarreltu. Ja oikeasti iloinen, opettajien kehut saa aina minut onnelliseksi.

Pääsisipä sitä oikeasti jonakin vuonna kirjailijaksi, mutta sen verran, mitä olen romaanien kirjoittamisesta ja sen julkaisuprosessista lueskellut niin ei se tie ihan kultaisella paperilla ole päällystetty ja helmillä koristeltu. Kun pitäisi osata muokata sitä omaa tekstiään ja pystyä kirjoittamaan vähän pidempiäkin tekstejä kuin reilun 6000 sanan (18 sivua). Ja luoda hyvät ja mielenkiintoiset hahmot ja saada se koko romaani edes kirjoitettua puhumattakaan siitä, että kirjoitus menisi jonkin kustannusyhtiön hyväksyntään.

Toisaalta houkuttelisihan se mahdollisuus, että joskus saisi pitää itse kirjoittamaansa kirjaa kädessä, että joku joskus kehuisi tarinaani muullakin tasolla kuin hienoa kuvailua ja hyvä, ai niin sait kympin.
Jos voisin itse vielä kuvittaa sen kirjan, suunnitella ja maalata kauniin ja sinisen tai violetin sävymaailmaan sijoittuvan kansikuvan tai piirtää joka luvun alkuun mustetussipiirroksen. Ne, kun ovat kauniita.

Ehkä minä keskityn nyt vain kuiteskin näihin kirjoituskilpailuihin osallistumiseen, katsotaan, jos sitä joskus kirjailijan uraa havittelisi hiukkasen myöhemmin. Ajattelen, ehkä 14-vuotias on liian nuori kirjailijaksi. Vai onko? Kai se riippuu tekstistä, jota tuottaa.

Okei. Haluan tulevaisuudessa oikeasti kirjailijaksi, haluan kirjoittaa edes muutamat sanat itseni ja niiden ihmisten puolesta, jotka joskus ovat olleet tekemisissä niiden asioiden kanssa, joita se kirja käsittelee, jonka ehkä joskus tulevaisuudessa kirjoitan.
Haluaisin, että joku lukee kirjoitukseni ja saan hänet ajattelemaan jotakin. Se olisi ehkä suurin haave, jättää jälki jonkun ihmisen mieleen. Vaikuttaa edes ihan vähän jonkun elämään.

Koska jos voitin yhden pienen kirjoituskilpailun viime keväällä, ehkä minulla on jotain lahjoja kirjoittamisen saralta.
Sulkeudun kyllä nyt takaisin omaan pieneen ajatuskuplaani näistä haaveista.
Onnellinen näistä ajatuksista, sitä minä kyllä olen.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Potterit on kultaa (Harry Potter ja Kirottu lapsi)



Luin Harry Potter ja Kirottu lapsi-kirjan kolmessa tunnissa putkeen matikan kokeen uhkaavasta varjosta huolimatta, ulvoin naurusta, lähes tulkoon itkin ja aloin parittamaan hahmoja heti. Siis oikeasti Albuksesta ja Scorpiuksesta saisi niin suloisen parin <3 Älkää tulko mainitsemaan mistään Rosesta.


"Albus: Olen etsinyt sinua joka paikasta...
Scorpius: Ja nyt löysit. Tadaa! Vaikka en minä piileskellyt. Tiedät miten minä mieluusti... nousen ajoissa junaan. Niin kukaan ei tuijota. Huutele. Kirjoita arkkuuni "Voldemortin poika". Ne eivät koskaan kyllästy siihen.

Albus halaa ystäväänsä. Rajusti. He pitävät kiinni lyhyen hetken. Se yllättää Scorpiuksen.

Ookoo. Terve. Ööm. Ollaanko me halattu ennen? Halataanko me?

Pojat siirtyilevät vaivaantuneesti.

Albus: Oli vain lievästi outo vuorokausi."


