maanantai 24. huhtikuuta 2017

Sielu puhdistettu 💙



Ostin itselleni viime viikonloppuna aivan ihanan farkkutakin, jollaista olin haaveillut itselleni jo hyvän tovin - ja sitten boom, samana iltana alkoi tietysti sataa lunta. Ja rakeita. Ja vettä. Onneks sain kuvattua kukkia sitä ennen.
Kiitos tästä rakas luontoäiti. Nyt ollaan jo huhtikuun lopulla, missä minun kaunis, raikas ja uutta toivoa luova kevääni on. Missä?

Suunnitelmissa oli pistää se uusi farkkutakki päälle, laittaa illalla suihkun jälkeen hiukset täyteen pikkulettejä, jotta saisin kunnon lettikiharapehkon aamuksi, sivellä huuliin punaista huulipunaa ja hymyillä vaalean siniselle kevättaivaalle, mutta toisin taisi käydä.



On minun pitänyt kirjoittaa blogiin ties kuinka monta postausta viimeisimmän jälkeen, mutta ehei - tämä niin "kiireinen tyttö" on istunut yksin omassa sängyssään peiton alla ja katsonut Netflixiä kaiken ajan. En ole aloittanut kouluhommia, joille alkaa kohta puoliin tulla kiire, en ole nähnyt ketään ihanista ystävistäni.. Well here I am sitting on my floor and writing this instead of bein asleep.

Ja ihan oikeasti olen katsonut aivan liikaa How I met your motheria. Koska luin äskeisen englannin kielisen lauseen mielessäni Barney Stinsonin äänelle. (god how annoying)
And I did again. (And again, and again)

Samalla lauantaisella ostosreissulla muuten löysin vihdoinkin rippimekolle kengät, jotka vaalitettavasti eivät olleet punaiset ihanat korkokengät vaan pikemminkin siniharmaat ballerinat. Mutta ne on nätit ja voin käyttää niitä koko kesän sitten kesäkenkinä ❤ I'm happy. Joskus maallinen omaisuus tekee onnelliseksi hetkeksi.

Toisaalta kävin kylläkin myös taidenäyttelyssä sunnuntaina. Muistan joskus lukeneeni jostain kirjasta kohtauksen, kuinka päähenkilö syventyy taidenäyttelyyn, pistää kuulokkeet korviinsa ja vaan imeytyy taiteen vietäväksi.
Harmitti niin paljon, kun unohdin kuulokkeeni kotiin.





Mutta Taidehallin Anu Pentikin näyttely oli aivan ihana. Jotenkin todella rakastuin kaikkeen siihen luonnonvaloon, saven lasittamattomaan materiaaliin ja erityisesti huoneeseen täynnä savisia kukkia. Olisi tehnyt mieli jäädä sinne istumaan tunneiksi mustalle nahkarahille vain katsomaan sitä ihmisvirtaa, joka kävelee savilautaselta toiselle ja on unohtanut ottaa puhelimestaan kameran äänet pois.

Näyttely oli hyvin ihmisläheinen, ei tullut sellaista Wau-fiilistä vaan hymy huulille ja ajatus, että kotonahan minulla miltein tälläisiä samanlaisia töitä verannan ikkunalaudat täynnä.
Hyvin kotoisa ja rauhallinen olo, kaikki oli kaunista ja sitä savikivikasaa katsellessa pystyin miltein kuvittelemaan itseni mökille järven rantaan kuuntelemaan aaltojen liplatusta ja lokkien kiljuntaa.

Ja ensimmäisessä huoneessa todella tuli jotenkin hyvin puhdas olo kaikesta siitä korkeudesta, valosta ja valkeudesta. Todella kaunista ja sen jälkeen bussimatkalla kaikki tuntui ja näytti kolme kertaa tavallista kauniimmalta 💙

Joten tällä hetkellä kuuluu hyvää, kun tätä huomista julkaisua varten kirjoittelen matollani istuen vieressäni englannin kirja, joka yrittä epätoivoisesti vihjailla huomisesta sanakokeesta. Sydän on puhdistettu taiteen keinoin ja ulkonäköä muokattu hiukan enemmän kohti sitä, mitä toivonkin.

