maanantai 9. heinäkuuta 2018

neito kauneimmillaan ne sanovat


That's why, darling, it's incredible
That someone so unforgettable
Thinks that I am
Unforgettable, too



Tässä tuli täytettyä 16 eikä minusta tuntunut yhtään sen enempää viisaammalta kuin aikuisemmaltakaan, ei edes enemmän nuorelta.

Täällä näin, samat punaiset villasukat jalassa vihreä Tiuhti ja Viuhti -muumimuki kädessä juon iltateetä ja luen runokirjoja.
Tai yritän lukea, mutta valitettavasti yhä useammin tartun puhelimeen - onneksi sielläkin tulee vastaan runoutta, kuten ihana @gemmatroypoetry - "if I can survive the war / that I battle with myself / I can survive
anything"

Lähiviikot olen lähinnä oleskellut mökillä joutsenten ja sorsien seurana, melonut lähisaarien ympäri ja nauttinut siitä kuinka pehmeiksi järvivesi saakaan hiukset.

Tänään tuli hankkittua ensimmäiset lukiokirjat, mutta syksyllä alkava koulu tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta. Hui ja apua, olen täältä vielä tulossa pitkä matikka.
Nyt minulla on vielä onneksi tasan kuukausi kesälomaa jäljellä ja mahdollisuus siitä yrittää nauttia ❤

Päässä vilisee maalausideoita ensi vuoden kuvataidekoulua varten, bujo kehittyy sivu sivulta ja minä yritän löytää jotakin hyvää musiikkia kuunneltavaksi. Ehdotuksia?

Syyt hymyyn olisi kerätty, kun ostin jogurttikuorrutteisia pähkinöitäkin tänään.



maanantai 2. heinäkuuta 2018

Pride-lukuhaasteen koontipostaus ♥



Kuinka mieltä lämmittävää onkaan huomata, etten ole lukenutkaan vielä kaikkia kirjoja, joissa on samanlaisia naisia kuin minä. On kirjoja, joista en ole kuullutkaan ja, jotka vain odottavat, että avaan heidät ja istun alas lukemaan tarinan, joka on kuin mikä tahansa rakkausromaani, muttei ihan. Sillä siinä kertoisi nainen toisesta naisesta, kuvailisi kuinka rakastuisi häneen.

Onneksi Suomessa ei pysty päättelemään pronominista hahmon sukupuolta, mutta aina, aina jossain vaiheessa en enää pysty kuvittelemaan, että kirjan päähenkilö on rakastunut naiseen vaan kirjailijan oma näkemys iskee tajuntaan.

Olisipa näissä kirjoissa vielä onnellinen loppu. Olisi rakkaustarina, josta voisi ajatella, että tuollaisen minä tahdon kokea. Olisi tarina, jossa homous ei olisi vain lisäjännitystä tuova teema, jonka takia hahmon on pakko tulla ulos kapista ja sen jälkeen hänet unohdetaan vain sivuhahmoksi.

Ehkä minä kirjoitan sellaisen tarinan. Sadun, jossa on kaksi prinsessaa ja kauniit häät, joiden jälkeen eletään onnellisesti loppuun asti. Tai kirjoitan tarinan, jonka tekstiin pystyn oikeasti samaistumaan, koska ne yksityiskohdat olisivat oikein.

Pride-viikkoa varten luin viiisi kirjaa, joissa teemaa oli käsitelty.

John Irving Minä olen monta

David Ebershoff Tanskalainen tyttö

Jonas Gardell Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 2. Sairaus

Pajtim Statovci Kissani Jugoslavia

Sofi Oksanen Baby Jane

Näistä kirjoista kaikkein surullisimmat olivat Gardellin Sairaus ja Irvingin Minä olen monta, sillä molemmat osiltaan käsittelevät aidsia, josta nimellä homoruttokin taidettiin puhua. Hyvin lamaannuttavaa luettavaa, sitä oikein teki mieli laskea kirja kädestä ja itkeä, mutta toisaalta halusi vimmalla lukea kirjan loppuun vain selvittääkseen, että ketkä kuolevat.

Minä olen monta -kirja sai minut kyllä myös onnekseni nauramaan ja huomasin nauttivan sen lukemisesta suuresti. Teoksessa oli lesbojen ja transsukupuolisten, joista kylläkin häiritsevästi käytettiin vanhentunutta nimitystä transseksuaali, lisäksi minua kiinnostavia aiheita kuten teatteria, sillä sivuilla käytiin ahkerasti läpi Shakespearen tuotantoa.

