maanantai 31. elokuuta 2015

Olen kännykkäriippuvainen



Joskus sitä toivoo pystyvän muuttumaan, kumittamaan asioita, korjata menneen. Se muutos ei vain tapahdu minuutissa, eikä edes viikossa. Toisaalta joskus, sitä vain tajuaa vain muuttuunensa.

Minusta on tullut kännykkäriippuvainen.

Youtubeholisti.

Wappiaddiktoitunut.

Roikun nykyään liikaan netissä. Hukutan aikani musiikkiin. Koulussa juttelen miltein kaikki välitunnit wapissa kaukana olevalle ystävälle. Se ei välttämättä ole väärin, mutta.
Silti se menee liian pitkälle. En osaa olla enää kunnon kaveri. En oikeassa elämässä. Elämäni on puoliksi netissä, miksi muuten ilahtuisin paljon kommentissa tarinablogissani ja koulussakin ajattelen vain sitä milloin pääsen kotiin säätämään jotain blogiin...

Miks minä muutun...? Välillä ahdistaa, välillä tekee mieli kiljua ja nauraa naapureiden kanssa. Miksi minun on helpompi olla nuorempien kanssa? Tai netissä? Liian monta kysymystä... mistä löydän vastaukset?

Sometimes tuntuu jopa siltä, että kulutan youtubessa enemmän aikaa kuin itse kotona. Siitä on tullut yksi koti lisää. Kännykkä on koko ajan kädessä, sitä ladataan päivittäin... en halua olla tälläinen kännykkäriippuvainen.

Ehkä mä vain kuvittelen liikaa... mutta tää elämä ei tunnu oikealta. Olen koulussa, roikun kännykällä, luen, yritän kirjoittaa, kuuntelen musiikkia, roikun lisää kännykällä ja menen taas nukkumaan. Eih..

Minä en ole niin paljoa sosiaalisessa mediassa tai sielläkin olen nimimerkillä... en ole snäpissä, en ole facebookissa. Olen kyllä instassa (@lizaahhs) mutta sekin on niin... outoa. Pitäisi pitää tauko koko netistä. Kunnolla.

Ahdistaa, ärsyttää, häiritsee... Silti olen se positiivinen oma itseni siinä samalla. Olen kunnon nettiriippuvainenteini.

Apua.

perjantai 28. elokuuta 2015

Pihistin tämän blogeistanne!



Kyllä. Pihistin tämän blogeista ja mikäli et tätä ole tehnyt niin äkkiä tekemään! :D Kiertävästä haasteesta tässä on kyse :)

1. Kerro jotain mitä emme tiedä sinusta.
Inhoan persoonattomia täysin siistejä huoneita. En pidä sellaisesta kodissa, joka on kuin suoraan jostain sistuslehdestä. Huoneen tulee olla omistajansa oloinen. (Minun huoneestani voi kylläkin tällä hetkellä ainoastaan päätellä, että olen laiska siivoamaan)

2. Onko väliä mitä blogisi lukijat ajattelevat blogistasi?
On... se kirpaisi tänäänkin, kun yksi tuttuni sanoi, lopettaneensa blogini lukemisen, koska postaukseni olivat muuttuneet alun jälkeen niin tylsiksi.

3. Miten blogiminäsi eroaa reaaliminästäsi?
Mm... ei kovin paljoa. Olen aika tälläinen oikeastikin :D Kai.

4. Mikä saa sinut nauramaan?
Ystävät. Ne kaikki, sieltä tuhansien kilometrejen päästä aina kirjaston pölyisimmissä nurkissa lojuviin kovakantisiin rakkaisiin ystäviini, jotka tunnetaan myös kirjoina <3

5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?
Taidetta. Mielikuvista, inspiraatiota, tunteita.

6. Ketä läheistäsi ihailet?
Nooh... Ylen rikossarjojen hahmot ovat niin lähellä sydäntäni, että he ovat 'läheisiä' :D
Ja tietysti muutamaa minulle tärkeätä sielunsiskoa <3

7. Mikä itsessäsi ärsyttää sinua?
Olen niin saamattoman laiska. Ja pidän riman liian korkealla koulussa.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?
Kaipa minä olen jossain määrin postiivinen ihminen ja luova, niin kirjoittamisessa kuin taiteessakin.

9. Mikä sinusta tulee isona?
Haluaisin olla kirjailija, joka kuvittaa itse omat kirjansa. Ja blogaa siinä samalla. Tai sitten opettaja.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?
Miksi en uskoisi? Voivathan unelmat tulla todeksi.

Sanoja

Mitä on vapaus?

Se lentävä tunne, joka kuplii shampanjan lailla, kun olen kanssasi.

Mitä on rakkaus?

Se lämmin olo ja hymynkare kasvoillani.

Mitä on kateus?

Se, kun joku muu katsoo sinua ja viet hänet tanssimaan sijastani pilvenpiirtäjien yläpuolelle.

Mitä on elämä?

Sinä ja sinun hymysi.

Mikä sitten on tämä tyhjä olo, kun lähdit pois?

Kaipuu.

Haluan sinut takaisin.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Hiken elämää #2

Onko luokassasi muutama hyvin tuntiaktiivinen oppilas?
Tai niitä, jotka lukevat kokeisiin hullunlailla ja saavat numeroksi kymppejä, jolloin heidän keskiarvonsa on päälle yhdeksän?

Ei huolta. Olet törmännyt hikkeihin. Hiket eli toiselta nimeltään hikarit, hikipinkot ja kympin oppilaat ovat yleensä luokkansa parhaita todistuksen saajia. Nämä kouluissa viihtyvät ihmisrodun yksilöt ovat keskittyneitä koulunkäyntiin. Ne viihtyvät oppikirjojensa takana myös vapaa-ajalla, sillä hikkejen yksi yleisimmistä motoista kuuluu:

"Yksi hikkejen ja koulu hikkejen puolesta."

Oppikirjojen ulkoa opettelu on yksi yleisimmitä hikkepiirteistä. Hiket tunnistaa yleensä käytävillä kuuluvista luennoista, vastauksien korjaamisesta ja tarkentamisesta, tunnilla aktiivisesta viittaamisesta ja koulunkäyntiin yli-innokkaasti panostamisesta. Ulkonäön puolesta hiket erottaa yksinkertaisista ja käytännöllisistä vaatteista, hikkejen lähisukulaisilla nörteillä on streotypian mukaisesti silmälasit, jolloinka voidaan myös silmälaseja havaita hikkejen keskuudessa. Mikäli oppilaalla näkyy naamassaan kamalasti meikkiä hän ei yleisimmin ole hikke, jotkut yksilöt voivat kylläkin käyttää ripsiväriä, mutta räikeän punainen huulipuna ei ole hikkejen suosiossa. Hikkejen tunnusmerkkeihin kuuluvat myös kirjakielellä puhuminenen, sillä hiket haluavat olla täydellisiä koulussa.

Ravinto hikeillä ei poikkea muista ihmisistä, mutta ruuan lisäksi niiden pääsääntöiseen ruokavalioon kuuluu myös päivittäinen kirja- tai muu tietoannos, joka kartuttaa hikkejen tietovarastoa.

Jopa hiket voidaan luokitella, sillä on niitä ihmisiä, jotka ovat hikkejä ja puolestaan myös näitä 'luonnostaan koulussa lahjakkaita', jotka sisimmässään yleensä tunnustautuvat hikkeyden palvojiksi.

Hikkeyden palvojiksi nimitetään oppilaita, joille historian kirja on kuin raamattu ja opettaja lähinnä jumalaa. Tiedonpalvojat voidaan sekoittaa myös hiketalismiin, mikäli tieto on koulussa opetettua. Tiedonpalvojat ovat yksi hikkeyden alalahko, jossa tiede ja tieto nousevat enemmän yrittämisen ja osaamisen yläpuolelle.

Tämän pienen tietotekstin perusteella oletan teidän tietävän hieman enemmän hikeistä, näistä jaloista oppijoista, joita tulee kunnioittaa aivan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin.