Fanifiktiota varten täydellistä tekstiä, näytelmänkäsikirjoitushan tämä on, varmastikin hyvä näytelmänä ja ainoastaan jatkoa Pottereille, mutta ei tämä ehkä ihan yltänyt varsinaisten niiden ylväälle tasolla. En hirveästi ole näytelmiä lukenut, mutta niistä jotka olen tämä yltää parhaimmistoon.
Ihanaa luettavaa yksinkertaisesti. Sisäinen pottertyttöni heräsi henkiin pitkästä aikaa, kun en voi ikinä enää lukea pottereita ensikertalaisena, niin tämä antoi sille loistavan korvikkeen. Käkätin keittiönpöydän ääressäni hyvät tovit. Mutta miksi, voi miksei tämä olisi voinut olla pidempi ja Tylypahkan arkea kuvailtu paremmin ja tarkemmin ja ja..

Eli kirja kertoo Harry Potterin lapsen Albuksen elämästä, joka vasten tahtoaan joutuu elämään kuuluisan isänsä varjossa, kunnes ajankääntäjät ja muut pikkutaikamaailman seikat, kuten Voldemort puuttuvat peliin.
Joskin kirjassa Ron oli kuvailtu minusta jotenkin todella oudosti, Harry ei vaikuttanut oikein itseltään, Dumbledoren muotokuva oli pieni pettymys ja juoni nyt tuntui aika hatustavedetyltä.

Potterit on kultaa. Voitaisiinpa me saada kirja Lilyn ja James ajoilta, lukisin sellaisen niin miellellään. Onneksi fanficcit on olemassa.
And this sounded a little bit gay if I might say.

perjantai 25. marraskuuta 2016

I wish I could have someone

Maybe I will find someone in the future. Someone who is going to be beautiful, clever, someone who will make me laugh after I have cried. Who hugs me without asking am I okay or do I actually need it. Someone who understands me and sees inside me. Somone who will see that little lost girl who doesn't really know who she is.

I just want someone who is worth of it. Worth of my loving, worth of my time and truly deserves all of that. Someone who I can trust to.

Maybe I will see kindness in her heart. Maybe I will learn to love her and make her smile if she is unhappy. I wish I could have it now while I'm still young. I want to fall in love. I want to see everything through pink clouds again, find happines. Kiss someone in rain, dance in moonlight and walk holding hands in the forest 3 o'clock in the morning if I want to. Just talk all night, watch stars to rise in the dark sky and tell each other about our biggest dreams. Build a plans to live together, dream about forever and always.

Maybe I will meet her tomorrow and beging to live a lovely friendship with her. Slowly starting to have a crush on her.
Perhaps I won't meet her until I'm very old and living alone with six cats and sitting in my rocking chair while drinking tea and reading my novels.
However, I just hope she won't give me unnecessary hope, break my heart into small pecies and stop loving me when I need her at the most.

I want to have a happily ever after. Don't we all want that? Happy life, hope that at the end of everything we will be fine.

Don't we all want change our life in somehow? 'Cause I do. I want to have a better life - not completely perfect but happier. I want to findcolour of sunset, good mornings and hope from those little normal things in my life like smile on someone's face.
Because right now it feels everything is white and black. It's winter, but there isn't any snow. It only rains and school takes too much time.
I wish I could have someone to make memories with me.


···
I don't really know why, but sometimes English just sounds better than Finnish. Don't you think so? And I have English test on tuesday, so this is basically practicing for me - just not the boring one.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Joskus sitä vain kirjoittaa ja tajuaa jotakin

Katson muiden ihmisten sosiaalisenmedian tilejä ja tajuan omani mitättömyyden. Katson muita ihmisiä ja tajun oma mitättömyyteni, katson ulos ja tajuan oman maailmani pienuuden, kuljen jonkun ihmisen ohi ilman, että hän reagoi mitenkään minuun, vaikka minulle hän merkitsi joskus jotakin.

Joskus sitä vain luulee merkitsevänsä paljon ja oikeasti jotakin tälle universumille. Jollekulle.
Ja joskus sitä merkitsee, ihan vain hetken ja seuraavana päivänä ei sitäkään.

