lauantai 27. toukokuuta 2017

It wasn't just a normal day



Mikään päivä ei ole normaali vaan ne kaikki ovat jokainen yhtä elettyjä ja todellisia. Osan vain olemme eläneet tietoisemmin kuin toiset.
Välillä silti niistä normaaleilta tuntuvista päivistä löytää syyn siihen, miksi tämä elämä on elämisen arvoista.

Koska se syy tänään oli vuoden ensimmäisten kielojen poiminen. Rakastan kielojen tuoksua.


Se oli kesäkenkien jalkaan pistäminen farkkutakin kanssa ja huomaaminen kuinka kivalta näyttääkään mummin vanhassa vihreässä mokkahameessa ja mustassa t-paidassa ilman minkäänlaista panostusta itseensä.

Se oli kirjan ottaminen käteen ja lukeminen keittiön pöydän ääressä. Syitä pysytellä hengissä oli mahtava, koukuttava, kaunis, ajatuksia herättävä ja juuri sellainen kirja, jonka itsekin joskus tahtoisin kirjoittaa.

Se oli se huivipäinen pikkutyttö, joka tuli äitinsä kanssa ihmisvilinässä kysymään, että kuinka olin solminut hiuksillani olevan voikukkaseppeleeni.




Se syy oli se idyllinen metsämaja puutarhatuoleineen, mustine taulukehyksineen ja avoimine kirjoineen, jonka löysimme ystäväni kanssa metsästä.


Se oli luokkakaverin yllättävä halaus kirpputorilla.

Se oli kahdet uudet korvakorut.

Ja se syy oli teatteriesityksen mummokohtauksessa viimeksi olleita näyttämöllä liitäneiden villasukkien pitäminen iltapalalla, kun join kuumaa kaakaota ja kaikki oli hetken aikaa ihan vain hyvin.

perjantai 26. toukokuuta 2017

i belong in forest

aina niitä kolmenporukoita
aina minä yksin ilman paria

kuuntelemassa muiden juttuja
hiljaa, kohta vedet silmissä

koska aamulla väsyttää
ja tää kuvio on niin tuttu
että kyllästyttää

pyöriä kolmantena pyöränä
naulakkona
ja kyllä tän kestäisi
jos minulla olisi sinut kotona
mutta nytkin

- olet siellä liian kaukana

katson tuttuja kasvoja
joiden takana piilevät ajatukset vieraina
koska eihän minulle niitä kerrota
joudun keräämään niitä kuin palapeliä

pieni huokaus
ja taas tää alkaa



ihmiset olisivat onnellisimpia, jos hengittäisivät enemmän metsissä

tiistai 23. toukokuuta 2017

Summer list ❣️🌻




Toivotaan, että selviän viimeisestä kokeesta, koska sen jälkeen on enää jäljellä olisi kemian portfolia, jonne pitäis saada koko jakson aikana tehtyjä projekteja (köh, en ole edes aloittanutkaan..)

Mutta aivan kohta on kesäloma ja vapaus ja kaikki kiireet ja koestressit saa häipyä mun elämästä kymmeneksi viikoksi. Tästä taitaakin tulla mun ainoa kokonaan vapaa kesä pitkään aikaan, kun ensi vuonna täytyy lähteä metsästelemään niitä kesätöitä jostain käsiini! Apua.



Ja mikä olisikaan parempi tapa suunnitella kesäloman viettoa kuin laatia summer list - kaikista asioista, paikoista, ihmisistä ja kokemuksista, joita tahtoisin saavuttaa:

1. Lukea hyvää kirjaa ulkona ruohikolla maaten, mieluiten minttusuklaata syöden.

2. Nähdä parasta ystävääni - koska hän vihdoin palaa takaisin Suomeen ulkomailla asuttuaan. Tehdä hänen kanssaan kaikkia niitä asioita, joita olemme suunnitelleet, yökyläilyä, jossain somassa kahvilassa syömistä, ulkona metsässä olemista ja luonnosta nauttimista.

