torstai 31. maaliskuuta 2016

Parempi myöhään kuin milloinkaan - pääsiäisestä siis

Postaus hiitusen myöhässä... älkää antako sen häiritä...

Minun pääsiäislomani kului ahkeraan maantiedon ja saksan kokeisiin lukemiseen ja tietysti siis tein huolella muutkin läksyni.

Okei. Noin sen olisi pitänyt mennä, mutta perjantaina käteeni eksyi kirja... ja olin ulkona naapureitteni kanssa ja elokuvissa pikkusisarusteni mukana :D
Mutta kyllä minä tein koulujuttujakin! *vilkaisee nurkassa lojuvia saksan kielioppeja* Vähän...

Pääsiäiseni muuten kului hyvin, söin pääsiäismunia <3, itsetehtyä pashaa ja muuta hyvää :)
Mitä pääsiäisperinteitä teillä on? Kun meillä on tapana, että "pääsiäispupu" tuo tyynyn alle suklaamunia, jotka saa sitten syödä sunnuntaiaamuna :D Tarkoituksena kai olisi ehkä säästää niistä edes yksi, no jaa. On niin kiva syödä jotain lukiessa!
Eilen kävelin metsässä ja löysin muutaman kevätpuron, ensimmäiset lumikellot ja yritin tunnistaa lintuja :3 Kevät alkaa pikkuhiljaa pilkistellä nurkan takaa. Aloitin jopa pöyräilyn kouluun taas :)



Huoh. Selvisin hengissä tämän viikon kokeista (Jes!) Ensi viikolla olisi neljä musiikki, historia, englanti ja englannin sanakoe... byää. Onneksi tämän päivän piristys oli englannin tunti, opettajan mielestähän sen täytyisi olla erittäin tylsä ja vakava oppitunti - todellisuus, kikatan miltein koko ajan :D Kiitos omalaatuisen opettajan ja punaisen kynän... Se punaisimmasta punaisin ja vaarallisin.

Ja kuulisittepa ne opettajan tyytyväiset hykertelyt ja kikatukset, kun hän korjaa poikien virheitä! Tahdon opettajaksi, eipä ainakaan tulisi yhtäkään samanlaista työpäivää.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

Rakastuin. Tarinataivaaseen minä haluan heti Tylypahkassa käynnin jälkeen.

Kirjailija: Hanna Kauppinen
Sivuja: 198
Kustantaja: Myllylahti Oy

"Mies kiipesi kynttilöiden muodostaman polun viertä rappuset ylös ja käänsi suljettu-kyltin toisin päin. Se toivotti minut tervetulleeksi.
"Kauppa saattaa olla hieman uninen", mies varoitti. "Et välttämättää löydä kirjaasi vielä tänään, sillä me herätimme sen kesken iltatorkkujen. Mutta älä pelkää, jos tulet huomenna tai ylihuomenna tai viikon päästä uudestaan, se saattaa jo suhtautua suopeammin."

Ihanaa, joku muukin on huomannut vanhojen kirjojen lumoavan tuoksun ja tässä kirjassa on pieniä somia kirjakauppoja! Ja aasi. Ei sovi unohtaa filosofisesti ajattelevaa aasia.
Kaikin puolin sopiva kirja siis minunlaiselleni kirjaromantikolle. Tämä koukutti minut alussa totaallisesti. (englannin läksyni hieman kärsivät tämän takia.. mutta, kun tämä vain oli pakko lukea yhdessä illassa! :D)

Kirja kertoo antikvariaattejen asukista kodittomasta Milasta, joka etsii kolmatta kirjaansa. Sellaista, jota olisi rakastettu sopivasti, ei uutuutta, vaan kulmista kulunutta, vähän nuhjuista ja vanhaa. Mikä tahansa se ei saa olla, sillä mustaan olkalaukkuun mahtuu enää yksi kirja.
Hänen onnekseen kuvioihin mukaan astuu Tarinataivas, Herra H:n ihmeellinen kirjakauppa - se suurempi rakennus Sepäntie 1, pienempi on talli, kuten mainoksessakin lukee -, tällä suloisella kirjakaupalla on kuitenkin salaisuus..