Kirjassa seurattiin biseksuaalin Billy Abbott nimisen pojan elämää aina aikuiseksi saakka ja vaikka kirja ensisilmäykseltä vaikutti 615 sivun pituisena kunnon tiiliskiviromaanilta ei sen lukeminen ollut loppupuolen raskaita tapahtumia lukuunottamatta ollut liian pitkäveteistä vaan peräti viihdyttävää. Biseksualisuus tuntuu vieläkin olevan joidenkin ihmisten mielestä vaihe siirtymisessä homouteen ja tämä kirja mielestäni otti hienosti kantaa tähän tärkeään huomautukseen, että biseksuaalisuus ei ole vaihe vaan täysin oma seksuaalisuutensa, jota ei tule väheksyä.

Baby Jane jatkoi liian raskailta ja surullisilta tuntuvien kirjojen putkea, koska naisparin sijaan huomio kiinnityi tarina hahmojen masennukseen. Sitä tunnisti joitakin piirteitä, mutta kaikkein eniten häiritsi niin selvä jako heteroiden ja homojen maailmojen välillä. Vaikka itse olen lesbo, tälläinen jako tuntui hyvin karulta ja todellisuuden mustavalkoiseksi tekevältä.

Tanskalainen tyttö oli näistä lukemistani kirjoista ehdottomasti paras. Teos kertoo Kööpenhaminassa asuvasta taiteilijaparista Gretasta ja Einarista eli kahdesta kauniista naisesta, joista toinen on sattunut syntymään miehen kehoon. Upea romaani, joka sai hymyn huulille ja, joka minun olisi pitänyt lukea jo kauan aikaa sitten. Ehkä paras transsukupuolisesta kertova kirja, jonka olen lukenut. Mitä muuta minulle sopiva kirja tarvitseekaan kuin tauluja, naisia ja 1900-luvun alkupuoliskoa?

Tiivistettynä näissä kirjoissa (yhteensä 1833 sivua, hui): Oli muutama kaunis rakkaustarina, mutta kuoli liian monta ihmistä ja taisi se Jugoslaviakin hajota.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

P R I D E - hi I'm gay and proud of it 🌈


❤💛💚💙💜

Muistan sen kuinka päällimmäinen tunne oli häpeä. Kuumotti ja jännitti ja itketti. Olin juuri myöntänyt nettikaverilleni, että olin ihastunut entiseen parhaaseen ystävääni ja jälkeenpäin sain kuulla kuinka rohkea olin ollut.

Enkä silloin tajunnut, että mitä rohkeaa olin tehnyt, sillä se kaapista ulos tuleminen tuntui sillä hetkellä elämäni surkeimmalta hetkeltä. En ollut valmis, en ollut valmis hyväksymään sitä tosi asiaa, että tykkään tytöistä vielä pitkään aikaan.

Jonakin päivänä vain tuon kotiin tulevan tyttöystäväni eikä kukaan esitä kummallisia kysymyksiä ja kaikki on hyvin. Kaikki on aivan kuten, jos hän sattuisi olemaan poika. Tai ei - raskaaksi tulemisesta ei tarvitsisi huolehtia.

Kesti hyvin pitkään ennen kuin aloin ajatella, että olin oikeasti ihan normaali. Minunlaisiani naisia on ollut läpi historian, on niitä, jotka ovat eläneet yhdessä vanhoiksi rakastamiensa naisten kanssa. En tuntenut, enkä oikein vieläkään tunne monia minunlaisia ihmisiä.

Pienenä kukaan ei oikein kertonut, että hei - tämmöisiäkin ihmisiä on. Ainut mitä edelleen tunnen näkeväni on vain valkoisia heteropareja. Eikä siinä mitään, valtaosahan on.

Mutta se syy, miksi tämä yhteiskunta tarvitsee vieläkin pride-viikkoja ja kuukausia on se, että minä tahdon nähdä mediassa, kirjallisuudessa, tv-sarjoissa mm. panseksuaaleja, aseksuaaleja, ihmisiä, jotka eivät määrittele sukupuoltaan - ja näiden samojen asioiden kanssa kamppailevia eri kulttuureista ja maista. Sillä, joka kerta, kun huomaan, että hei - tässähän on hahmo tai henkilö, joka on samanlainen kuin minä niin puhkean hymyyn. Ja hymyilen, vaikka he eivät olisikaan samanlaisia kuin minä, sillä tiedän, että jossain on se henkilö, joka on.