3. Kirjoittaa, koska vihdoin löytyisi sitä aikaa ja ainakin toivottavasti inspiraatiota



4. Istua mökkilaiturilla, kuunnella lokkeja, järven liplatusta ja herätä ottamaan kauniita kuvia auringonnoususta. Hypätä järveen vaatteet päällä ja pulahtaa uimaan suoraan saunasta, lakata kynsiä portailla istuen ja pyöräillä jonnekin. 
Yksinkertaisesti vain olla onnellinen ja hymyillä.

5. Kuunnella musiikkia, piirtää lyijykynällä kasvoja luonnoslehtiöön, pukeutua kesämekkoihin, meloa mökillä lähisaareen ja vähän pidemmälle, kuvata kukkia ja pilviä - oikeastaan vähät välittää siitä, mitä tapahtuu seuraavana päivänä - taidanpa mä päästä oikein ulkomaillekin heinäkuussa.

6. Juhlia tietenkin synttäreitäni, tehdä kylmää hyvää pirtelöä, näytellä, olla ennakkoluuloton uusia ihmisiä ja ideoita kohtaan. Ja jos saisin itseni käymään ees kerran viikossa lenkillä niin olisin erittäin iloinen.

7. Antaa päivien kulua ja sulkea puhelin ja poistaa instagram ainakin viikoksi. Olla tässä ja nyt, vaikka se saattaakin olla välillä liikaa pyydetty.


maanantai 15. toukokuuta 2017

Farkkutakkisää 💙





Auringonpaisteessa leikkii menninkäinen kaatuneella puunrungolla, väistelee ketterästi kuivuneita kuusen oksia ja  humpsahtaa alas, kun saavuttaa rungon latvan. Sukeltaa havujen alta luokseni tietäväinen hymy kasvoillaan takaisin kevään vehreyteen, valkovuokkomeren ääreen.

Viikonloppun vietin nenä kiinni matikan kirjassa, kun yritin saada sektoreista ja kehäkulmista jotain tolkkua - parin tunnin jälkeen sainkin ja nyt olisi enää muutama lasku niin kevän viimeinen matikan projekti on valmiina palautettavaksi opettajalle.






Ja kyllä mä onneksi muutakin ehdin tehdä. Olla ulkona monia tunteja, kuvailla pikkuhiljaa metsän valloittavia keväisiä puunsilmuja, kuunnella linnunlaulua, tiirailla tikkoja, hyppiä alas kallioilta ja puunrungoilta.





Rakastan kevättä ja tätä valon määrää ja kukkia ja ihania kuvia taiteellisista ihmisistä, jotka ottaa ihania kuvia minusta.
Rakastan myös iltateetä, lakattuja kynsiä ja aamulla auringonpaisteeseen heräämistä.

Rakastan ruusunterälehtiä, vesivärimaalauksia, mutta en todellakaan pidä siitä, kun puhelimesta loppuu akku.
Mä oon ihan valmis jäämään kesälomalle. Nyt olis viel lämmin hame-farkkutakkisääkin 💙

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Sini Helminen Kaarnan kätkössä

Nykyaikaa, lesbopareja ja suomalaista mytologiaa käsittelevä Kaarnan 
kätkössä on teos, jossa minua lukijana häiritsi jatkuvat IPhone-puhelimet ja ala-ikäisenä juominen, mutta, josta muutama vuosi sitten olisin ollut vielä täysin lumoutunut.