Taitavaa kuvailua, pieniä hauskoja yksityiskohtia ja mitä parasta kirjoja! Sopivan ajaton, ei täysin modernimmasta päästä, muttei myöskään ihan keskiajalta. Pidin paljon kuinka fantasiaa oli ripoteltu sinne tänne, pari kummitusta putkahteli tekstin lomassa! :3 Ainut mikä jäi häiritsemään oli se, että olisin kaivannut enemmän selityksiä joillekkin asioille :/ Ihan kaikkea en pystynyt pistämään vain fantasian piikkiin. Jotenkin ei nyt vain tuntunut ihan tarpeeksi uskottavalta, osalla kirjan hahmoista ei tuntunut olevan oikein juuria. Pahiskin tuntui vähän tuulesta temmatulta, mutta onneksi tässä olikin sitten muita ihania hahmoja :)

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kuulostaa päiväkirjalta

Saatiin kauniita oksia ♡


Hankalinta näyttelemisessä tähän asti on ollut yrittää esittää sitä, että sinä et saisi itkeä ja peitellä sitå, kun oikeasti miltein itket samalla, kun yrität lausua puolen sivun monologia ulkomuistista ajatukset takkuillen, koska sinun täytyy jännittää vatsalihaksiasi, jotta saisit oikean kuuloisen puhenopeuden ja äänensävyn... Niin, että kuka sanoi näyttelemisen olevan helppoa ja kivaa? Sitä se ei ole, mutta ihanaa se on välillä siltikin.

Tätä alkuviikko on mennyt osittain täysin pipariksi, osittain loistavati. Musiikin tunnit minä olen tehnyt muiden aineiden läksyjä, laulu ja soittokokeiden takia, olen paniikissa vain yhdestä pienestä sanakokeesta, koska olen edellisiltana suurinpiirtein kaatunut sänkyyn väsymyksestä ja olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten inside-juttuja tajuamatta mistään mitään.

Loistavaa on ollut, että kuvataidekoulussa "Sinun täytyy nyt kyllä katsoa muiden tasoa, että osaisit varmasti tehdä noin hienon monimutkaisella tavalla, mutta eihän seinämaalauksessa saa erottua räikestä yksi kohta." Eli olen sittenkin nähnyt sen päivän, jolloin minulle milteinpä sanotaan: "Sinä et nyt voi tehdä noin hienoa työtä." Vaikka omasta mielestäni työssäni on miljoona kohtaa pielessä. Nojaa, onneksi ensiviikolla pääsen maalaamaan lisää <3 vaikka tekniikasta pidäkkään ja suorastaan tunnun sotivan sitä vastaan... shht, tuota ei sitten kerrota kuvismaikalle.



Koulussa tuntuu, että putoan aivan juuri kärryiltä englannin kielessä, historian tunneilla mikään piirros ei tuntunut onnistuvan... (niin, sehän olikin tarkoitus, piirtää samalla, kun opiskellaan ensimmäisen maailmansodan seurauksia :D)

Onneksi huomenna on jo keskiviikko ja tänä iltana voin lukea :) Ja mikä tärkeintä ehkäpä minä pääsen tällä viikolla aloittamaan uuden Harry Potterfanficcini!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Sieluni hymyt-haaste



Hyvä ystäväni sai mielenkiintoisen päähänpiston, jonka tulokseni syntyi tämä haaste Sieluni hymyt :)

Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen.

Ja minä haastan jokaisen tämän postauksen lukeneen keksimään jonkinlaisen listan! Ylärajaa ei ole, itse kirjoittelin peräti 60 asiaa :D

1. Hymyt ystäviltä
2. Auringonlaskut
3. Hyvästä kirjasta johtuva nauru
4. Kuvitelmat ♡
5. Sielunsiskon halaaminen
6. Ystävyyskirjeen avaaminen
8. Vedenliplatus järvenrannalla
9. Linnunlaulu keväällä
10. Puunpölyn tuoksu puutyöluokassa
11. Suklaan syöminen omassa sängyssä
12. Runojen kirjoittaminen
13. Tähdenlennot kirjoissa
14. Teatterissa jännitys ennen ensi-iltaa
15. Kissankellojen kuvaaminen kännykällä
16. Huulikiilto
17. Ikkunavalo
18. Pikkuihmiset ja heidän kysymyksensä
19. Ihmisten piirtäminen mallista
20. Rakastuminen
21. Helisevät korvakorut
22. Hyvän yön toivotukset
23. Toivominen, kun puhaltaa synttärikakun kynttilät
24. Mansikoiden syönti
25. Onnistunut kirjastokäynti
26. Tarinoiden suunnittelu
27. Myöhäiset aamut koulussa
28. Historiantunnit
29. Murdochin murhamysteerit-tvsarja
30. Metsäkävelyt
31. Unien muistaminen aamulla
32. Kielojen tuoksu
33. Omenoiden syönti
34. Melominen
35. Paljain jaloin kävely kesällä
36. Taulujen maalaaminen
37. Uusi kommentti blogissa
38. Alamäkien juokseminen
39. Sateenkaaren näkeminen
40. Perhe
41. Valkoiset mekot
42. Haloo Helsingin musiikki
43. Glitterillä leikkiminen
44. Pajunkissat
45. Pilvet kesätaivaalla
46. 10 saaminen kokeesta
47. Joltakulta saatu kehu
48. Kissojen silittäminen
49. Keijukaiset
50. Vanhat tuuliviirit
51. Välitunnihöpinöiden kuuntelu
52. Keramiikkatyöt
53. Rappusten kipittäminen
54. Kynttilöiden valo
55. Pieni talo preerialla
56. Vapaus
58. Postikorttimaisemat
59. Fanficcien lukeminen
60. Toisten auttaminen