Ja vaikka meillä täällä Suomessa olisikin, että voin mennä naisen kanssa naimisiin niin on valtioita, joissa minut passitettaisiin vankilaan luonnottomasti käyttäytymisestä tai raiskattaisiin, koska en vain olisi löytänyt vielä sitä minulle oikeaa miestä.

Hui, olipas raskas lopetus. Tässä on vielä kolme minulle tärkeää sateenkaari-ihmistä (eikö olekin ihana sana):


Zolita - her music helped me a lot to accept my sexuality and painting she and her girlfriend made me realize that I'm done struggling and being quiet. I'm here and I'm proud to be gay.


Jessica Kellgren-Fozard - I found her in Youtube about half year ago, but gosh - my little gay heart was so happy too see that there are happy endings like this. And her vintage style is so inspiring! Just listening her voice makes me happy and in a good mood.

Hayley Kiyoko - well you know, I'll never be tired of listening music about girls kissing girls and her song called Girls like Girls was the first video I saw that had a lesbian couple.


En tänä vuonna päässyt yhteenkään pridetapahtumaan, mutta muistakaa, että näistä asioista tulee pystyä puhumaan ympäri vuoden. Pitäkää ihana loppukesä ja kerätkää ympärillenne ihmisiä, jotka välittävät teistä sellaisina kuin olette ❤

tiistai 19. kesäkuuta 2018

how are you doing sweetie?


You see a happy girl - I see a broken soul.

Näette punaiseksi lakatut kynnet ja pitkät hiukset - oletatte, kuten minäkin oletin, että kaikki on hyvin ehkä pientä stressiä lukuunottamatta. Tai nythän on kesä, ei enää tarvitse stressata koulusta. Tänäänhän minä kävelin tulevaan lukiooni vastaanottamaan lukiopaikkani. Kättelin rehtoria ja ojensin todistukseni eikä siinä mennyt montaakaan minuuttia.

Puolet kesäkuusta mennyt ohi kuin silmänräpäyksessä, kesätyöt sujuvat hyvin ja enää on muutama päivä jäljellä.

Luin tänään paksun ihanan ja siltikin sydäntä särkevän kirjan loppuun, josta kerron teille ensi viikolla, aloitin toisen ja juhannukseksi on suunta taas mökille. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta todellisuudessa ne päivät, jotka tuntuvat normaaleilta jättävät olon hiukan tunnottomiksi ja huomaan itkeväni ehkä joka toinen ilta.

Ja siltikin, jos joku kysyisi minulta mitä kuuluu vastaisin: "mitäs tässä, ehkä vähän väsyttää." Ei kukaan kysy, ei huomaa ja miksi huomaisikaan, kun minulla itsellänikin kului niin kauan aikaa huomata - hei nyt ei ole kaikki ihan hyvin.

Joten kuulumisiksi sanon: nautin siitä, että nyt on pride month ja yritän saada itseni takaisin kirjoittamisen pariin.

Tiedän, että se taipale alkaa sillä, että avaan kirjan ja luen toisten kirjoittamaa taidetta. Sillä kuten joskus huomasin, parhaiten inspiraation löytää, kun omaksuu ja pohtii toisen kirjoittamia ajatuksia.


tiistai 12. kesäkuuta 2018

hey it's okay not be okay


take a deep breath. You're doing amazing, sweetie.



aamuviideltä herään itkien painajaiseen, jonain iltana painan otsan vasten kylpyhuoneen kylmää peiliä

tuijotan eteeni ja mikään ei tunnu muuttuvan - yksikään ajatus ei halua lakata kiertämästä päässäni rataansa, sateliitit eivät putoa maahan, eivät pala ilmakehässä - kaikki, kaikki on vain avaruusjätettä kosmisessa maailmankaikkeudessa, jonka olen mahduttanut pääni sisälle

hetken verran luulen, että kaikki helpottaa
on onnellinen iltapäivä, jolloin syödään kesäkurssilla lasten tekemiä karlajanpiirakoita
rauhallinen hetki viikonloppuna mökillä järvenrannassa auringonlaskun aikaan

mutta aina

seuraavana iltana tai vähintään viikon päästä


löydän märän kyynelläiskän poskeltani,
viivan, jota seurata

päättömästi, sokeasti
niin kuin seuraan näitä tunteita

tyhjyys löytää kotinsa sisältäni, minä valvon ja vatvon ja mietin, miksi sinäkin tunnut niin kaukaiselta


keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

how do I cope? || puhutaan mielenterveydestä


Katsoin tänään mielialakalenteriani - näin liian paljon itkuisuutta ja alakuloa. Koetin ihan vain mielenkiinnosta katsoa 13 Reasons Why-sarjaa, mutten päässyt ensimmäistä jaksoa pidemmälle - suljin sen, koska tiesin, etten halua yötä vasten huono oloa ja, etten kestäisi katsoa sarjaa pidemmän päälle kuitenkaan.