Kirja siis kertoo Pinjasta, jonka elämä muuttuu yhdessä hujauksessa. kun kännykän ruudulle ponnahtaa kuva hänen poikaystävästään ja toisesta tytöstä. Tämän jälkeen alkaa alamäki tytön elämässä, kunnes hänen äitinsä pakottaa kotona kyyhöttävän tytön kesätöihin. Kesätöissä, puistossa rikkaruohoja kitkiessä ja roskia kerätessä, Pinjan elämään tuulahtavat pihkantuoksu ja paljasjalkainen punapää Virve.
Tästä alkavat orastavat uudet tunteet, mielensekavuus ja päälle päätteeksi hänen eteensä tupsahtaa hallusinaation tavoin pieni Tuulia-niminen tyttö, joka alkaa väittää hänen olevan metsänväkeä. Pinjalla kyllä on salaisuus, josta hän ei ole kertonut kuin perheelleen...

Kirjan takakansi kertoo Väkiveriset-sarjan olevan suunnattu yläkoululaisille ja sitä vanhemmille – itse ehkä jopa kuitenkin sanoisin, että tämän ensimmäisen osan voisi lukea, vaikka jo viidesluokkalaiset. Toisaalta kirjan päähenkilö on juuri ylioppilaaksi kirjoittanut tyttö, joten samaistumispintaa nuoremmille lukijoille ei välttämättä olisi niin paljoa. Pojille vielä vähemmän, kun kaikki kirjan päähenkilöt ovat naispuolisia.

Persoonallisuutta kirjalle antavat kaunis ulkoasu ja latinankieliset lukujen otsikot. Kauniina myös pidän luonnonkuvailua. Kaarnan kätkössä on hyvin nopeata ja kevyttä luettavaa, luin koko kirjan kannesta kanteen yhtenä iltana. Osa juonenkäänteistä ovat kuitenkin ennalta arvattavia kun, toiset taas tuntuvat epäuskottavilta ja hyvin juonellisen umpikujan hätäisesti keksityiltä ratkaisuilta, mutta ne luultavasti selvenevät sarjan myöhemmissä osissa paremmin.

Kielellisesti kirja oli helppoa luettavaa, runsaasti puhekielistä ja henkilöt hiukan fantasiakirjojen yleisen kaavan mukaisia. Jako pahojen ja hyvien ihmisten välillä oli selvä ja eihän baarin ilmestyvästä komeasta nahkatakkisesta miehestä voi hyvää luullakaan. Tunnistin selvästi hahmoista, kuinka kirjaan oli yritetty saada kevyttä hyväntuulista huumoria sivuhenkilöillä, mutta suurin osa hahmoista jäi todella pintapuolisiksi ja aavistuksen verran stereotyyppisiksi. Vain Pinjan isän historiaan käsiteltiin kunnolla kirjassa.

Mielenkiintoisinta kirjassa oli kuitenkin suomalaisen mytologian esille tuominen, hiisien, Tapion, metsänneitojen ja sinipiikojen muodossa. En ole tainnut yhtäkään kirja lukea, jossa näitä taruolentoja vilahtelisi ja se olikin tervetullutta vaihtelua vampyyreihin ja ihmissusiin. Muutamia intertekstuaalisiakin viittauksia kirjassa taisi löytyä :D

”Seuraavaks sä yrität varmaan väittää, että vampyyrejä on oikeesti olemassa”, tuhahdan.
”Ai tarkoitatko niitä hirviöitä, jotka imee verta? Tietty niitä on olemassa”, Tuulia vastaa huolettomasti ja saa minut tuntemaan lievää huimausta. ”Mutta ei ne oikeesti kimaltele ja ne oon vaan parin millin mittaisia ja hiivatin ärsyttäviä. Jotkut sanoo niitä myös itikoiksi.”

Aivan parasta omasta mielestäni ehdottomasti oli tietenkin tyttöparitus, johon harvemmin törmää varsinkaan vielä sellaisessa muodossa, jossa se ei ole kirjan koko teema, mutta kuitenkin päähenkilöiden välillä. Ihanaa, että tässä kirjassa homoseksuaalinen paritus oli kuin normaali heterorakkaustarina, joskin asiaa ei täysin normaalina käsitelty, sillä mm. Pinjan äidin reaktio asiaan ei ollut mitä suopein.