Bloggaustahtini on hiipunut hiipumistaan... :/ Oi voi, anteeksi. Aina kun olen ollut, että haa nyt kirjoitan postauksen, on tullut jokin este. Koulu, en ole vain yksinkertaisesti keksinyt mitään mistä teille puhua.. Nyt olen hieman kipeänä, kevätflunssa iski.
Enkä ole edes lukemaan kerinnyt kunnolla viime aikoina. Snif. Hyllyssä odottelevat lukuvuoroaan Sofi Oksasen Norma ja muita - osa jopa viime kuulta. Klups. No ehkä tämä tästä...

Mitäs teille kuuluu? :)

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kyyneleitä

Minä en osaa itkeä pahaa oloa pois itsestäni, en osaa itkeä särkyneen sydämen perään, en ontolle olelle.
Osaan sen sijaan kyllä itkeä englannin kokeen huonolle numerolle, sille, että en saakkaan ysiä. Koulussa inhoan yhtä asiaa sitä, kun opettaja käy läpi koetta ja tuntuu, että kaikki on mennyt väärin. Vielä raivostuttavaa on, kun luokan pojat päättävät ryhtyä meluamaan niin paljon, että opettaja ei annakkaan niitä kokeita takaisin.

Kun sitten paras ystävä ei vastakkaan viesteihini, huoli syttyy mieleeni. Mitä jos jotakin olisi käynyt? Onneksi se oli turhaan, älä tee niin toiste. Kiltti.
Sillä, kun väitän itselleni, että jossain on vielä toivoa, välitän sinusta. Kun yritän hakata päähäni tietoa, että lepattaviin tunteisiini ei ole vastausta, välitän sinusta.

Torstaina meillä oli laulukokeet koulussa, lauloin opettajalle itse kirjoittamani tekstin. Se oli kuulemman hyvä, kirjoitan runon, sekin on teidän mielestänne hyvä, mutta kun yritän olla jossain hyvä, saan aikaan vain palavia paperinpaloja, hiiltyneitä puunpalasia. Kuumia kyyneleitä, unelmien riekaleita.

Minä en ole valmis, hoen mielessäni. Mutta mikä meistä kaikista tekee heikon on se, että luulen niin välillä. Luulen rakastuneeni, luulen löytäneeni onnellisuuden. Olen vain kadottanut itseni ja nyt yritän edelleen koota mieleni palasia yhteen. Ainakin välillä tuntuu siltä.

Onneksi kevät on kohta täällä, aurinko paistaa ja linnut laulavat.
Jos keskeneräiset kasvavat kirjapinot eivät ole onnellisuutta, jos mustat lyijykynä jäljet sormenpäissä eivät ole, jos huojennuksen kyyneleet eivät ole. Mikä on?
Miksei voisi olla jo kesä... Miksen minä voisi tuntea itseäni onnelliseksi sormia napauttamalla? Miksen minä osaa itkeä pelkän ajatuksen voimalla?

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Yksinäinen

"We sometimes think we want to disappear, but all we really want is to be a found."

Joskus tuntuu, että olen yksinäisimmilläni ihmisjoukon keskellä. Kuulen keskustelupätkän sieltä, toisen täältä, luen kolmatta puhelimestani. En ole läsnä yhdessäkään.
Jos päätän, että nyt en koske puhelimeeni yhtään koulussa - päädyn istumaan johonkin nurkkaan ja yrittämään tajuta jotain kavereiden insidejutuista.