Mutta mitäs teille kuuluu ihanuudet? :)

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Listen to me🌅



Joskus sitä alkaa miettiä, kun katsoo auringonlaskua, että olisinpa jossain toisaalla. Niin kaukana, että olisin aivan pieni ja aivan yksin.
Koska nyt tuntuu, että vaikka olen ihmisten ympäröimänä, en saa suutani auki. Ja vaikka saan niin, en saa sillä toivottua lopputulosta.
Puhuminen on yliarvostettua. Kuunnelkaa, itseänne ja toisianne.



tiistai 11. huhtikuuta 2017

Happy birthday my blog 💕

*leikkaa minttusuklaakuorrutetusta synttärikakusta palan sinulle, joka juuri avasit tämän*


Postauksen kuvia tältä vuodelta, joita en syystä tai toisesta muistaakseni tänne ole julkaissut


Kaksi vuotta sitten aloitin tämän blogin kirjoittamisen hyvin suurella motivaatiolla ja pienellä taidolla, kun ikääkin oli vasta 12-vuotta. Ensimmäinen idea oli tehdä tästä kirjablogi, mutta jotenkin painopiste siirtyi omaan elämääni ja tästä blogipahasesta on tullut "jotain luovaa ja välillä onnellista." Ei ihan lifestyleblogi, koska lifestyliksi ei voida kutsua meikkaamatonta urheilua inhoavaa vaatteista ei juurikaan kiinnostunutta luovaa lukutuokkaa kuten minua.

Joten täällä sitä yhä ollaan kuitenkin kaksi vuotta vanhempana ja kehittyneempänä. En ole avannut koko ajalta lähes yhtäkään vanhaa postausta. (ja täytyy myöntää, että en kyllä oikein tahdokkaan)
Nyt suunnitelmissa olisi tehdä joku ihana uusi ulkoasu blogille, panostaa kirjoittamiseen ja postausten laatuun hitusen enemmän kuin alussa - 20 postausta kuussa, apua, miten olen ikinä kerinnyt tehdä niin paljon!
Nyt postaustahti on rauhoittunut ja vakiintunut aika lailla muutama postaus viikossa tahdiksi. Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta kuvat onneksi sain tänä vuonna uuden kännykän ja lataustavan avulla laadukkaimmiksi ja suurimmiksi. Ja kirjoitustapa on kehittynyt omasta mielestäni, joskin käytän edelleen sanaa ihana ihan liikaa :D

Olen saanut yli 50,000 sivunlatauskertaa, 20 lukijaa (kääk, missä vaiheessa teitä ilmestyi sinne?) ja osassa postauksissa Blogger väittää olleen yli 500 lukukertaa.. Fiilistelin ihan kunnolla vielä viime vuonna, kun luku taisi olla 80.



Kiitos tästä❤ Olen aina halunnut tehdä sellaisen stereotypisen aloituspostauksen, kuten 25 asiaa minusta, joten tässä on 10 asiaa teille, jotka, olette uusia täällä ja teille, jotka ette tunne minua niin hyvin, vaikka olette olleet matkalla mukana jo pitkään.

1. Suurin unelma on julkaista kirja, jonka olen itse kuvittanut.
Se olisi täydellisyyksien huipentuma, mutta vaikka olen kirjoittanut varmaan kolmea eri romaanin tynkää - en ikinä ole päässyt 20 sivua pidemmälle, vaikka juoni olisi suunniteltuna ja hahmot valmiina. Joko loppuu aika ja tarina jää tauolle, tai saan uuden ajatuksen, jota ryhdyn työstämään.
Tällä hetkellä teen kirjoitussarjaa nimeltä Musteorvokkeja, sen lukuja on julkaistu tässä kevään mittaan muutamia tänne blogiinkin :)

2. Olen tyttö, joka ei osaa syödä tortillojaan siististi.
Ei, aina sieltä kaikki pursuaa ulos. Ja tätä voisi käyttää kauniina vertauskuvana elämääni, se ei aina pysy ihan kasassa siististi, kuten tahtoisin.

3. Tekstiä syntyy on kirjoittamalla liikaa, kun minä pääsen näppäimistön ääreen tai saan kynän käteen.
"Opettaja - tota, saisinko toisen lisäpaperin tätä esseetä varten", on varmaan tutuin lause mun suusta historian kokeiden aikana. En vain osaa tiivistää mitään ja kaikki tiedot vuotaa ulos päästä vaan paperille hirmuvauhtia.