Positiivista oli kuitenkin, että molemmat osapuolet olivat naisellisia, harmillista vain Virve sattui olemaan punapää, mikä on stereotyyppistä lesbohahmoilla, mutta kyllähän siihenkin tottui hyvin nopeasti.
Lukekaa ihmiset ihmeessä tämä, tämä oli juuri sellainen, mitä itse kutsu välipalakirjaksi. Hetken hauskuutta ja hyvää mieltä.

""Mahtaakohan teillä olla kidukset tai jotain, kun pystytte oleen noin kauan hengittämättä?" Tuulia kysyy kiinnostuneena ilmestyttyään varoittamatta suoraan minun ja Virven eteen."

Kaarnan kätkössä on vuonna 2017 julkaistu Väkiveriset-sarjan ensimmäinen osa. Kirjan on painettu Espoossa ja sen on kustantanut Myllylahti Oy.

Niin ja ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, olette parhaita❤


lauantai 13. toukokuuta 2017

Leskenlehtenä 💛




leskenlehtenä
odotat minua kuin kasvavaa lehteäsi
annan sinun sulattaa sydämeni
taigametsän roudasta

annan valosi tulla sisälleni
katson auringonsäteiden leikkiä
kiilakorkokengiä lattialla,
joilla astuit elämääni

sillä sinä olet vihdoin siinä
keltaisenä läiskänä keskellä mustavalkoisuutta
luoden toivoa, hymyn kasvoilleni

kaikki mihin kosket muuttuu hiljalleen värilliseksi
maaliroiskeita olohuoneessa
huulipunakirjoitusta peilissä
viherkasveja parvekkaalla

katson kevään tuloa
muutoksia ja epävarmuutta
orastavaa kauneutta,
mutta nyt sinä olet siinä

leskenlehtenä
keskellä kaikkea tätä kauheutta
valona tunnelin päässä

toivona

torstai 11. toukokuuta 2017

Ti ti tyy🐦


Tuli tällä viikolla testattua aikaisin heräämisen kyky, kun 5.30 piti olla koululla ja siitä niin linturetkelle luokan kanssa kirpeään pakkasaamuun. Vaikka toisaalta oli se ihanaakin herätä kilpaa auringon kanssa ennen viittä ja liikkua silloin ulkona, kun oli vielä täysin hiljaista. Vain jokunen koiranulkoiluttaja oli siihen aikaan liikkeellä.

Ja tietenkin parasta ei ollut tajuta, kuinka huono olen linnuissa, jos ei lasketa västäräkin ja mustarastaan tunnistusta vaan saada käteensä kaksi kuppia kuumaa kaakaota, syödä kunnon voileipää puisella penkillä sormet jäässä ja maistaa vastapäätä istuvalta itse tehtyä vegaanibanaanikakkua. Se oli oikeastaan yllättävän hyvää ja näytti maistuvan mustarastaallekin.

Itseasiassa oli niitä lintujakin ihan hauska tiirailla, varsinkin, kun pääsi kunnon kaukoputkella niitä kattelemaan jyrkkärappuisesta lintutornista, jonka kaiteeseen oli kaiverrettu ties kuinka monien parien nimikirjaimet ja muuta kirjoitusta.

Hassua, miten pari peltoa ja vanhempi talo auringonpaisteisessa maisemassa sai minulla heti mökkitunnelman aikaiseksi. Ehkä asiaan vaikutti jalassa vilkkuvat punaiset villasukat. Taidan todella kaivata jo kesälomalle.

Pitipä meidän oikein keksiä oma lintujakin - opettajilla tuntuu riittävän mielikuvitusta näiden tehtävien keksimiseen :D Meidän näkymätön pilvien päällä asuva lajimme lisääntyy suvuttomasti. Joka kerta, kun joku lausahtaa, että häntä väsyttää Kyöpelinvuorelle ilmestyy uusi lintu, joka ravinnokseen käyttää ihmisten painajaisia. Laji sai nimekseen Unippo.
(parini valitettavasti hylkäsi ideani siitä, että lintu olisi syönyt pikkulapsia, aivan oikein - mielikuvitukseni on kyllä riemukkaasti valloillaan ennen aamu seitsemää)

Sen retken jälkeen kyllä nuokuin koko päivän koulussa ja vielä teatterikerhossaki tuntui, että tekisi mieli käpertyä siihen hämärään nurkkaukseen nukkumaan punaiselle sohvalle..