Joskus sitä koettaa auttaa, muttei saa sanaakaan suustaan, joskus sitä koettaa haaveilla, mutta päätyy vain tuijottamaan eteensä. Joskus sitä yrittää kasvaa merkitykselliseksi, saavuttaa jotakin - vain tajutakseen, että on antanut ajan virrata ohitse. Että nyt kohta on jo joulukuu.

Katson muita ihmisiä, vertaan itseäni muihin. Siitä tavasta on niin kovin vaikea päästä eroon. Luulen olevani saavuttanut jotakin, luulen päässäni jostakin vaiheesta yli ja luulen tajunneeni jotakin.

Ainut asia, jonka välillä tajuaa on se, että aikaa on rajallisesti ja se aika, joka minulle on annettu pitäisi osata käyttää järkevästi. Ehei, ei tule kuulonsakaan. Käytän viikonlopun romaanin lukemiseen, äidinkielen tunnin teatterikerhon näytelmän kirjoittamiseen, historian kokeeseen lukuun varatun ajan tämän postauksen kirjoittamiseen.

Ehkä minä joskus opin, otan askeleen eteenpäin ilman kolmea pientä taaksepäin. Ehkä sitä joskus tajuaa tehneensä jotakin merkityksellistä. Ehkä minä joskus saan kirjoitettua tänne blogiinkin jotakin fiksua. Vaikka onhan tämäkin teksti aika kaunis. Vai mitä?

Kaipaan lunta.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Nuutunut koulutöistä, kiitollinen hymyistä

Nuutunut koulutöistä
aika karkaa käsistä
mieli karkaa silmiisi
ajatukset haaveisiin
vaaleisiin hiuksiin

Stressaantunut kaikesta
motivaatio hukassa
ideat lopussa

Kaikki tuntuu loppuun kulutetulta
kliseeltä, liian pinnalliselta
samalta toisensa jälkeen

Tekisi mieli puhua
nauraa itsensä uneen
aikaa kelata kauas pois ennen tätä kaikkea

* * *

Liian paljon koulutöitä, hissan koe, ympäristöongelma essee, enkun sanakokeita ja verbikoe, ei jestas. En taida ehtiä sittenkään kirjoittamaan pikkuromaania äikässä - saati kuvittaa sitä ja tehdä sille kansia. Ärsyttää. 

Kuviksen töiden tekeminen on ihanaa tuplatunneilla. Ihmisiä on ihana piirtää, varsinkin lempilaulajia, kun samalla voi kuunnella heidän musiikkiaan.
Kuviksenopen kehut on kivoja, taidanpa saada valinnaisesta kuviksen kurssista kympin :)

Ihmisten hymyt auttaa jaksamaan, hymyilkää enemmän <3








lauantai 12. marraskuuta 2016

Kusama-näyttelyssä

Perjantaina olin sivistämässä itseäni
Yayoi Kusaman In Infinity-taidenäyttelyssä HAM:ssa.
Yleensä nykytaide ei ihan minuun uppoa, nytkin osa teoksista meni hiukan ohi varsinkin, kun koulun kanssa niihin ei niin paljoa ehdi tutustua.



Muutamat töistä olivat kyllä vaikuttava ja täplikkäät kurpitsat jotenkin - voisinkohan sanoa omasta mielestäni sympaattisia? Niissä oli jotain hiukan hullunkurista.

Eniten ehkä vaikutuin mustasta huoneesta, jossa roikkuvat väriä vaihtavat paperilyhdyt. Olisin voinut jäädä niin mielelläni sinne mustalle lattialle istumaan ja nauttimaan. Tunnelma oli vähän kosminen, ihan kuin olisi ollut avaruudessa tai jossain.
Tässä työssä oli sellainen äärettömyyden fiilis, huone tuntui laajenevan joka suuntaan ja sen sisällä oleva käytävä jatkuvan yhä vain pidemmälle ja pidemmälle. Teki mieli hypätä käytävältä mustaan tyhjyyteen ja kuvitella putoavansa alas lattiasta.
Kyllä ehdottomasti upein taideteos koko näyttelyssä minusta. Petyin hiukan, kun astuin ulos siitä huoneesta, kun työ olisi voinut olla suurempiakin.
Että kannattaa tuo näyttely käydä katsomassa jos vain Helsingin keskustassa pyörähtää!


keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Lunta ♡

If you lost your hope, tomorrow will be too dark to live.