4. Rakastan lyijykynäpiirroksia.
Kuvataide ja piirtäminen ylipäätään on tosi lähellä mun sydäntä, kun niiden kanssa olen ollut tekemisissä yli 10 vuotta, mutta lyijykynän mustentamia kämmenselkiä ja sormenpäitä, muutaman tunnin uurastusta ja sitä tunnetta, kun otan onnistuneesta työstä kuvan ei kyllä voita mikään.

5. Haloo Helsinki, Ed Sheeran ja Zolita ovat rakkautta <3
Olen tänä vuonna alkanut kävelemään kouluun kuunnellen musiikkia, teen sitä myös, kun kirjoitan - nämä artistit ovat jo muutaman vuoden suosikkeja ja aivan huippuja.

6. Pelkään eniten läheiseni kuolemia.
Ehkä eniten sitä, miten tietoon reagoisin.

7. Luulin olevani todella sosiaalinen ja puhelias.
Mutta nykyään taidan enemmänkin kaivata mökille salmiakkipussin ääreen lukemaan hyvää kirjaa lokkien kirkuessa jossain järven yläpuolella. Osaan kuunnella, mutten vastata oikeita sanoja. Enkä ole kovin hyvä solmimaan pitäviä ja lujija ystävyyssuhteita, uusien ihmisten kanssa ne tahtovat jäädä aina hyvin pinnallisiksi.

8. Rakastan mekkoja ja hameita.
Vaatteista ja muodista en tiedä tuon taivaallistakaan, mutta mekkoihin olen ihastunut syvästi viimeisen vuoden aikana. Että sen verran voin sanoa "vaatetyylistäni', huulipuna ja valkoiset paidat ovat ihania.

9. En osaa valvoa myöhään.
Kymmenen jälkeen nukkumaan ja piste, mua ei saa valvomaan mihinkään aamukolmeen asti yöllä tai nukahdan kesken puhumisen seuraavanan aamuna.

10. Rakastan kirjoittamista, luonnonvaloa, taidetta, kukkia, pieniä kahviloita ja lautaseiniä.
Olen hyvin keskeneräinen, mutta minulle riittää se, että saan edes yhden vastaantulijan päivässä hymyilemään minulle takaisin. Eikä minulla oikeastaan ole vielä tietoa, millaiseksi tahtoisin aikuisena. Kuvisopettajana olisi ihanaa.


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Valoa ja lautaseiniä

Missä mun motivaatio
missä stressi kokeista
missä ilo ja hymy
missä minä
missä

Ensimmäiset sanat, joita kännykkä ehdottaa ennustavallasyötöllä ovat: "käännetty, tykkää, osta"

Ehkä se kertoo tarpeeksi tästä elämästä. Joku koulussa yritti kirjoittaa mielipidekirjoituksensa kulutusyhteiskunnastamme ja länsimaisten ihmisten kiittämättömyydestä, joku toinen taas valitti juuri tässä vastikään, kun osa päivistä ja hetkistä tuntuvat turhilta.

Että pidän näistä ristiriidoista. Toisaalta ne tuo komedioihinkin hauskuutta (opin sen tänään, kun luin teatteriarvostelua lehdestä), ehkä sama pätee tähänkin elämään.
Yritin lauantaina etsiä sopivia punaisia avokkaita tai korkokenkiä riparimekkoni kanssa. Ei löytynyt, kun kapeasta jalasta puolet tippuu lattialle, koko on väärä, korkoa liikaa tai hinta aivan korkea. Ehei, en ole pistämässä yli 300€ kenkiin.
Eikä tahtonut löytyä netistäkään. *pieni huokaus*

Toisaalta lauantaina leivoin mummilleni pullaa ja käytiin syömässä pikkuravintolassa parasta ruokaa vähään aikaan <3







On koko viikon tehnyt mieli kirjoittaa kokonainen hyvä postaus, mutta ikinä ei löydy tarpeeksi hyvää aihetta tai aikaa kirjoittaa.
Ihmiset aina kysyvät, että mites menee. Vastaanpa nyt suoraan - tällä hetkellä ei oo yhtään ihana fiilis. En saanut kunnolla mitään valaisevaa aikaiseksi tänään. Tai sain, pesin hiukset uutta viikkoa varten.