Mitäs teille kuuluu? 💙

tiistai 9. toukokuuta 2017

Naimalupa 7.5 💕 ✝





Sunnuntaina seisoin kirkolla ovella käsissäni ruusuja ja muutama kirjekuori. Ja vain muutamaa tuntia sitä ennen olin kävellyt samoista ovista sisään, etsinyt itselleni valkoisen kaavumaisen alban ja odottanut kellon tulevan kaksi. Ihania koruja sain lahjaksi 💕

Naimalupa hankittu, ripari suoritettu ja pino muistoja hankittu. Ja nyt päässä soi vain kasa virsiä.






Ikinä en ole itseäni uskonnollisena pitänyt, miltein meinasin jättää koko rippileirin käymättä, mutta hyvä vain, että sinne loppujen lopuksi sitten hain. Ja nyt olisi suunnitelmissa hakeutua isoseksikin, kun - miettikää nyt hei, ilmaista ruokaa ja tekemistä kesälle.

Kävin pääsiäisriparin eli varsinainen leirijakso oli viikonloppu ennen pääsiäislomaa ja itse loma :)
Ennen riparille menoa ehkä jännitti hiukan, kun en ole ennen vastaavilla leireillä ollut, yökylissäkin kavereilla hyvin hyvin vähän. Mutta sitten, kun pääsin viiden enemmän tai vähän vähemmän tutun ja kivojen ihmisten kanssa samaan huoneeseen, niin koko riparikin osottautui ikimuistoiseksi kokemukseksi.

Muutamat ensimmäiset aamut heräilin seitsemän jälkeen ja koska iltahartaus loppui vasta lähempänä yhtätoista yöllä, joten ainakin jos en muuta oppinut, niin itsestäni sen, että minä olen aivan tajuttoman huono valvomaan.



Jos minulta kysytään, mitä me leirillä tehtiin niin vastauksen päätin jo toisena aamuna ruokalaan kävellessäni. Me syötiin.
8.00 herätys johonkin ties mihin kaiuttimista raikavaan musiikkiin ja ovilla koputteluun, syömään, aamuhartauteen, tekemään jotain, taas syömään, jumeen (jumalanpalvelus-mediaatio aka päiväunet peiton kanssa kappelissa, jossa oli niin iihana lattialämmitys) ja sit arvaatte varmaan, mitä tehtiin sen jälkeen - syötiin lisää.
Ja mikä parasta se ruoka oikeesti oli tosi hyvää, saatiin aamiaiseksikin vastapaistettuja sämpylöitä ja pannukakkua marjoilla ja hillolla ❤

Sitä ruokalan kaakaokonetta on vähän ikävä.

Okei, kyllä me tehtiin muutakin siellä. Puhuttiin kaikesta, jouduttiin jotain jopa muistiinpanoiksi ylös kirjoittelemaan ja jopa päivä oli aina jotain pientä Raamatun lukua ja muuta varsinaista opetusta. Toisaalta se meni vain vähän erilaisempana ussan tuntina, koska vain piirtelin vihkoon koko ajan.


Ja sit tietty oli lauluja. Virsiä, veisuja, muuta hoilotusta. Oli meillä oikein pääsiäisyön messu suitsukkeineen ja siihen "orjakulkue", kierrettiin jonossa päätalon ympäri ja laulettiin.