Kasvoillani on hymy suurimman osan päivää, mutta iltaisin tuntuu, että odotan vain tekosyytä saada itkeä. En aina, usein on hyviä päiviä. Mutta niinä huonoina päivinä uin niin syvissä ajatusvesissä, että se tuntuu mitätöivän kaikki ne hyvät ihanat päivät, jolloin minulla on kaikki syyt vain nauraa ja hymyillä.

Tässä on ollut monta monta kuukautta aikaa kehitellä ja keräillä ajatuksia, jotka on hyvä kerrata, kun paha olo tai päivä iskee. Nämä asiat pitäisi minun muistaa useammin ja siksi tahdon ne tänne ylös kirjoittaa.

- Aina on lupa aloittaa alusta.
Seuraava päivä on aina uusi päivä, jolloin asiat voi tehdä toisin tai yrittää uudelleen. Tai sen uuden päivän voi luoda keskellä tätäkin hetkeä, ota päiväunet tai pidä tauko - sen jälkeen voi jatkaa taas.

- Itkeminen ei tarkoita heikkoutta.
Tiedän tämän, mutta kiukustun aina itselleni siitä, että itkeminen saa minut näyttämään heikolta niin muiden kuin omien silmienikin edessä.

- Jos vain pystyt, vedä syvään henkeä ja kirjoita ylös kaikki, mitä vielä sinä päivänä pitää saakaan loppuun.
Tätä teen usein. Kirjoitan ihan kohta kohdalta alkaen sängystä ylösnousemisesta, mitä seuraavaksi teen. Usein myös auttaa hermostuneisuuteen luoda ajatuksissa selkeä suunnitelma: nyt kävelen tuonne eteen, nostan katseen ylös ja hymyilen.

- Kirjoita se viesti, jos jotain jäi hampaan koloon, sano joo tietenkin ihana, jos joku ehdottaa, että hei nähtäisiinkö, ihmisistä eristäytyminen ei helpota oloa.

It's going to be okay, darling.

lauantai 2. kesäkuuta 2018

S U M M E R I S H E R E


take it easy this time.


Hip hei, stipendi, ruusu ja todistus kotona. Kevätjuhlapuheeni sujui hyvin ja keskiarvoksi muodostui sittenkin täysi 10.

Tuntuu hyvin epätodelliselta, että maanantaina ei tarvitsekaan pyöräillä kouluun ja vielä enemmän tuottaa vaikeuksia käsittää, että se lukio alkaa aivan kohta - kunhan nyt ensin tiedetään, että pääsenkö ykkösvaihtoehtooni.

Mitäs teidän kesäsuunnitelmiinne kuuluu?



Summer list

1. Read poetry books in nature
     Vähän vähemmän puhelimen selailua ja enemmän kirjojen katsomista nyt, kun sitä aikaakin pitäisi taas kesällä löytyä. Ja ehdottomasti runojen lukemista ulkona, jos vaikka pitäisi lukumaratonin.

2. Write your own poems, draw, create art
      En ole ikuisuuksiin piirtänyt yhtäkään kunnollista lyijykynäpiirrosta ja kun bullet journalinkin tulin aloittaneeksi niin voisi taas kirjoittaa jotain käsinkin.

3. Be with your friends
     Yökyläilyä, puhumista, kirjoittakaa rakkaat minulle kirjeet vaikka syntymäpäivälahjaksi. Perhaps make even new friends?

4. Enjoy your life.
      Valvo, jotta näet auringonlaskun, hyppää järveen uimaan vaatteet päällä, syö jäätelöä, etsi jotain uutta musiikkia kuunneltavaksi ja tee joka päivä jotakin, joka saa sinut hymyilemään.