Viime viikko oli oikeastaan aika hyvä loppujen lopuksi. Pidin uutta koulussa aivan ihanaa mekkoani, käytiin teatterikerhon kanssa katsomassa yhden komedianäytelmän kenraalia - sain kerrankin nauraa kuollakseni ja mun hissan ja ruotsin kokeet tais mennä kohtuullisen hyvin.
Haastattelin yhtä mukavaa opettajaa koululunlehteä varten, kuljin pyörällä kouluun ennen kuin lumet tuli takas maahan vähäks aikaa. Ja joo. Mä ihan oikeasti tungin tähän postaukseen kuvia valkoisesta lautaseinästä. Tänään oli vaan sellainen fiilis, että nää valoläikät ja teinipeilikuvat sopivat mun motivaationpuutteeseen. Mutta hei, tää viininpunainen mekko sai mut tuntemaan itseni itsevarmaksi, huulipuna sai onnelliseksi ja sateenkaaret näytti kauniilta.

Auts. Kuulostin juuri joltain oikealta muotibloggarilta, jäiks. Älkää luulko mua sellaiseksi. Oikeesti - lojuin tänään sängyssä yhteentoista, selailin puhelinta liikaa ja en tiedä muodista ja vaatteista mitään. Makasin lattialla ja kirjoitin tarinaa, sellainen minä olen. Vähän hassu tyttö nettiin eksyneenä.

Nyt vaan tekisi mieli saada luetuksi hyvä kirja parhaan ystävän seurassa maaten aurinkoisella nurmikolla.

Mitäs teille ihanuuksille kuuluu?

musteorvokkeja IV

Se oli se yksi kesä. Kun olimme nuoria, lensimme vapaina hiekkatietä pitkin kohti taivaan horisonttia koivun oksien liehuessa kattonamme, jolloin värjäsimme molemmat hiuksemme violetin väriksiksi, leikimme kyyhkyläisiä, vastarakastuneita.

Sinä kesänä kaikki kuitenkin muuttui, sinä kasvoit aikuiseksi.
Päätit seuraavana vuonna hakea lääkikseen ja sitä seuraavana pääsit sisään. Ja minä - minä jäin sivuun, paikalle ilmestyivät opiskelut, uudet poikaystävät. Minä jäin kaipaamaan sitä yhtä lämmintä kesää.

muistan, kun leikkautit pitkät hiuksesi
ostit asuntoosi puhtaat valkoiset verhot
persialaisen maton halvan kopion

heitit vanhan nahkarotsisi roskalavalle
kätkit vanhan itsesi sisällesi
väitit vaiheesi olevan ohi

että nyt olit päättänyt kasvaa aikuiseksi


sanoit, että minunkin pitäisi

käskit kasvaa aikuiseksi
ostit minulle merkkilaukun, veit kädestä pitäen valitsemaan meikkejä
jaksoin leikkiä mukana ehkä puoli vuotta
käydä ostoksilla lauantaisin, juoda ylihinnoiteltua teetä hipsterikahviloissa

ei se tuntunut vapaudelta

onnistuin sotkemaan meikkini, kaatumaan korkokengilläni katukiveyksellä
ja, kun yritin ehdottaa sinulle pyöräilyreissua kirjastoon
sinä katsoit minua kulmia kohottaen, vastasit
ei minulla ole aikaa lukea enää kirjoja

laskit katseesi takaisin puhelimen näyttöön
luit vinkkejä täydelliseen instagramfeediin
halusin takaisin ne hetket metsässä jolloin katsoin sinua silmiin ja muu maailma hämärtyi ympärillämme

kerroin sinulle
että ei tämä ole elämää
juosta nyt alennusmyyntien perässä ja hokea kuinka pelastetaan maailma kasvissyönnillä, mutta vaatteesi ostit halpatyövoimalla tehtyinä

tai ethän sinä sitä tiennyt,
eihän sinulla ollut aikaa lukemiselle

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Eyedrawings❤



Yritin tänään ja jo eilenkin lukea historiaa ja ruotsia - ehkä hissan ope antaa mulle kympin, jos piirrän oikein hienon silmän kokeen taakse?