(St)rippileirillä sai kyllä nauraa. Meillä oli joka ilta isosten järjestämää iltaohjelmaa, jossa oli erilaisia sketsejä ja auta armias, se yksi kyllä paloi silmän verkkokalvoille ainiaaksi. Minua itseasiassa pyydettiin siihen mukaan, sanottiin, että menet siihen "kaupan tiskille" ja pyydät ostaa paidan.. Jaa a, siltä kaupanapulaiselta taisi lähteä kyllä pitkin sketsiä niin housut, sukat kuin aivan kaikki.. heh.

Melun taso kyllä oli välillä huumaava, huomasin sen selvästi, kun yhtenä iltana karkasin juuri auringonlaskun aikaan kuvailemaan rantaan. Se täydellinen hiljaisuus oli niin kaunista.



Joten, jos joku teistä tämän lukeneista miettii, että jättääkö riparin käymättä ja siihen mahdollisuus olisi niin - menkää! Ja muistakaakin ottaa mukaan oikeasti mukavia vaatteita, itse vietin varmaan koko riparin villasukissa ja suureen kaulahuiviin kääriytyneenä.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Be creative, be you


Viime päivinä on ollut hirveä taidebuumi päällä - maanantaina oltiin naapureilla ja ihastuin uudestaan mustepiirtämiseen hiusterällä. Siis aivan ihanaa, koukuttavaa ja niin vanhanaikaista.



Samoin siinä sivussa, kun katselin, niin sain kauheasti inspiraatiota pinterestin kuvista - eksyin niin bullet journaleiden pariin kuin katselemaan kuvia minimalist tyyppisistä tatuoinneista.
Että nyt on tullut niitä kuvia katseltua eilisen kaikki välitunnit, varsinkin lentävien lintujen siluetit, värilliset pienet kukat ja erilaiset galaksi/planeetta/tähti-teemaiset jotenkin veivät sydämeni.

Ehkä vuoden verran on pyörinyt ajatus, että jos ikinä ottaisin tatuoinnin niin ottaisin sellaisen joko ranteeseen, nilkkaan, solisluun alle tai korvan taakse. Sellaisen jonkun siron ja pienen, jolla olisi kaunis symboolinen merkitys.

Tästä seurauksena taisin taas parilla äidinkielen tunnilla piirrellä käteeni, mutta hyss hyss - sovitaan etten tullut siitä maininneeksi juuri äsken.



Ja kaiken kukkuraksi, kun kuviskoulu jakoi 10 ja 15 vuotta harrastaneille pikkuiset kiitospalkinnot kevätnäyttelyn avajaisissa niin sain sellaset aivan ihanat uudet  Copic ciao-tussit, joita tietysti en malttanut olla kokeilematta heti alkuun. En ikinä ole vastaavilla oikein piirtänyt, joten siihen nähdän tästä piirroksesta tuli oikeastaan tosi nätti ❤




Mutta niin, mulla on ollut tosi ihanan luova viikko takana, seuraavaks kutsuu konfirmaatio ja koulutehtävät.
Mikä on ollut ihaninta tänään? :) Minulla ehdottomasti, kun kuvailin auringossa kaikkea kaunista ja tietenkin kuvailin ystävää, kun hän ottaa niitä kuvia. Omistaisipa sitä järjestelmäkameran.




"Sinikelloja", hän sanoi vahingossa. "Orvokkeja", minä väitin, vaikka molemmit taidettiin tarkoittaa sinivuokkoja. Ja tulihan niitä sinililjojakin kuvailtua ihan puutarhatonttujen kera.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Olen minä





Olen uusia alkuja
kauniita sanoja
prologi
täynnä epämääräistä naurua

lyijykynän jälkiä otsassa

olen lokkien kiljunta järvellä
vastapoimittu kielo maljakossa

olen kesken, 
taiteellisia mustavalkokuvia
ja liian pitkiä yhdyssanoja
pino lukemattomia kirjoja
räsymatto jalkojen alla
kevätvalo ikkunassa
vanhaa pitsiä ja auringonnousuja

oma itseni ja näin riittävä
olen minä