5. Breathe.
      Ota ihan rauhassa ja kirjoita sotkuiset ajatukset ylös. Nyt on lupa vain maata sängyssä peiton alla, jos siltä tuntuu.


tiistai 29. toukokuuta 2018

We're the broken beauties



- aloitin bullet journalin tekemisen ja huomasin miten paljon nautinkaan tusseilla ja vesiväreillä leikkimisestä ja luovuudesta, jonka tulokset kerrankin eivät tule näyttelyyn tai opettajan arvosteltaviksi

- hain kaupasta jäätelöä, istuin koulussa pihalla kuuntelemassa musiikkiluokalaisten pihakonserttia - jestas, osaisinpa itsekin laulaa.

- kevätjuhlapuhe on perjantaita varten valmis ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaa jopa ehkä hitusen verran jännitän jotakin esiintymistä.

- teatteriesitys meni hyvin, sain ruusun ja ihmiset kehuivat monologiani 💗

- löysin muutaman uuden tuttavuuden instagramista ja on aina yhtä ihanaa voida samaistua johonkuhun.

- seuraava suunnitelma on, että kesäloman aikana (kirjoitan vielä tänne blogiinkin tarkemman listan) kirjoitan ylös kaikki ne sanat, jotka päivän aikana käännän englannista suomeksi. Koska juuri nyt on sellainen olo, että hei - niitä on todella todella paljon kiitos netistä löytyvän lyriikan.



maanantai 21. toukokuuta 2018

so tell me why my gods look like you


Hei tänään oli hyvä päivä, kun paistoi aurinko eikä koulussa tehty mitään kuin katsottu elokuvia ja kirjoituskilpailusta, johon olin osallistunut, sain palkintorahaa ja ruusun. Kirjoitin taiteen merkityksestä itselleni, siitä, kuinka tärkeä tämä kirjoittamisharrastuskin on minulle.

Äidinkielen tutkielman kirjailijaksi valikoitui lopulta Eeva Heilala, vaikka ensisijaisesti hän on ehdottomasti runoilija. Luin kymmenen kirjaa, yhdeksän runokokoelmaa ja yhden proosateoksen ja ihastuin kyllä hänen runoihinsa vielä entistä enemmän.

Kun Heilalan runot ovat niin yksinkertaisia, että niitä pystyy näin nuorikin tulkitsemaan, mutta silti äitiyden, luonnon ja naiseuden teematiikasta löytyy ajatuksia, jotka ovat kypsiä ja saavat pienen feministisen sydämeni hymyilemäään suunnattomasti. Säkeet, kuten: "Tämä on naisten aika.”, voisi olla kirjoitettu juuri eilen, vaikka Heilalan alkutuotanto on kirjoitettu 1900-luvun loppupuolella.

Miten surullista onkaan kuinka vähän loppujen lopuksi olemme saaneet tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta korjattua, eikä tämä vain koske naisten asemaa.
Luin muistaakseni eilen kolummin toksisesta maskuliinisuudesta, kuinka miehiä ei kannusteta tarpeeksi puhumaan tunteistaan ja kaikenlainen tunteilu edelleen mielletään naisten ongelmaksi. Kuinka ihanaa onkaa, että joskus tulee näitä tekstejä vastaan suomeksikin, kun tuntuu, että olen asiasta vain englanniksi lukenut.

Seuraavaksi voin suunnitella sitten 9.-luokkalaisen kevätjuhlapuheen, jonka pääsen pitämään ja opetella teatteripajan näytelmän repliikit.

Jestas, eihän tässä ole enää montaa päivää lomaan jäljellä. Tai no, kesätöihin.

tiistai 15. toukokuuta 2018

erase the hurt you brought my heart







Enää pari koulujuttua ja sitten yläaste on ohi. Enää muutama viikko. Tai oikeastaan 15 päivää, joista viimeisellä viikolla ei tehdä mitään.

Tänään oli oikeastaan ihan hyvä päivä. Oli valkoinen pitsipaitsa, farkkushortsit ja hellettä. Vaikka on toukokuu.

vaikka näin sinut
hymyilin
mutten en ollut onnellinen

kerran rikki revityt palaset
juurtuvat niin hitaasti paikoilleen
ei, vaikka välissä olisi kultamaalia
ja arpia vaalisi ilolla

sinun takiasi,
tai ei, minähän se tässä olen

itse olen kasvanut, sinä vain satuit matkalle mukaan
kunnes polut erkanivat
minä pyöräilin varjoista tietä

ehkä ensi syksynä
löydän sen pysyvän valon
jotta edes sinun näkemisesi
ei heitä taivaalleni pilviä