Valkoista puuteria nahkasaappaissa,
pieniä rakeita kaulahuivin ruuduilla.
Postikorttimaisemia.

Lumihiutaleillakin näyttää olevan kiire
sataessaan maahaan
katulamppujen valossa.
Ehkä meillä on toivoa

torstai 3. marraskuuta 2016

Törmään kaikuihin ||runo

Näen ilmeistä muiden
teot välinpitämättömyyden
etsin katseita ihmisten
törmään kaikuihin

Ehkä kukaan ei odota,
ehkä kukaan ei välitä
ehkä kuulen vain askelia käytävällä

Tunnen katseesi
hiljaisuutesi
näen aurasta yksinäisyytesi
et sano mitään
enkä tiedä mitä tehdä
liityn kaiuksi seinälle

Ehkä joku muu odottaa sinua,
ehkä joku muu
ehkä joku

ehkä

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Viikon alkua

Opossa maanantaina tehtiin esitelmää, jostakin ammatista ja itselleni luontevasti valikoitui aineenopettaja. Että nauroin siellä tietokoneen takana itsekseni, kun kirjoitin ammatin yhdeksi huonoksi puoleksi: "Et ikinä pääse pois koulusta." Ja kokeiden korjaamisen yhteydessä sulkuihin oppilaiden huono käsiala.

Kummallista, kun koulun kuvistyöt onnistuu paremmin kuin kuvataidekoulussa tehdyt. Katsokaa nyt vaikka näitä. Molemmat onnistuneita juu, mutta tuo kuviskoulun työ jäi jotenkin keskeneräisen näköiseksi. Kun viime kerralla päätin, että nyt se on vihdoin valmis ja nyt kuitenkin voisin ihan hyvin vielä tehdä tuon vaaletukkaisen letin uudestaan ja siivet aidomman näköisiksi.




Koulun työhön olen tyytyväinen, se näyttää vähän paremmalta jopa luonnossa, kun yksityiskohdat tulevat paremmin esiin. Se on kyllä kehunsa ansainnut <3
Maalaaminen on joka tapauksessa ihanaa ja vielä ihanampaa on pyöritellä silmiään vanhoille portfoliateksteille kuviskoulussa. Siis jestas, mitä tekstiä. Ja tiedättekös, mikä on huolestuttavinta?  Ensimmäiseksi kun luin kaksi vuotta vanhaa yhtä maalaustani käsittelevää tekstiä, huomaan pilkkuvirheet. Ei mitään, että "Ai niin tein tälläistä ja tälläistä" vaan se, että tuostahan puuttuu pilkku tekstissä :D

Maanantai-ilta kyllä kului kuviskoulussa aika pitkälti niiden portfoliosivujen lukemiseen. Jonain vuotena olen selittänyt asenteestani grafiikkaa kohtaan ja toisena vain selittänyt, mitä tein, millä tekniikalla - ja kaksi riviä omaa mielipidettä itse taulusta..

* * *


En osaa näytellä mieshahmoja, en jaksanut tiistaina lukea enkun kokeeseen kunnolla, en millään jaksaisi kirjoittaa esseitä ympäristökurssin takia. Äää.. En osaa englantia, vastasin tänään ihan päin honkia tunnilla opettajalle.

Äikän kirjotelman tekeminen oli kyllä parasta eilen. Kun en itseasiassa edes päässyt vielä kirjoittamaan, ehei. Tein 3 sivua vihkoon hahmoluonnostelua ranskalaisilla viivoilla :D Kerrankin taidan olla tyytyväinen hahmoihini, potterfani, isoäidin harmaa villatakki, jonka jokainen nappi on erilainen, toisella lohikäärmetatuointi etusormessa sormuksen omaisena.. Taidan olla hiukan ihastunut näihin hahmoihini<3
Juoni on kyllä asia erikseen, vaikka tänään sitä koulussa välitunnilla muokkasinkin.

Mitenkäs teidän viikkonne alkoi?