Jos taas katson kännykkää, sulkeudun muilta.
Missä se kultainen keskitie? Ei sellaista tunnu olevan.
Väitän itselleni, että eihän sulla nyt niitä ongelmia ole, ihan oikeasti. Monella menee huonomminkin. Mutta siltikin, tasapainoileminen sillä kapealla kujalla - mitä jos kertoisin kaikille, miksi kertoisin, auttaisiko se sittenkään... Jos räjäyttäisi kaapin ovet auki, ainakin ihmiset lopettaisivat turhan poikaystävillä vihjailun.

"Be who you are and say what you feel, because those who mind, don't matter and those who matter don't mind."
- Dr. Seuss

Vanhemmat valittavat, että roikun liikaa netissä, valitan itse itselleni, että enpäs roiku, säädän kaikkea turhaa saamatta mitään oikeasti järkevää aikaiseksi.
Pitäisi saada. Pitäisi tehdä jotain muutakin...
Pakenen siltikin vain kirjojen maailmaan. Siellä ei tarvitse ajatella, ei tarvitse miettiä, eikä tuntea. Voit vain lukea ja maailma avautuu silmiesi eteen erilaisena.

"Reading is dreaming with open eyes."

Olen yksin ja siltikin niin monen ihmisen ympäröimänä. En osaa vetää rajoja, ne on aina vedetty puolestani ja jos vedän niitä, ne asettuvat väärän paikkaan.
Tämä on pelkkää vuoristorataa ilman, että kukaan kiljuu vieressä.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Huulilla maistuu laventeli|runoilua

Hämähäkin seitissä pisaroita,
kimaltava aamukaste.
Kynsissä surunauhoja,
huulilla maistuu laventeli.

Hymy epävarma, varjo silmissä tuulenhenkänä,
kuulen korvaani kuiskittua puhetta,
Se kertoo lupauksia, ikuisesta toivosta.
Hiukset takussa,
tunnen kädet kurkullani,
ne vihjaavat kivusta.
Haistan kevääntuoksun,
viattoman ystävyyden.
Avaan kirja uuden,
pakenen.

Nojaan seinään viileään,
tunnen kuumia juovia silmissäni
vuorien huiput edessäni
en katso alas enkä taakse
seison jyrkänteen reunalla

hiljaisuus

Aika pysähtyy, kuulen äänesi
tunnen ilmavirran kasvoillani
lämmin kätesi omassani

Tule takaisin

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Unelmista voi tulla totta

Unelmista voi tulla totta. Niin minä uskon ja niin olen kokenut.
Päätin joskus kolmosella, että minähän saan tuon hyvän käytöksenstipendin koulusta. Sain sen, kun niitä jaettiin.

Päätin liittyessä Tarinatylypahkaan - Harry Potter-kirjoitussivulle -, että jonakin päivänä minusta tulee sen paikan ylläpitäjä, rehtori.
Se haave toteutui viime viikolla. Kirjoitin ensimmäistä kertaa vararehtori nimeni perään ja mieli teki hyppiä kuuhun asti. Halleluuja! Minä todella pääsin vararehtoriksi!!

Ei tarvita kuin hieman onnea, aikaa ja ripaus taitoa niin kaikki on mahdollista.

Välillä sä tarvitset ne pari päivää jolloin mitään ei varsinaisesti tapahdu, mutta jotka muuttaa sinussa jotakin. Ei silmin nähden, mutta jossain siellä sisällä, sielussa ja sydämessä.
Kysyt minulta mitä kuuluu, ihan hyvää vastaan. Mieti kolmesti tarkoitanko sitä, koska joka kerran mun sydän heittää pienen voltin ja joudun itsekin miettimään. Voiko minulle tänä keväänä kuulua hyvää, jos ikävä kaihertaa mieltä. Ja jos ei kaiherra, niin sydäntä ainakin. Voi, koska mä kerron, että olen oppinut elämään sen kanssa.
Jos mä en vastaa viesteihin, se ei tarkoita ettenkö mä ajattelisi sinua, ettäkö mä olisin ehtinyt unohtaa. Se johtuu siitä, että joku on painanut meidän kodin netin sammuksiin, siitä, että mä yritän kerätä mun ajatuksia kokoon ja siitä, että teen jotain muuta. Voin luvata kuitenkin, että mun ajatukset ei ole muualla kuin sinun luonasi.

Ystävyyssuhteissa ei merkkaa montako viestiä tai sanaa ehtii päivässä jutella. Vaan se, että kun ehtii niin juttelee kunnolla.