Ei kyllä mä sain koealueen luettua, mutta jotenkin koin tänä viikonloppuna taas herätyksen ja valtavan inspiraatiohyökyaallon piirtämiseen. Piirtelin silmiä taas vaihteeksi - ja kerrankin ne ei oo jossain matikan vihon takakannnessa :D




Tein jopa instagramiin pitkästä aikaa taidekäyttäjän @artinsidesoul

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kaaos on mennyttä



Tähän viikkoon on mahtunut paljon auringossa kävelyä ja älyttömän paljon musiikin kuuntelua. Huoneen siivousta, pullien leivontaa ja kukallisen lempihameen käyttöä. Lumisateen katselua ikkunan takaa, uskonnon esseen kirjoittamista mahtipontisella otsikolla Martin Lutherin elämä ja teot, suloisten kissojen maalaamista ja mahdollisimman myöhään nukkumista.



Olen ollut erään ystäväni kanssa metsässä fiilistelemässä sieltä saatavien kuvien ihanuutta. Hypittiin purojen yli, kuvailtiin kännykät automaattisesti taiteellisesti vinossa pilvistä taivasta ja tummanvihreitä puita parin sadan kuvan edestä. Pitelin matkalaturia, kipusin kalliolle, jotta kengät ei näkyisi kuvissa. Harmiteltiin, kun ei voitu pyytää valkoisen auton omistajaa siirtämään autoaan, jotta oltaisiin saatu söpö kuva kadusta.

Lähimetsä näytti silloin kovin syksyiseltä, polut heinikon keskellä näyttivät jatkuvan loputtomiin ❤





Maanantaina alotin kuviskoulussa maalaukseni - niin ihana oli päästä animaatioperiodin tietokonesäädön jälkeen vain yksinkertaisesti maalaamaan. Musiikkia, hiukset jotenkuten nutturalla, roiskeita täynnä oleva maalaustakki päällä, jonka selässä taisi lukea Hit me.

Olen tällä viikolla taas ylikuluttanut sanaa ihana, istunut liian paljon koulun käytävillä hiljaa, letittänyt hiuksia ja syönyt tavallista enemmän kasvisruokaa.
Ensiviikolle tavoite: Syö koulussa sitä kasvisruokaa.




Äikässä lukutunnin istuin näyttämön reunalla seinään ja ikkunalautaan nojaten huiviin käpertyneenä. Oli minulla joku kirja kädessä, mutta kuuntelin musiikkia kuulokkeista, jossain vaiheessa musiikkiin sekoittui sateen ropina ulkoa. Jossain vaiheessa kaivoin pikkusiskolta lainassa olevasta repustani ruotsin vihon ja aloin kirjoittamaan runoja. Se oli ihana tunti, opettaja ei huomauttanut mitään, että en edes lukenut yhtään.

sateen jälkeen paistaa aurinko


mutta minä rakastan sitä hetkeä, kun seison kevätpilvien alla, paljaat varpaat kostealla nurmikolla

niskaani tippuu pisaroita kuusen oksista

silloin ilmassa on magiaa

valo siivilöityy lehtikaton takaa


valkeuden poika leikkii kuurupiiloa siivekkäiden varjon ilkiöiden kanssa, tanssii sirot kädet kohotettuina pehmeällä havumatolla, jättää pimeään hehkumaan valoroiskeita jalanjäljissään

hipaisee kevättuulen virtauksista punotulla huivillaan karheaa karnaa, saa kuusenpihkan hehkumaan meripihkan lailla

pojan mekon kevyt kangas viistää maata


kun hämähäkinseitit kimaltavat kasteesta

ja vihreät oksat huojuvat vasten kultaista loistoa, pimeyteen eksynyttä valoa, jonka avonaiset kiharat hiukset viistävät luontoäidin selkää

kähertyvät joka paikkaan, nauttivat aamusta


kun metsä tuoksuu

vastaheränneelle, uusille aluille

rakkaille muistoille

sitä hetkeä minä rakastan


rakastan sadetta

ole sinä minun sateeni niin aika toimikoon aurinkonamme


Nyt perjantaina meillä oli koulusta vapaata kiitos taksvärkin, siivoilin ja leivoin meillä kotona. Iik, nään taas mun lattian ja kirjoituspöydän. Mun kotoisa luova kaaos on mennyttä vähäks aikaa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hymy, joka ei yllä silmiin

joskus minä nauran
hymyn levitessä kasvoilleni, hampaiden vilahtaessa
ja samaan aikaan
sisälläni kaikki on sammunutta
vain kasa tuhkaa