Hikkeys kunniaan!

tiistai 25. elokuuta 2015

Hiken elämää #1



"That's my life. Hikke4ever "

Kuvat liittyvät taas niin paljon aiheeseen, mutta unohtakaamme me se... :D Eli sain tuossa eilen illalla ruotsin ylimääräisten tehtävien tekemisen jälkeen, että minun täytyy tehdä tälläinen postaus-sarja otsikolla "Hiken elämää..."

Itse en siis käsitä sanaa hikke, hikari, hikipinko mitenkään loukkavana, mikemminkin se on kohteliaisuus, sillä kukapa ei haluaisi olla hyvä koulussa. Olen itsekkin tällä hetkellä koulussa hikkeluokalla, sillä mitä nyt matemaattisluonnontiedepainotteinenluokka olisi ilman rakkaita hikkejeen. Ei mitään. "Hikkeluokalla" on itseasiassa varsin mukavaa, mutta.
Kuten jopa hikenkin elämää varjostaa suuri tumma myrskypilvi luokassa. (Ja ei en puhu saan-siitä-huomisesta-kokeesta-kuitenkin-vain-kasin-stressistä) vaan, kun luokallamme on niitä muitakin aktiivisia viittaajia....




Aargh! Olen niin tottunut siihen, että siellä tunneilla viittaan minä ja pari muuta yksinäistä sielua. Ei. Nyt siellä sitten viittaakin 20 muutakin oppilasta. Niin rasittavaa, sillä esim. matematiikan tunneilla en ehdi ikinä vastata, kun ne muut ovat nopeampia laskemaan... joten en myöskään saa vastausvuoroa, enkä hyvämerkintää. Okei, ei niillä hyvämerkinnöillä tee niin paljoa, ehkä vähän voi korottaa numeroitaan. Silti.
Onneksi edes saksan tunnilla niin moni ei viittaa. Ehdin vastakkin jotain, kun olen yleensä jo tehnyt kielissä ne tehtävät. Toivottavasti uskonnossa on samalla tavalla kuin viime vuonna. Siellä olen minä ja hikkeystäväiseni ainoat viittajaat, jotka jaksavat viitata.
Toinen rasittava asia on se, kun sinulla on hikarin maine, niin kauhea älämöly nousee, jos sinulta on vaikka läksyt vahingossa tekemättä.



"Siis mitä?! Sulla on matikan läksyt tekemättä. Omg!"

Ja se, kun kaikki olettaa sun tietävän joka asian. Jotkut eivät ole vieläkään sisäistäneet, että:
Minä. En. Ole. Kävelevä. Sanakirja. Ja. Opettajan. Kaksoisolento.

"Hei, mitä meidän pitää tehdä?" "No niin kerroppas meille, mitä pitää tehdä. Sä kumminkin kuuntelit sitä opettajaa."



Luokan hikkenä on tavallaan hauskaa... varsinkin, kun autan muita mielelläni. Viime vuonna teknisessä työssäkin pompin puolet tunneista auttamassa muita. Sain kyllä ne omatkin työt hyvin tehtyä, että ei siitä haittaakaan ole.

Sitten toisaalta olen hikke siksi, että haluan saada kokeista hyviä numeroita. Yleensä saankin ysejä ja kymppejä! (todistuksen keskiarvo oli 9.6... köh köh) mutta sitten, kun sieltä tulee se yksi kasi. *taivas aukeaa, valtameret liikkuvat ja maailman kaatuu* Se loppuu nimittäin vasta, jos sieltä tulee alle seiska numeroksi. Minun maailmani ei onneksi ole vielä loppunut... se vain on kaksi kertaa miltein meinannut.



Minulla on aina kaamea ongelma viitata hullunlailla. Tänäänkin puutuivat kädet, kun aloin korjata opettajaa adverbeistä, kun nehän ovat nykyään oma sanaluokkansa. Ja tekisi mieli kirjoittaa koko ruotsinkirja uudelleen... Meillä nimittäin lukukirjan kappaleet ovat "blogeja"... Ei herranjestas, ne ovat blogejen p o s t a u k s i a!!!! Miksi pitää kirjoittaa oppikirja "monernisti", jos ei voida perehtyä asiaan lainkaan....?

Mutta tämän verran rakkaasta hikkeilystäni. Katsotaan tuleeko tällä josssin vaiheessa jatko-osaa :)


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Niin siis mähän en ollenkaan pompi näissä aiheissa...

Viimeistelin perjantaina koulussa kirjoitelmani, jonka nimeksi tuli Tähtitaivaan alla ajattelen sinua huomenna. Kirjoitin tarinan keskelle, jopa jonkun hienon monologin/runon... ♡
Jotenkin on niin hassua, että kun luin joidenkin tarinoita läpi kiinnitin heti huomiota kirjoitusvirheisiin ja siihen kritiikkiin mitä voisin antaa. Olen näköjään arvioinut tarinoita muutaman kymmenen kappaleen verran liikaa, kun heti tulee mieleen kauhee palautearvostelu... :D

Tajusin tässä joku aika sitten, että en pidä kiroilusta. Enkä nyt tarkoita sellaista joka kolmas sana kirosana-tyyppiä, sillä silloin en kiinnitä mitään huomiota siihen. Ei minua kiinnosta sellainen puhe. Mutta, kun joku puhuu ihan järkevästi, mutta viiden minuutin puheessa onkin 6 kirosanaa niin se juuri ärsyttää minua. Eikö niitä voi jättää kokonaan pois? Yksi kirosana, kun oikein ärsyttää ei minulle merkitse mitään, mutta kun jotkut tuntuvat käyttävän niitä ihan normaaleina arkisanoina. Eivät viljele niitä runsaasti, mutta käyttävät silti välinpitämättömästi usein. Minua vain ärsyttää se... Joko se on yksi sana, kun oikeasti tapahtuu jotain tai sitten se on tyhmän kuuloista koko ajan kiroilemista. Mutta ei siltä väliltä! Kiitos.


Minun kirjakansibingoni ruudukkoni näyttää tällä hetkellä tältä... ja sellaiseksi se nyt jääkin, sillä aika on loppunut.

Olen kylläkin mennyt täysin sekaisin mikä kirja kuuluu mihinkin ruutuun, muista ainoastaan, että sininen meni Siuntio Silosäkeen tarinoihin, Kaupunki Timeriders-sarjan ensimmäiseen osaan ja pariskunta Tähtiin kirjoituttuun virheeseen. Jossain kohdassa ovat sitten kaikki muut kirjat... Mutta kiitokset, tästä koko bingosta kuuluu Kirjastokaapin kummitukselle :)

Sitten... koska olen näköjään päättänyt höpöttää tähän postaukseen kaikenlaista niin voihan mainita, että luin tänään aamulla loppuun Tuhkakaupunkin. Kirja oli muuten hyvä, mutta se raivostuttava loppu... Minua näköjään vainoavat parit, jotka eivät tunnut ikinä löytävän toisiaan...

Ja tästä voimmekin hypätä mahtavalla aasin sillalla Neiti Fisheriin, jota tänään youtuben syövereistä katsoin. Nyt voin sanoa katsoneeni koko tämän ihanan tv-sarjan kaikki kolme koukuttavaa kautta. <3 Tämä sarja vain vaatisin 4. kauden, kun muuten jään loppuiäkseni miettimään Jackin ja Phryne Fisherin kohtaloa... Onneksi voin kohta hukuttaa tvsarjasydänsuruni Murdochin pariin :D

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Jotain harrastuksista ja yksi kirjaprojekti

Kohta alkaa Murdoch! Enää muutama viikko!! I h a n a a!!! Olen odottanut Murdohin murhamysteerien alkua yli puoli vuotta... ja se alkaa enää parin viikon päästä!! :) Ihan kohta siis.

Kohta pääsen taas jatkamaan tämän syksyn kirjaprojektiani, eli aion lukea Pikkunaisia englanniksi. Saas nähdä meneekö tässä kuukausi, puoli vuotta vai koko loppu lukuvuosi... Epäilen sellaista muutamaa kuukautta, sillä sivuja tässä on 445 ja en ole vielä ihan ensimmäistä viittä lukenut! Mutta tässä sitä oppii :D Ja joo, aloitan nämä vieraskielisetkirjat tällä tavalla järkevästi jättipitkästä tyttökirjasta, mutta ihan sama xD

Nyt en voi sanoa enää, että kohta alkavat kaikki ohjatut harrastukseni... Ne alkoivat nimittäin tällä viikolla! :) Kuvataidekoulu ja teatterikerho.