Mä unelmoin kesästä, rakkaudesta ja siitä, että jonakin päivänä kirjoitan kirjan. Sitäkin enemmän mä unelmoin, että minun sielunsiskoni tulee pysymään mun elämässä aina.
Ihan sama mitä te ajattelette, mä aion tavoitella tähtia taivaalta, kiertää yhden galaksin ja kuolla onnellisena. Aion tehdä mun unelmista totta.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Tajunnanvirtaa

Sellainen olo, että mistään ei tule mitään. Olen kuin ne pintavirhe puutyössä. Ei kukaan jaksa hioa sitä kokonaan pois, vähän vain siloittelee päältä ja myöhemmin se paljastuu. Kostautuu, ei siitä tullutkaan kaunis. Ruma, ruma... edes mieli ei sano tällä kertaa mitään, sitäkin väsyttää. Edellisyönä menin nukkumaan ja heräsin seuraavan kerran kuudelta. En muista nukkuneeni, olo ei ollut yhtään virkeämpi kuin edesiltanakaan.

Seison pienellä luodolla keskellä merta. Tulkaa ottamaan minut pois, kääntäkää kelloa taaksepäin, tahdon jutella ystävän kanssa... ihan oikeasti. En vain viesteillä. Eivät kerro tarpeeksi, niillä ei voi tuntea.

Pienet asiat muuttuvat tärkeiksi. Pieniin asioihin alkaa kiinnittää eniten huomiota, juuri niihin virheisiin. En jaksaisi ajatella mitään. Ja ajattelen siltikin.
Koulussa tuntuu olevan oppitunneilla kauhea hälinä, päätä särkee, puupöly ärsyttää silmiä. Sijaisraukat, ne parat... Olen pahoillani puolestanne mitä jouduttekaan kestämään. Opettaja erikseen painottaa, että olkaa nätisti ja heti alkaa meteli sijaisen astuessa luokkaan.

Se meteli jatkuu ja jatkuu... Taustalla pyörii sama nauha ja sanat putoilevat korviini välillä. Kuin katsoisi huonolaatuista elokuvaa, kaikki on vähän sumeaa ja rätisee. Etsin vieläkin sitä oikeaa radiokavanaa, mutta radio vain rätisii. Häiritsee. Aivan kuten ajatuksenikin, ne pitävät minua hereillä ja piikittelevät omaatuntoa. Sumeaa... Voisi vain lukea putkeen kolme kirjaa käpertyneenä peiton alle. Ei tarvitsisi ajatella mitään. Ei tarvitsisi valita kumpaan suuntaan kääntyä.

Missä ihmisillä on sielu? Koska minulla on huono olo. Hautaan vain pääni käsiini. Ei ahdista, ei ole mikään varsinaisesti hätänä. Yksinäinen, tahtoo olla yksin, tahtoo seuraa, tahtoo sen tietyn ihmisen luokse, sen, jonka luokse ei pääse... Tuntuu, että tarvitsisin kompassin joka osottaisi minulle suunnan. Nyt vain kävelen ja elän. En pysty lopettamaan ajattelemista, enkä halua. Haluaisin, että ajatukseni kävisivät toteen. Haluaisin pystyä lopettaa odottamisen, keskittyä tähän hetkeen. Sumeaa... rätinää, käännän vain uuden sivun romaanista.

Vain lauseita toisensa perään

Joinain päivinä sitä tekee mieli vain piirtää koko maantiedon tunti... muttei pysty. Joinain päivinä tekee mieli itkeä, muttei pysty. Tahtoisi nukkua aamulla pitkään, muttei voi. Tahtoisi poiketa rutiineista ja päästä irti kaavoista, joita ei enää osaa lukea. Tottelee vain automaattisesti.

Tekee mieli sulkea puhelin koko illaksi ja paeta kirjojen pariin, ahmia ihmisten onnellista elämää. Joskus onnistun siinä ja teen sen siltikin juuri vääränä päivänä... Silloin, kun joku ehtisi jutella tai toinen yrittäisi saada minua kiinni.

Päässä lyö tyhjää. Illan hämärä lohduttaa hieman, saa korviini soimaan lintujen laulua, sinun naurusi. En muista miltä se kuulostaa.

Joskus sitä tekee mieli vain sanoa maailmalle, ähäkutti, kerrankin voitin sinut. Unohdin itseni ja kaiken muun, kirjoitin runon ja hymyilin pimenevälle yölle. Hymyilin unelle, hymyilin toivolle.

Kerrankin voitin. Ja kärsin pienen tappion.