jonka sinä voisit puhaltaa pois
levittää kirkkaaseen järven veteen ja antaa laskeutua pohjaan
vaikka ei siitä olisi mitään hyötyä
olisin haitaksi ympäristölle
ravintoa vain syanobakteereille

joskus minä itken
hiljaa ja kyynelettömästi
sillä sisälläni kaikki palaa valkeassa savussa
tunteiden liekkimeri
vihan ja katkeruuden katku
häkämyrkytyksen oireita

ja kaikki se paha olo
käpertyy sisälleni loisimaan kotiaan

ja joskus
harvoin - se purkautuu

kun päässäni kilahtaa, kun sinä kosketat minua
pitkään aikaan ensimmäisenä
annat lämmön, joka sytyttää minut uudestaan
palamaan kuin vahakynttilän

kunnes sammun taas
kun joku puhaltaa
ja pimeys valtaa sydänlangan pään


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Beauty and the Beast 💛





Lauantaina istuin elokuvateatterissa katsomassa uusinta Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö-elokuvaa. Lumouduin täysin. Mukaansa tempaava, kaunis kokonaisuus ja ne puhuvat tavarat olivat niin huvittavia ranskalaisina korostuksineen ja rakkaustarinoineen.
Elokuvat eivät yleensä saa minua itkemään ja vaikka klassikkosatuun pohjautuvana tämän tiesin onnellisesti loppuvan, niin silti nousi kyyneleet silmäkulmiin tätä katsoessa.
Kaikki ne maisemat, laulut, tanssiaismekot & erityisesti Emma Watson <3 Ei jestas, oli kyllä näkemisen arvoinen. Ei tarvinnut kuin kerran alussa muistuttaa itseäni, että ehei, kuules nyt, et edelleenkään ole katsomassa Hermionea.


Se elokuva sai niin nauramaan kuin oikeasti säikkymää susikohtauksillaan. 3D-efektien takia olin välillä kiljaista, kun jokin ilmestyi metelillä odottamatta kohtaukseen!

Elokuvan linnan suuri kirjastohuone oli aivan ihana, pystyin hyvin samaistumaan siihen Bellen iloon, kun kirjoja oli katosta lattiaan asti kaikki seinät täynnä. Ja muutenkin - rakkaustarina tytön ja hirviön välillä oli kuvattu kauniiksi. Kaikki ne kävelyt talvisessa puutarhassa, kirjojen lukeminen yhdessä, kiistelyt, kun kaksi voimakastunteista alkavat riidellä- täydellistä.

Ainut, mikä hiukan jäi harmittamaan oli se, kun silmiini oli osunut, että tässä elokuvassa nähdään homohahmo. Joo, kyllähän henkilön heti tunnisti, mutta hei - olisiko sitä nyt voinut edes vähän isommin tuoda esiin? Ihan vähän vain, olisitte laittaneet siihen yhden kunnolla vihjaavan repliikin.

Mutta, jos mietitte, että kannattaako mennä katsomaan niin kehotan menemään! Itse rakastuin valtavasti.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Torstai tuntuu perjantailta

Hymyilen, koska tunnistan seuraavan kappaleen soittolistalta sen alkusoinnuista. Koska voin kävellä kotiin auringon paisteessa, uskotella itselleni, että nyt on jo kevät, vaikka vieressä ovat vielä hiekasta mustat lumikasat. Koska voin poiketa käymään metsässä ja hengittää.

Joku on tuonut etuoven portailleen ruukun keltaisia narsisseja.



Ajattelen, että miksi me tahdotaan tappaa tää planeetta. Miten joku ei voi uskoa ilmastonmuutokseen? Miksi?
Koska se on tässä ja nyt, nämä lumet ja jäätiköt sulavat jo. Mieleen muistuu kuva kyyneleistä, jotka pyyhitään poskelta. Viimeseksi näin sellaisen tänään.

"Ole se muutos jonka tahdot nähtävän", Vaik loppu alkais häämöttää"



Kuuntelen tutuiksi tulleita kappaleita, irtohiekka lentää kengän sisään, painaa paljasta nilkkaa. Torstai tuntuu perjantailta. Tekisi mieli letittää jonkun hiuksia, tehdä jonkinlaisen kalanruotoletin niin kuin tänään koulun käytävällä.