Kuviksessa minulla on tänä vuonna grafiikan, keramiikan ja piirrutuksen/maalaus periodit eli kurssit. Ihanaa, koska rakastan keramiikkaa <3 Savityöt ovat vain ihania.
Grafiikalla kuitenkin aloitimme ja kuvan uusimmasta työstäni saatte ensiviikolla, mutta painoimme muovilevylle raaputetusta sekamielikuvituseläimestä prässin avulla 5 vedoksen sarjan. Minun eläimessäni on ihmistä, kissaa ja jotain karhua :D

Kuvataidekoulua olen muutenkin nyt kymmenettä vuotta aloittamassa, mutta viime vuodelta tuttuja löytyi edelleen. Juttu loisti loistavasti ennen tuntia ja tunnilla :D Yksi koulukavereistani sanoi lopettaneensa kuvataidekoulun, koska se kävi liian koulumaiseksi... minusta tämä oli outoa, koska me pölisemme, säädämme, näpräämme puhelimia ja muuta kivaa ihan vapaasti koko ajan kuvataidekoulussa. Että kyllä me aika vapaita olemme... ehkä toisissa ryhmissä on kovempi kuri :D *kohauttaa harteitaan*

Teatterikerhossa me olemme yhtä vapaita. Huudamme toistemme päälle, tappelemme ärsyttävistä lastenohjelmista, keskustelemme syvällisiä ja puuhaamme kaikkea. Sen vapauden takia rakastankin harrastuksiani <3 Ne ovat niin mukavia :)

Sitten tätä ystävyyskeskustelua, jota on käyty tänään koulussa läpi liiaksikin...

Jos joku on ystäväsi, hänen ei tarvitse todistella sitä koko ajan. Ystävyys on ja pysyy, kaveruus muuttuu ja kehittyy, sielunsiskoille ei tarvitse edes puhua sanasta kaveruus, sillä meidät on tehty samasta sielusta, meillä on sama sauvaydin, vain eri puut siinä ympärillä. (okei... kukaan ei vertaa sielunsiskoutta taikasauvoihin xD)

Varsinainen aihe on siis, että kun tyttö ja poika ei voi olla kavereita keskenään. Siis pelkästään kavereita. Mun mielestä ne voi olla kavereita, mutta ei ystäviä, koska ystävyys on minun mielestäni syvempää kaveruutta ja kaveruus sellaista mitä voit olla vaikka luokkalaistesi kanssa, vähän läpän heittoa sun muuta.

tiistai 18. elokuuta 2015

Lukumaratonissa luetut

Perjantai-iltapäivästi lauantai-iltapäivään pidin lukumaratonin, jossa luin muutamia kirjoja.

- Pieni talo suuressa metsässä
Laura Ingalls Wilder
sivumäärä 194, josta luin lukumaratonissa viimeiset 72 sivua

-Katyn toimet
Susan Coolidge
207 sivua

-Idän pikajunan arvoitus
Agatha Christie
Luin kirjasta ensimmäiset 36 sivua

-Sisar Helena
Helen Boylston
140 sivua

-Helena, sininen sisar
Helen Boylston
171

Agatha Cristien kirjasta en lukenut kuin alun ja Pieni talo preerialla-sarjan ykkösosasta lopun... kaikki muut kolme kirjaa luin kokonaan :) mutta tässä nyt vielä pieni kooste lukumarstonista (myöhässä kuten minä nykyään miltein aina) :D

Nautin lukumaratonista suunnattomasti ja yhteensä luin 626 sivua!! Eli hitusen kuin viime lukumaratonilla.

maanantai 17. elokuuta 2015

Tanssin tähtien syttyessä







Musiikin pauhatessa
tanssiessa iltahämärässä
tajusin
tätä on elämä
Tanssia kohtalon kanssa
kaksi ystävää käsissä
molemmilla puolilla.





Tanssin lauantai-iltana tähtien syttymisenkin jälkeen lavalta loistavassa valossa. Musiikki pauhasi livenä edessämme ja illan viileys tuntui haihtuneen, kuin ne karkit ruokapöydästä aiemmin illalla. Tanssin ja tanssin, jokaisen kappaleen... Ei väsymystä, ei pelkoa huomisesta. Oli vain minä ja kostea nurmikko, musiikki ja sen rytmi.

Lauantaina oli sekä lukumaratonini loppu, että puistojuhlat, joista minut kylläkin kiskottiin kotiin ennen yhtätoista. Sipsien nakerrusta, kalaa ja pullaa sekaisin lautaselle, ihmisten naurua... ja minulla oli hauskaa. Käsikädessä kävelyä ystävän kanssa, juttelua, aarteen etsintää ja jotain esityksiä. Uusia kasvoja ja musiikkia.

"Minulla on kaksi ystävää käsissäni", huomauttaa ystäväni. Vaalea hiuksinen rypistää hieman kulmiaan ja minua naurattaa. Pidän kiinni ystäväni kädestä. Vaalean tukkaisen kasvoille leviää hymy.
Niin. Mikseivät ne kirjatkin voi olla ystäviä? Sillä juuri vihreä kantista kirjaa ystäväni oli kantanut kädessään..."

Aarteen etsintää oli viime vuonnakin... ärsytti vain vietävästi, kun "merirosvot" olivat piilottaneet yhden vihjeistä (kyllä, juoksin palkinnon toivossa mukana aarteenetsinnässä :D) puiston pienimmän koristekuusin luokse... köh köh... se oli piilotettu toiseksi suurimman juurelle, koska eräät eivät tajua, että puiston toisellakin laidalla kasvaapieni koristekuusi...





Se oli launtai! Ihana ilta ihanien ystävien kanssa puistojuhlissa.

Sunnuntaina minä kirjoitin kirjeen, tein köksän läksyni ja olin iltamyöhään ystävien kanssa ulkona. Ja leikin hiekkalaatikolla, yritin olla nauramatta ja söin täytekakkua ystävieni kanssa. Yksi heistä vain lähti tänään ulkomaille.... asumaan... ei onneksi lopullisesti... *yrittää nieleskellä kyyneleitä*
Metsässä oli ihana kävelle, seurata auringon säteiden leikkiä, kuunnellen haikeana muiden laulamista. Itse en osaa laulaa... mutta sain kuvia kuvattua! Ja hypittyä metsäpoluilla ja tanssittua.






*piilottaa nenäliinan selkänsä taakse* Niin. Sielunsiskoista erossa oleminen on kamalaa, vaikka onhan se hauskaa olla välillä yksin. Mutta toivo, tieto ystävien näkemisestä pian antaa uskoa huomiseen. Minulla se usko on tällä hetkellä hiukan maassa... matelee tuolla jossain maan syövereissa, vaikka kännykkä saakin sen kiskottua hiukan ylemmäs.

perjantai 14. elokuuta 2015

Lukumaratonit ovat parhaita! ♡

Elikkäs huomenna olisi sitten Blogistanian kuudes lukumaraton, johon minä osallistun myös! Ajan puutteen takia aloitan sen vain jo tänään :D Tasan varttia yli kolme. Yritän siis seuraavan 24h aikana lukea mahdollisimman paljon ja tietysti päivittää tätä postausta. Osallistuin viime kesäkuussa tälläiselle viralliselle lukumaratonille ja sain luettua mahtavat 617 sivua!! Yritän tietysti parantaa nyt ;)

Ensimmäinen kirja, jonka luen on Pieni talo suuressa metsässä, sillä tämä on minulla tällä hetkellä kesken :) muita kirjoja en ole edes vielä valinnut, koska luen sen mitä huvittaa, kun jos kovin tarkkaan valikoin lukemisesta menee into minun kohdaltani...

Klo 16.07 Alle yksi tunti luettua ja kasassa on jo 77 sivua, sillä luin juuri ensimmäisen kirjan loppuun :) Seuraavaksi aloitan lukemaan kirjaa Katyn toimet <3 Susan Coolidgelta.

Klo 16.46 Ihan pientä taukoa lukemiseen! Katyn toimia olen lukenut ensimmäiset 23 sivua ja tämä on niin ihana kirja <3 Oikeasti. Yksi maailman parhaista!! Ja ihanuutta pelkästään lisää se, että tämä kirja on painettu 1948, se tuoksuu yhdeltä lempituoksuistani - vanhoille kirjoille ja tämä nyt vain on niin kauniisti kirjoitettu. Oli pakko tulla hehkuttamaan :D nyt jatkuu lukeminen!

Klo 19.18 Wooow... what?! Kello on jo noin paljon o.o Olen lukenut todella verkkaiseen ja nautiskelevaan tahtiin, sillä olen vasta sivulla 150 Katy-kirjassa... Luen tätä kirjaa ties kuinka monennetta kertaa, mutta tämä käy aina vain mielenkiintoisemmaksi :)

Olen tässä vain kuunnellut musiikkia ja lukenut tätä kohta puhkiluettua kirjaa <3 Ihanaa, että on viikonloppu.



Klo 20.56 Sain luettua Katy-kirjan loppuun! :3 Tämä kirja olikin hitusen synkempi kuin mitä muistin, mutta Helena-serkku ja kirjan muut eloisat hahmot toimivat hyvin luoden kauniin kertomuksen! :)




Seuraavaksi luettavaksi käteeni osui Agatha Christietä, Idän pikajunan arvoitus. Dekkari yömyöhään <3 Täydellistä.

Klo 23.35 En jaksanut lukea  Christietä näköjään paljoa... 36 sivua tuli luettua, mutta sen sijaan minun oli pakko tarttua kirjaan Sisar, Helena, jonka 140 sivua luinkin innoissani ja hyvillä mielin. Kyseessä on siis Helena Boylstonin Helena-sarjan toinen osa :)

Klo 15.15 Lukeminen loppui! Sain luettua vielä tämän päivän aikana Helena, sininen sisar-nimisen kirjan! Ja leivottua pullaa... Teen vielä myöhemmin jonkinlaisen pienen koosteen luetuista kirjoista ja tarkat sivunumerot pitää vielä laskea! :3

torstai 13. elokuuta 2015

We are alone with the boys

Minulle oli ihan sama kumman valitsen, puutyön vai rättikässän. Numeroiden kannalta sillä ei ollut mitään merkitystä, sain molemmista kympit joten...

Ensin harkitsin tekstiiliä, koska varmaan lähes kaikki tytöt valitsevat sen. Sitten aloin kuitenkin miettiä...

Kyllähän minä voin ommella kotonakin? Ja sitä paitsi, puu on ihanampi materiaali kuin kangas. Ja 2 oppituntia erossa ystävistä on vain virkistävää. Ei minua kiinnosta, vaikka en saisikaan istua sen tuntemani tytön vieressä.
Rakastan sorvaamista ja taltalla kovertamista. Se tunne, kun voit vain mennä puun ehdoilla ja vailla mitään erityistä suunnitelmaa. Ah <3 ja se hiominen, kun puu vain alkaa muotoutua muotoonsa...

Sähkötoista en paljoa välitä, mutta metallityöt ovat kivoja :D tein esim. nelosella ainoa koko ryhmästäni makkatikun, kun olin ainut, joka ehti aloittaa sen.

Tietysti minulle tuli mieleen se, että olisinko yksin lauma poikia ympärilläni... noooh... eiväthän he ole kuin poikia.(lue: ne pari friikkiä, muutama nörtti, yksi tavallinen kunnollinen ja loput idiootteja apinoita) Onneksi en ole! Minulla on teknisessä työssä yksi tyttö seuranani :D

Ja me aletaan ekana varsinaisena työnä ohjelmoimaan robottia... (Oikeesti! Mä en osaa mitään ohjelmoinnista enkä mistään sellaisesta)
Ja me päästään hitsaamaan tänä vuonna! (Apuaaaa..)

Haluaisin avautua myös yhdestä aiheesta... eilen käytiin koulussa läpi äikän tunnilla lempikouluaineita. Tajusin vasta nyt mikä minua ärsytti joidenkin vastauksissa. Tämä:

"No ei mul mitään varsinaista lempiainetta oo, mutta tykkään historiasta."

Miksi pitää sanoa vienosti, että "emmä tiiä mun lempiainetta", "ei mul oo varsinaista lempianetta" ja sitten kuitenkin sä lisäät siihen sen mutta.

Miksei voi vaikka kohauttaa harteitaan ja sanoa, että joo historia on ihan kivaa. Miksi se mutta pitää tunkee sinne väliin..? Ei lempiainetta tartte mitenkään kainostella? Eihän?

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Siis sain kyllä ne korvakorut valittua

Koulua koulua koulua... (joo kaks päivää käyty. Ei ehkä pitäisi valittaa :D)

Onneksi minulla on illat aikaa puuhata muuta. Lukea, kirjoittaa, kuunnella musiikkia, jutella ystävien kanssa <3

Ja onnistua syömään yli 2h välipalaa, mutta ei siitä sen enempää... (mitä?! Mulla oli kännykkä kädessä...)
Minun piti piirtää eilen, mutta siitä ei tullut mitään... yritin kirjoittaa postausta... ei. Otin käteeni Runotytön... yhtäkään sivua en saanut luetuksi ennen kello kahdeksaa ja sittenkin vain puolikkaan. Sen sijaan sain kyllä päätettyä pitkän pohdinnan jälkeen mitkä korvakorut laitoin tänään korviini. No, korvakorut ovat parhaita koruja.

Vasta vähän vaille yhdeksän sain käteeni Laura Ingnallisin Pieni talo suuressa metsässä kirjan. Tämä on ihana kirja! :) Pieni talo preerialla on ihana kirja- ja tvsarja <3 mutta nämä kirjat ovat todella suloisia ja mielenkiintoisia. Sain Eräältä miltein koko Pieni talo Preeriella-sarjan. Kiitos <3



Minulla oli tänään ensimmäinen köksäntunti. Ennätys, en räjäyttänyt mitään! Okei, en mä kyllä räjäytä yleensä mitään... mutta :D köksä on oppiaineena kivaa ja hauskaa! Opettaja on ihan kiva ja mukava... ja tämä tekemämme smoothie herkullista :3 Kaikki vaan matkivat minun ja kaverini idean pistää siihen mansikoita lasinreunaan ja päälle..



Mutta! Kaksi päivää yläastetta käyty ja yksi kokonainen äikän oppitunti kuunneltu opettajaa 15 minuuttia, kun hän puhuu itsestään xD ja itse höpöttänyt taas luokalle itsestään hitusen liian kauan... :D ja meillä on lukutunnit vielä yläasteella <3 I'm so happy, koska lukutunnit <33

tiistai 11. elokuuta 2015

Ensimmäinen päivä yläasteella

Vatsan pohjaa kipristää, oksettaa, tekee mieli itkeä ja nauraa, koska jännittää niin paljon. Olo on masentunut ja sumea. Päässä lyö tyhjää ja kaikki tuntuu menevän puuroksi. Ajatuksien keskeltä yksi kiljuu suoraa kurkkua, peittäen muut alleen.

Tänään alkaisi taas koulu.

En tiedä pitäisikö siitä olla iloinen vai surullinen, koulun alku merkitsisi eroa, kesän loppumista, jotakin uutta ja silti niin tuttua vanhaa. Kavereiden tutut kasvot vilahtavat mielessäni, kun kiskon harmaan t-paidan pääni yli. Joutuisin tänään kuitenkin puhumaan ventovieraille... opettajille... luokkakavereille... ehkä jopa muille oppilaille...

Tästä se lähtisi. Tänään alkaisi yläaste. Se kaikkien kammoksuva paikka, jossa sitten oikeiden ihmisten mukaan on todella kivaa! Joo. Onneksi sen oppilasmassan joukosta tunnen edes jonkun.

Jalat silti miltein puutuvat ajatuksesta ja vaatteet tuntuvat hassuilta päällä. Tulisinko minä näyttämään täydelliseltä idiootilta tänään?
Kutosluokan todistus tuntuu painavan kilon mustassa koululaukussa. Emmä oo vielä valmis. Mä oon vasta 13... ei tän yläasteen pitäis vielä alkaa. Kukaan ei kuitenkaan kuule hiljaisia ajatuksia mielessäni. Rukouksiini ei vastata. Ei en valitettavastu joutunut aikasilmukkaan. Elämä kulkee eteenpäin.

Joku opettaja sanoi, että alle 13 ovat vielä täysin lapsia. No minä ainakin olen vieläkin. Ei se muutos tapahtunut yhdessä yössä.

Ja minusta muka tuntui, että olen kasvanut jotenkin tänä kesänä? Ehei, nuori nainen... Täällä sama pikkutyttö hei. Olen vähän hermostunut, entäs sinä?

°°°

Ehkä jotain varttia yli yksi pääsin lähtemään koulusta sen jälkeen, kun olin saanut tietää lokeroni numeron...
Sain tietää luokkani, luokan valvojani ja kuunnella miljoonaa puhuvaa ihmistä. Ensin kavereitani, sitten rehtoria, sitten jotain vanhempia oppilaita...
Nyt se yläaste on silti vähän tutumpi. Mutta.

Ihan liian paljon uusia nimiä, ihan liikaa portaita, ihan liian kuuma, ihan liian huono ilma luokassa, ihan liian sokkeloinen koulu, ihan liian paljon uusia käytäntöä...
Ihan liikaa uutta!!

Haluan nukkumaan.

Kesän loput sitaatit

Onni on olemassa, mutta se on piilossa. Jossain pohjamudassa. Jonne täytyy kahlautua. Täytyy nähdä pahempaa ollakseen onnellinen.

You are stronger than you think.

The world is full of wonderful things, so lets find them.

Mitä läheisempi ystävyys, sitä paremmin se kestää etäisyyttä.
-Menaiset Kolumni

Live the Life you Love

Aina on tilaa Arabian astioille.
- isoäitini

Every time I look at you, it's feel like the first time.

Vaeltaja ei eksy - J. R. Tolkien

Sinun silmissäsi olen täydellinen
- Peter Gabriel

Tekosi puhuvat puolestaan niin äänekkäästi, että en kuule, mitä sanot.
- Ralph Waldo Emerson

Sinä voit valita sen tien, joka vie sinut  tähtiin. Minä valitsen sen, jota pitkin pääsen perille.
- Nick Drako

The little things are the ones that make us happy most.

Some people walk in the rain, others just get wet.
- Roger Miller

Taking picture is making memories, catching little pieces of time.

Trun your face to the sun and shadows fall behind you.
- Maori Proverb

Unelmat tekivät hänet rikkaammaksi kuin todellisuus, sillä näkyvä katoaa, mutta näkymätön pysyy ikuisesti.
- Annan unelmavuodet

Nothing will ever be the same again.
- L. M. Montgomery

Ihmisellä ei voi koskaan olla liikaa kirjoja. On vain liian pieniä kirjahyllyjä.
- Kirjaneito

maanantai 10. elokuuta 2015

Lukumaratoonataan nyt sitten!

Lukumaratoonaan Pearl Cloverin kanssa 9.8 ja 10.8 :) Itse aloitin lukemisen sunnuntai iltana klo 21.03 ja tarkoituksena oli eilen ehtiä vielä lukea kaksi kesken olevaa kirjaa loppuun. Alismaan tarinat 1 Nälkäpelejen tekijältä ja Vampyyrisiskokset. Molemmat kirjat eivät minua heti sytyttäneet ja siksi niiden lukeminen jäi jotenkin vähän vähemmälle... mutta lukumaraton on aina hyvä syy lukea pois vähän tylsempiäkin kirjoja! Aloitetaan siis...

Klo 21.24 minulla soi youtubesta jotain Nightcorea ja olen lukenut jo pienen tovin kirjaa eteenpäin :D Itseasiassa tämä kirja on ihan hyvä näin lopussa, sillä ensimmäiset 100 sivua tästä kirjasta oli kamalia ja päähenkilö täysi idiootti.

Klo 22.04 Ensimmäinen kirja luettu loppuun ja kasassa on jo mahtavat 90 sivua! Taylor Swiftiä kuunnellessa aloitan sitten tämän toisenkin kirjan :)

Klo 23.02 toinenkin kirja luettu loppuun! Tämäkin kirja parani hurjasti loppua kohden ja ilmeisesti vampyyrikirjat ovatkin hyviä näin yömyöhään luettavaksi :D Pistän tämän vinkin seuraavaa lukumaratonia varten korvan taakse.

Klo 23.20 kirjoitan tätä postausta eteenpäin ja aloitan vielä yhden kirjan näin yötä vasten. Tämä lojuu sopivasti tuossa lattialla...

Klo 0.12 Tasan 100 ensimmäistä sivua luettu Harry Potter ja Viisasten kivestä :) Sain nyt hyvän syyn lukea nämä uudelleen :D seuraavan voinkin lukea sitten lauantain lukumaratonissa... mutta nyt voisin mennä nukkumaan, koska kello on jo yli puolen yön. Minua ei kyllä väsytä ollenkaan, mutta ihan vaikka koulun alkamisen varjolla menen nyt nukkumaan.

Klo 9.07 Harry Potterin lukeminen jatkuu taas aamiaisen jälkeen :) Sivulla 102 mennään.

Klo 9.38 Pientä taukoa lukemiseen laskin yhteen paljonko olen lukenut jo nyt ja tulokseksi sain 498 sivua! Aika paljon!

"On jotain asioita, joita ei voi kokea yhdessä ilman että rupeaa pitämään toisistaan, ja mahtavan vuorenpeikon kumauttaminen tajuttomaksi kuuluu niihin."
- Harry Potter ja viisasten kivi, sivu 197, luku 10 Kurpitsajuhla

Klo 11.43 Olen lukenut Potteria aika leppoisaan tahtiin eteenpäin. Tällä hetkellä sivuja on luettu 197 ja tarkoitus olisi saada tämä kirja iltaan mennessä, joskus iltapäivällä luetuksi. Sen jälkeen aloitan L. M. Montgomeryn Runotytön lukemisen, sillä se nyt valikoitui uudelleen luettavaksi :)


Kello on jo kuusi... Potterin sain kolme tuntia sitten luettua loppuun ja nyt olen lukenut ajan kiitäessä eteenpäin Runotyttöä. Tämä isokokoinen kirja vain käy kohtalokkaaksi, kun aika menee niin paljon. Olen nytkin vasta sivulla 42!

Klo 20.23 Minä lopetan maratoonini nyt, vaikka aika ei ole vielä ihan lopussa... Jotenkin ei vain tee yhtään mieli lukea. Joten sain nyt tällä lukumaratonilla luettua jotain yli 500 sivua, mä en oikeestaan ole ihan varma edes kuinka monta.. Iski nyt kauhee väsymys. Ja ahdistus.

Koulu alkaa huomenna. Se oikeesti kissa vieköön alkaa huomenna.

Apua.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Sieluni puutarhassa

Mä elän pienessä maailmassani, rakentelen hauraita pilvilinnoja, liikutellen usvaisia ajatuksia pois sortuneiden unelmien luota. Minulla on oma pieni kuplani, jonka olen vuorannut kirjoilla ja mielikuvitukella. Tilkinnyt reiät unelmilla ja päällystänyt kattoni kauniilla ajatuksilla. Silti se kupla, oma pieni maailmani joutuu välillä kaatosateen tai tornaadon uhriksi. Se kiuppuu ilmassa ympäriinsä ja kaikki menee sekaisin. Jokaisen maanjäristyksen jälkeen kuplaan on ilmestynyt uusi arpi, muistus ympärillä olevasta maailmasta.

Välillä pelkään sitä päivää, jolloin kuplani seinät poksahtavat rikki ja jäljelle ei jää kuin minä tomun leijaillessa hiljaa ympärilläni. Ajatus siitä hetkestä, kun kirjat ovat minulle enää pelkkää paperia, mielikuvitus hulluutta ja unelmat turhanpäiväistä höpötystä... Ei. Niin saa tapahtua.

Haluan pitää kuplani enkä halua minkään ulkomaailman asian rikkovan sitä. Ulkomaailma odottaa minua tuolla jossain. Se jyrisee tuolla kaukana, pitäen meteliä suuren koneen lailla. Minä kuitenkin pistän vain kuulokkeet korviini ja annan musiikin vaeltaa unelmieni kanssa sielun puutarhassa kukkien tuoksuessa välittämättä ulkomaailmasta.

Ulkomaailman asukit otan kyllä ilosylin vastaan kuplaani vierailulle, mutta vain todelliset sukulaissielut pääsevät sieluni puutarhaan, valkoiselle kivipenkille omenapuun alle.
Ja pihlajan takana olevaan huvimajaan ei pääse kuin minä, inspiraation auringon paiste ja salaisuusten lempeä tuulenhenki. Sillä se pitsiverhoinen talo pyhitetty omalle rauhalleni. Ja lempeälle yksinäisyydelle, jota kylmässä ulkomaailmassa ei ole.

Kuplani lentää vapaana paikasta toiseen, saaden vaikutteita maailmalta ja keräten muistoja sydämen valokuva-albumiin. Ne muistot säilyvät minussa ikuisesti aivan kuten ne arvat kasvoissani, jotka te olette minuun sanojenne nuolilla ampuneet.

Sieluni puutarhassa olen kasvattanut tarinoitteni kukkia, vaalinut ideoiden versoja ja antanut onnen puron virrata vapaana surun tummien kivien välissä. Mutta, kuten jokainen kivi ulkomaailman meressä, onnen puro kuluttaa pikku hiljaa ikävien muistojen kiviä, hioen ne lopulta pyöreiksi, joilloin ne pikku hiljaa painuvat joen pohjaan.

Joka päivä sieluni puutarha saa uuden vieraan, kasvin tai muiston. Se kehittyy päivä päivältä ja vuosien päästä se on kukoistuksessaan. Ikinä se  vain ei tule kokonaan kitketyksi ikävistä rikkaruohoistaan, ennakkoluuloista ja peloista.

Sieluni puutarhassa sijaitsee pilvilinnani. Siellä olen kuningatar, hopeinen ohut nauha hiuskruununi päällä. Pukeudun tyllipilviin, silkkimekkoihin ja tanssin tähtitaivaalla alla salaperäisten muukalaisten kanssa.
Sateen yllättäessä pakenen linnani saleihin, maalaan kattokruunujen alla ja katselen vesipisaroiden leikkiä ikkunan syvennyksessä istuen.

Onneksi aurinko paistaa aina sateenkin jälkeen ja mikä parasta, sielun puutarhassa näkyy usein sinisellä taivaalla sateenkaari.

Hymyilen, vaikka tekisi vain ihmetellä

Kuinka outoa onkaan lukea, että:

"Olet uusi idolini."

Toinen puoli olikin sitten täynnä tekstiä...

Tämä luki paperi sydämessä, johon kaikki yhden kesäleirin jäsenet kirjoittivat minusta jotain hauskaa. Mutta tämä... ei. Miten joku muka pystyisi pitämään minua idolinaan? Idolit ovat jotain kuuluisuuksia, oikean fanituksen kohteita, kuuluisia henkilöitä. Ei tavallisia sekopäisiä tyttöjä, jotka sattuvat ystävystymään jonkun nuoremman tytön kanssa saadakseen hieman juttuseuraa ja, koska tämä sattuu olemaan lähettyvillä.

Miten joku voi ihailla minua...? *on täysin epätietoinen* Siis vastahan se olin minä, joka ihailin kaikkia....... ja olen edelleen, mutta... *pudistelee päätään epätietoisena*
Tämä samainen henkilö sanoi minulle tällä viikolla, että minusta tulisi hyvä vlogaaja. Minä? Vlogaajana? No olisihan se kivaa, mutta miten joku näkee minut höpöttämässä kameralle. (äläkä huido siellä käsi pystyssä, että muka näet!)

Jotenkin tuo paperinen tai se kyllä taitaa olla pahvinen sydän lämmitti mieltä oikeasti. Eikä pelkästään tuo teksti, jokainen nauratti, herätti muistoja, nosti lämpivän tunteen sisällän ja valloitti mieleni hyvällä tuulella. Ne kommentit, kun tulivat suoraan toisen sydämestä. Tai no, ei ehkä ihan, mutta osa niistä oli niin ihania harakan varpaita.

Esim.
"Olet hyvä äiti."
Tämän kirjoitti pieni poika, jonka äitiä näyttelin kurssilla :D

Eniten kuitenkin mieltä lämmittivät ohjaajien pidemmät sepustukst. Postiivinen palaute on vain ihanaa. Vaikka, joku olisikin nähnyt sen eteen alle minuutin kirjoitusajan. Silti <3

Muutenkin on niin ihanaa saada jotain palautetta. On ihanaa huomata, että joku jaksoi kommentoida blogiini, (vaikka näinä päivinä en olekkaan saanut niin paljon kommentteja...) tai joku jaksoi edes sanoa sinulle jotain kannustavaa, koska juuri ne pienet teot voivat pelastaa toisen päivän. Yksi hymy riittää... sen olen kokemuksesta oppinut.
Ja minä hymyilen onneksi paljon. ♡

lauantai 8. elokuuta 2015

100 postausta ja yksi pieni blogi




Olen kirjoittanut tämän postauksen jälkeen 100 postausta!! Wow. Ja mä perustin tän blogin alle puoli vuotta sitten!

Mä mietiskelin tässä, että pitäisikö saada 100:teen postaukseen jotain vähän erikoisempaa... mutta miksi? Ja erityisesti mitä?

Miksi edes muuten pitäisi tehdä jostain postauksesta niin erityinen, koska eikös jokaisen postauksen pidä olla erityinen omalla tavallaan? Sillä jos mä tekisin vaan tietyistä postauksista hienoja ja panostaisin niihin niin, miksi sitten edes kirjottaisin niitä muita? Mitä järkeä siinä olisi? Ei mitään.



Joten, tämä postaus nyt kertoo (minusta? Blogistani? Elämästä? Jotain sieltä main)... ei tällä ole tiettyä aihetta. Olisiko pitänyt välttämättä olla...? *kohauttaa olkiaan* Ei.
Tällä hetkellä minulla pyörii päässä kappele Girls Likes Girls... se jäi päähän soimaan, kun siihen youtuben syövereistä löysin :)

"We will be everything that we'd ever need
Don't tell me, tell me what I feel..."

Kävin tänään vaateostoksilla, kasa paitoja täksi vuodeksi hankittu! Ihanaa, kun löysin kerrankin helposti kaamean kasan vaatteita. Yleensä en joudu kahteen kertaan karsimaan ostettavien määrää :D mutta H&M:ltä löytyi kauhean ihania vaatteita <3 aika paljon harmaata kertyi matkaan, mutta whatever! :D

Ja sain yhdet ihanat korvikset! <3 vaikka ryöväsin (lue: lainasin) äitini koruvarastoista toiset täksi päiväksi. Rakastan näitäkin :)



Löysin tänään myös yhdet sellaiset ballerinan näköiset croksit! Ja koska alennukset niille jäi hintaa vitonen x) niin osti ne ilomielin!
Mutta nyt minulla on sitten taas koulualkua ajattelen vähän uusia vaatteita jaaa... no yhdet pinkit lenkkarit :D

Kauhee pälpätys vaatteista... x.x Tänään ajattelin vielä ehtiväni lukea hieman... ja kirjoittaa! <3 Jotenkin outoa ajatella, että minulla on kohta Lisan tarina valmis, sillä taidan hypätä koko seisksluokan pois. Olen kirjoittanut tätä Harry Potterfanficciä kohta vuoden, itse asiassa aika laille tasan vuoden päivät :D

Nyt tekee kamalasti mieli suklaajäätelöä...



Tää on niin outoa, että olen kirjoittanut jo 100 postausta. Blogaamisesta on tullut mulle tosi tärkeää ja on vaan niin ihanaa höpöttää täällä itsekseen, vaikka ei näitä postauksia edes paljoa lueta. (ennätys latausmäärä yhdellä postauksella on lähemmäs 80!!) Lukijoitakin mulla on tasan 5 :D ja sivunlatauksia silti yli 5000!

Hassua, että mun blogi on löydetty kolme kertaa hakusanoilla "rakastuminen ensisilmäyksellä"... ja että tätä blogia on kurkittu aina Venäjältä ja Kreikasta asti :D jotenkin niin outoa, että jotakuta voi oikeesti kiinnostaa tää pieni ajatuksiani yhteen kokoava blogi.

Mutta nyt on 100 postausta kirjoitettu ja tästä on aina vaan hyvä jatkaa. Katsotaan meneekö seuraavassa puolessa vuodessa toinen sata rikki ;)

perjantai 7. elokuuta 2015

Uskokaa jo!


Mustat viinimarjat, harmaa tunnelma...
Miksi jotkut eivät osaa pitää suutaan kiinni, kun olisi tarpeen?

Vastaus: Koska haluavat ärsyttää isosiskoaan ja kuulluttaa totuuden koko maailmalle.
Joo, mä ehkä saatan hiukan leuhkia joskus tietämyksilläni, mutta en miltein huomaa enkä tarkoita sitä! Ja silti...

Miten sä jaksat esittää tollei?
Ei tartte olla noin teini!
Haloo, älä jaksa esittää!

Esittää? Olla teini? Luoja, miksi tämä kasviminen on näin ärsyttävää. Mä. En. Yritä. Esittää. Mitään.

Ottaa vain niin paljon päähän, kun kotona saa kuulla koko ajan siitä, että kun mä oon niiiin teini.... tai kuinka kerron jollain draamaleirillä, siitä mitä tapahtui silloin ja silloin yhdellä tarinan kirjoitussivustolla. Tai kuinka oon niin nolo, kun selitän jollekkin, kuinka heräsin kuudelta kirjoittamaan tarinaa inspiraation vallassa.

Miksi joillekkin on niin vaikeaa ymmärtää, että ne minulle rakkaat tarinasivustot ovat elämä yksi osa...? Tai, että mä todella rakastan kirjoittamista niin paljon, että herään todella kuudelta kirjoittamaan sitä tarinaa?

Mä en tajua. Kiinnostuksen kohteet poikkeavat, mutta kun lausun yhden kirjakielellä sanotun lauseen luonnostaan, niin heti nousee kulmakarvat pilviin, että taas sitä ollaan esittämässä fiksumpaa kuin mitä on. Onneksi tää koskee vaan tosi harvoja.

Toisia taas ei voi vähempää kiinnostaa mun höpöttely jostain kirjoista tai tarinoista.

Ja sitten on se murto-osa, jotka jaksaa oikeesti kuunnella mun höpötyksii. Kiitos <3

Mutta siltiiii.... Kirjat ovat yksi elämäni, sen takia luen niitä ja olen esim. osallistumassa 15.8 olevaan lukumaratoniin.

Että ei tässä muuta. Oli pakko tulla puhumaan tämä, kun se ottaa niin paljon päähän.

Anna kirjoista ♡


Kukkia, koska niitä ei voi olla ikinä liikaa <3

Näin tällä viikolla siilin! :3

Kiipesin omenapuuhun :)

Nothingwill ever be the same again.
-L. M. Montgomery

Anna-kirjoja ei voi kuvata kuin yksi sana kaunis. Vaikka tuo yläpuolella oleva sitaatti ei liitykkään näihin kauniisiin kirjoihin millään tavalla, tuo lause tuo minulle juuri Anna-kirjoja kuvaavan tunteen. Kauniin, haikean ja toiveikkaan.

Luin nämä ihmeelliset kirjat joskus kolmosella tai nelosella ja rakastuin niihin heti. Inhosin vain sitä, kun Anna kasvaa niin vauhdilla kirjoissa ja en pitänyt sarjan viimeisimmistä osista, kun Anna on niissä aikuinen.

Pidin eniten Annan tyttöajan vuosista, korkeakoulussa ja opettajana. Sarjan lempikirjani oli Anna opettajana. Ja mitä pidemmälle luen tätä sarjaa toista kertaa sitä hankalampi minun on sanoa lempikirjaani...

Nyt huomaan rakastavani Annaa myös aikuisena. Nauroin kirjaa lukiessani katketakseni ja ei oli tarvittu kuin täydellinen hiljaisuus niin olisin itkenytkin.

Viimeksi olin kirjannut kirjallisuusvihkooni koulussa, että lempihahmoni olisi Leslie Moore. Ei. Tällä kertaa sydämeni valloittivat Kapteeni Jim ja Cornelia-neiti. Tietysti pidin paljon Lesliestä ja muistakin, mutta jotenkin rouva Mooren ulkonäkö hämäsi minua edellisellä lukukerralla pahasti. Nyt näin paremmin pinnan alle.

Anna kirjoissa on niin paljon ihania kuvauksia, runollisia ajatuksia. Niiden takia aloin miettiä minkä värisistä ruusuista pidän eniten, tai onko pimeys joillekkin muka todella vihollinen.

Pidän eniten tummanpunaisista ruusuista. Valkoiset ovat kyllä viattomia ja valkoinen on yksi lempiväreistäni, mutta ruusuihin valkoinen ei sovi. Eikä vaaleanpunainen, sillä ne värit sopivat joihinkin muihuin kukkiin. Ruusut ovat minun mielessäni aina syvän punaisia.
Ja minulle pimeys on ystävä. Se täytyy ottaa vain oikein vastaan.

Mutta nyt olen lukenut Anna sarjan kahteen kertaan aina Anna omassa kodissaan kirjaan saakka. Vielä viimeiset kaksi kirjaa ja voin tietää mikä on lempikirjani tästä sarjasta, vaikka se kyllä tulee luultavasti muuttumaan vuosien varrella, kuten jo huomattiin.

L. M. Montgomeryn tuotannosta mitä nyt olen lukenut, niin Annakirjat ovat parhaita ehdottomasti. Ja ne tulevat olemaan Harry Pottereiden ohella aina yksi lempikirjasarjoistani :)

torstai 6. elokuuta 2015

Koulu alkaa...

"It's so much colder than I thought it would be
So I tuck myself in and turn my night light on

Wish I'd never grown up
I wish I'd never grown up

Oh I don't wanna grow up, wish I'd never grown up
I could still be little
Oh I don't wanna grow up, wish I'd never grown up
It could still be simple..."


Enää muutama päivä koulun alkuun... miten tää kesä on vilahtanut hetkessä ohi? Siis enhän mä ehtinyt kuin:

1. Toijottaa Summeria
2. Jäädä koukkuun uuteen tv-sarjaan
3. Olla mökillä
4. Kuvata auringonlaskua ja kukkia
5. Pyöräillä, uida, tanssia ja laulaa
6. Näytellyt muutenkin kuin kahdella kesäkurssilla
7. Kirjoittanut kaikenlaista
8. Jutella ja nauraa
9. Syödä jäätelöä
10. Hoitaa koiraa
11. Piirtää paljon
12. Kuunnella Taylor Swiftiä
13. Täyttää 13!
14. Nukkuaja valvoa enkin edestä
15. Lomailla 10 viikkoa!!

Ja taas se koulu kutsuu... tänä vuonna se vain on yläaste ja uusi koulu, uusi luokka, uudet opettajat. En edelleenkään tajua, että minulla on koulua 3:een tai 4:een, ei ole ikinä ollut ja meillä ei ole edes kunnon välitunteja siellä uudessa koulussa!!

Tekisi mieli hyppiä riemusta, itkeä ja nauraa samaan aikaan. Jännittää... mä en yleensä jännitä mitään niin kovin paljoa, mutta kun joudun viettämään siellä koulussa seuraavat kolme vuotta... ja sitten mä olen jo 16 ja ja ja ja...

"Take pictures in your mind of your childhood room
Memorize what it sounded like when your dad gets home
Remember the footsteps, remember the words said
And all your little brother's favorite songs
I just realized everything I have is someday gonna be gone..."
- Taylor Swift Never Grow up

Liikaa muutoksia. Mutta nyt henkitetään syvään ja rauhoitetuun... (oikeesti!! Entä jos mun numerot laskee niistä kympeistä...) Rauhoitu.
Nyt nautitaan vielä kesäloman vikoista päivistä!(joudunko mä todella herää aamulla aikaisin...? Ja läksyvuoret!)

"Never stop, it's how we ride
Comin' up until we die

I don't wanna go to school
I just wanna break the rules
Boys and girls across the world
Putting on our dancing shoes
Going to the discotheque
Getting high and getting wrecked
I don't wanna go to school
I just wanna break the rules..."
- Charli XCX Break The Rules

Ja mietitään uutta kouluvuotta innolla ja hyvillä mielin *"Innolla?? Mitä sä siis höpiset?" hakkaa päätään seinään ja yrittää olla räjähtämättä*
Koulussa sentään on ihan kivaa. Opinpahan jotain uutta... ja tervehdin taas opettajia hymyllä, kun en siitä tavasta ikinä ole eroon päässyt ja huidon käsi pystyssä historian tunnilla ja pänttään viimeiseen asti saksan sanoja...
Eli kyllä siinä koulussakin on jotain hyviä puolia (senkun näkis!) ja nyt on vielä kesä!

K  e  s  ä  l  o  m  a

Nyt nautitaan sen viimeisistä hetkistä ennen kuin laskeudutaan koulumaailmaan ja saadaan niitä hyviä numeroita (lue: kymppejä)ja järkytetään maailmaa, jos sieltä tulee alle 8...

Aurinko paistaa ja nyt minä unohdan koulun ja nautin elämästä!

Mutta entäs koulukaver...? Hiljaa! Kouluuuu... Nyt se suu tukkoon! Loma loppuu... *viskaa päänsisäiselle äänelleen nyrkin naamaan ja vaimentaa tämän*
Vielä hetki vapautta!

tiistai 4. elokuuta 2015

Pääsin mummoksi!!

Itselleni on yli puoli metriset hiukset, joita olen kasvanut todella pienestä pitäen. Pidän hiukseni yleensä auki, mutta toissapäivänä minulla letit, joiden tuloksena syntyi tämä kuva:



Viikko lomaa jäljellä... apuaaaa... ja minä jumitan tämäkin viikon draamaleirillä. Mutta minä saan näytellä Martta-Liisa Elviira Kaarin Maria Eleonoora Josefiina Niemistä!! Eli näytelmän poliisin 80-vuotiasta äitiä, joka ratkaisee rikokset poikansa puolesta. Jos minä en olisi saanut tätä roolia olisin kyllä oikeasti katsonut leirin ohjaajia pitkään ja kysynyt:

"Niin kuka muka näyttelee tämän paremmin tästä ryhmästä kuin minä? Alun perin idea tähän hahmoon saatiin minun improvisaation mummohahmosta."

Tämä on kyllä ollut varsinainen teatterikesä. Olen näytellyt kesän alussa ruumista, toista ruumista, sittemmin maailman tyhmintä salapoliisia ja nyt vähän vanhempaa, mutta fiksumpaa salapoliisia :D vaikka sukkansa kadottanutta salapoliisia oli yhtä hauska näytellä, kuin selkäkipua valittavaa pizzakuskin kanssa nauravaa mummelia.

Neiti Fisher loppuu ihan kohta... :'( I'm so sad. Se on ehdottomasti tämän kesän paras ohjelma! Sen vuoksi olen nauranut illat ääneen, piirtänyt ihanan piirroksen neidistä ja rakastunut yhä enemmän Ylen sarjoihin. Ja tietysti seikkaillut kiitettävästi youtubessa ja odottanut kerrankin malttamattomana maanantaita.

Muutenkin tämän kesän parhaat jutut ovat olleet:
1. Loma!
2. Kaverit
3. Kirjat ja kirjastokortti mökin lähikirjastoon.
4. Ihanat koukuttavat tv-ohjelmat - Neiti Fisher <3 ja Open heart <3
5. Uudet tarinat, joita olenkin ehtinyt jonkin verran kasaan rustailla.


Mutta vielä on kesää jäljellä! Ja sitten alkaa koulu. Ja läksyvuoret. Kokeet. Ajan puute, vaikka onnistunkin tuhlaamaan sen luppoajan kaikkeen epäjärkevää. Kiire. Ei niin paljoa kirjoja. Aikaiset herätykset.

Kauhee kasa huolia huolehtemista ja stressiä ja sitten kuitenkin... mitä minä teen? Otan tabletin käteen ja roikun netissä matikan kokeeseen lukemisen sijaan. *huokaus*

Vielä ehdin onneksi lukea, tällä hetkellä minulla onkin kesken Pimeä Sydän :) Ihana kirja täytyy sanoa :D
*palaa kirjansa pariin mussuttaen omenaansa*

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Lehdossa


Ja siis täähän oli täysin muokkaamaton kuva...
mutta silti yhtä ihana <3


Lapsien naurua,
nurmikko kostea, huutoa
ja minä
ulkopuolella kuvasta,
puunrunkoon nojaamassa.

Auringon säteet
puiden lehvistössä, pinkkipaitasen kikatusta,
tuulen vire selässä, poikien nahistelua.

Aikuisten juttelua, kysymyksiä,
minä kentän laidalla.
Esittämässä kuuluvani mukaan
Mieleni on kuitenkin harhailemassa
muissa maailmoissa,
tarinoissa.

lauantai 1. elokuuta 2015

Metsänpeikko tässä vain

Olen kotonani enemmän metsässä, kuin ihmisten ilmoilla kaupungissa. Kunhan minä pikku mummeli saan katsoa Ylen tv-sarjoja ja jutella ihanien ihmisten kanssa tarinankirjoitussivustoissa.

Tunnen itseni oikeasti välillä jotenkin todella mummomaiseksi. Oudot vaatteet, seuraan jotain randomaalisia (ihania) aikuisten rikossarjoja, en ole ollenkaan notkea ja en osaa jutella luontevasti esim. luokkakeskusteluissa wapissa.

Toisaalta eihän minua niin paljoa haittaa, mutta kun iski kamala oumaigadoonmenossayläasteellejaoontällänenmitäoon-kriisi.

Joo, kaikki se "oot vaan oma ittes" ja "ei kukaan piittaa miltä sä näytät" on niin tuttuja. Voinko tavata ihmisen, jolle muiden mielipiteet eivät jossain kohtaa elämää vaikuttaneet mitenkään? Ei, enpä taida voida.

Jokaisella on jossain vaiheessa se vaihe. Olisi se sitten, että mitähän mun ihastus ajattelee musta tai onks mun hiukset jotenkin oudosti, kun tuo yks tuijottaa mua tollei? Nää on vain niitä yleisimpiä esimerkkejä.

Mä oon luovuttanut tässä asiassa. Mä välitän muiden mielipiteistä itteeni kohtaan. En siis anna niiden vaikuttaa mun elämään mitenkään erityisesti, mutta sitä tulee vain ajatuksia, kun joku huomauttaa sun ulkonäöstä jotain. Oikeesti. Oon luopunut toivosta sen asian suhteen, että kaikki ihmiset omistais oman tyylin.

Niitä massan mukana kulkijoita on niin paljon! Minä yritin matkia jossain vaiheessa "niitä luokan cooleimpia", tein hiljaa ja sivussa... ja ei se hedelmää kantanut. Sen sijaan löysin popmusiikin ja lempilaujani Taylor Swiftin :) Joten, ei siitä massasta ole aina haittaa!
En todellakaan tarkoita, että kaikkien pitäisi olla massaa ja niitä teinilissuja tai mitä ikinä onkaan "massaa". Tarkoitan, että ne massaihmisetkin voivat olla mukavia. Heistä voi saada ystäviä. Arvostan niitä, jotka eivät kulje mitenkään massassa, mutta rohkenen väittää, että kaikki massa on jossain vaiheessa elämää koskettanut.

Olin väärässä tai en, nyt kiitän ja kumarran takkuiset hiukset maata viistäen. Ja jos tämä herätti sinussa ajatuksia kommentoi toki! En minä sinua lyttyyn hauku :D